Päivä 13739

Tänään on aivan liikaa tekemistä. Edistän viittä projektia yhtäaikaa, kiitos agentuurisen komentoriviviidakkoni ja hyprlandin. Maltan juuri ja juuri lähteä juoksemaan lauantaikympin rantapolkuja pitkin, joskin AI-reittisuunnittelijahässäkästäni puuttuu similarity check ja reitti on hieman liian samanlainen kuin viikko sitten. Täytyy tuunata.

Jostain pitäisi saada vielä pari tuhatta kaloria. Olen jättänyt sokerin ja rasvan pois ja syön lähinnä raejuustoa suoraan purkista, joten tuntuu, ettei kaloreita vaan kerry juuri mistään. Välillä iskee houkutus tilata esimerkiksi pizzaa, mutta maltan mieleni. Tämä hiostava sadekeli aiheuttaa päähän tuntemuksia ja jännittää iskeekö se rebound-migreeni. Toivon, että ei. On varmaan otettava taas ritsatriptaani ja ibuprofeiini, kun taitaa muuttua säryksi…

Päivä 13738

Yöunet jäävät taas vajaaksi. En ole todellakaan nukkunut riittävästi tällä viikolla. Mutta ei auta, kahvia kuppiin tuoreista pavuista jauhettuna ja palaveriin. Sadepäivä, joten ainakin aamu etänä. Päivän toinen tapaaminen peruuntuu, mikä vapauttaa hieman aikaa pidemmälle lounaalle. Yllätän viemällä vaimon sushille. Kuvittelen, että on hyvin aikaa, mutta kiirehän siinä tulee. Seuraavaan palaveriin tietenkin, minnekäs sitä muuallekaan.

Toimistolle, mutta suoraan puhelinkoppiin. Kopissa on erillinen ilmastointi, mutta happi loppuu silti. Kuumakin on. En ole oikein parhaimmillani. Keli on hiostava, trooppinen, eikä sade oikein auta. En oikein osaa sanoa, onko kuuma vai kylmä.

Työntekijöiden kanssa asioita läpi. Lisää kahvia koneeseen, ja taas palaveriin. Hyvä palaveri, vaikka koen, että en saa ajatuksistani tolkkua. Suuni puhuu, mutta aivoni eivät oikein pysy mukana. Päätän ottaa palaverin jälkeen heti pienen hengähdystauon sohvalla. Sitten se iskee.

Kaivan reppuani. Ei sieltä löydy mitään. Sininen rasia on tyhjä. Ei lääkettä. Sanon kaikille heipat ja suuntaan kotiin. Lääkkeet naamariin. Päässä jyskyttää. Migreeni, ystäväni, olet palannut. Olisit voinut pysyä poissa vielä toisetkin pari viikkoa, sillä en voi sanoa kaivanneeni sinua.

Puhun sekavia, menen pötkölleen, sanon vaimolle jotain, että ”nyt lähtee taju”. Havahdun hereille. Kolmisen tuntia on kadonnut jonnekin. Näin on päässyt käymään taas, ei tietoutta. Ja nyt päällä onkin sitten se vittumaisin, postdrome, jossa mistään ei tule mitään.

Koittaa keskiyö. Hieman virkistyn. Päässä on sumuista edelleen. Eniten harmittaa, että juoksulenkki jäi välistä. Mutta ”aivovamman” jälkeen ei parane urheilla ihan heti.

Odotan lauantailta hieman parempaa päivää. Mikä tahansa on toisaalta parempaa kuin kärsiminen.

Fediversumi -reaktiot

Päivä 13737

Koko viikko täynnä palavereja, putki jatkuu… Väsymys on kova, mutta silti hyperaktiivisuuksissani koodaan vielä vapaa-ajalla, muunmuassa tällaista. GitHubissa lisää kiinnostuneille.

2/4 viikon lenkeistä juostu. Paino -0.3kg viikossa. Character Limit -kirja yhä kesken. Kupissa sorbettia.

Mukavaa elämää.

Fediversumi -reaktiot

Päivä 13735

Maanantain kirous ulottuu tällä hetkellä tiistaille. Piti tehdä aika paljon muutakin, mutta ei sitten. Luulisi, että 12 tunnin työpäivän jälkeen ei jaksa paljon muuta. Mutta juoksen silti viisi kilometriä.

Hieman väsyttää.

1 2 3 4 5 6

Kirjoitukset kalenterissa

kesäkuu 2026
ma ti ke to pe la su
1234567
891011121314
15161718192021
22232425262728
2930