Energiaa ei juurikaan ole, mutta painan silti eteenpäin. Akuutti torticollis vaivaa edelleen. En oikein jaksa lenkillekään enää kahdeksan jälkeen.

Ensimmäiset päiväpakkaset saapuvat. Ensilumikin satanut kuulemma jossain. Pimeys ja talvi, winter is coming. Tervetuloa Pohjolaan.

Swiftkeyn tilalle vaihtuu EFKey. Kiitos Redditin. Vihdoinkin täydellinen näppäimistö iPhonelle. Apple ei ole vieläkään mahdollistanut natiivia näppäimistöä montaa kieltä käyttäville. EFKey tuntuu siltä kuin se olisi Applen tekemä.

Uni jää taas lyhyeksi. Tällä kertaa se johtuu siitä, että unohdan, että minulla onkin aikaisempi herätys. Vaimo tökkii hereille kesken unien. Olen mennyt vasta kahden jälkeen nukkumaan, koska kuinkas muutenkaan? Olen yökukkuja. Vaikka kuinka väsyttäisi, en vain malta nukkua aikaisemmin. Osa tästä varmaankin kostovalvomista, osa luonnettani, osa kronotyyppiäni.

Unta kertyy siis noin neljä tuntia. Päivä on täynnä palavereita aamukahdeksasta puoli neljään. Vedän myös viikkopalaverin, koska toimari on lomalla. Iltapäivällä valmistaudun huomisiin palavereihin. Karsin turhia dioja, selkeytän rakennetta ja mietin, mistä asiat kannattaa aloittaa. Toisaalta tuntuu hyvältä, kun sekava kasa muuttuu kokonaisuudeksi, jonka voi oikeasti esittää. Vielä se show pitäisi vaan vetää kunnialla maaliin. Huomenna sitten.

Ihan hyvä maanantai.

Kahvitreffeillä keskustelua viittomakielestä, tekoälystä, perspektiiveistä, ohjelmoinnista, maailman tilasta, datakeskuksista, uutisista… tuntuu mukavalta, kun mistä vaan voi puhua ja on aina joku, jolle puhua.

Illasta päivityksiä ja vähän lisää päivityksiä. Koodi ei lobu.

Selkä ja niska ovat yhä jumissa. Uskaltaudun silti vihdoin matolle. En halua että viikkoputki katkeaa, vähintään yksi lenkki on vedettävä. Jaksan puoli tuntia. Jännästi liikunta jotenkin auttaa. Liike tekee hyvää, vaikka kroppa vastusteleekin.

Kahvi loppuu kesken, joten nappaan rouvan mukaan ja käymme kävelyllä, eli Coffeassa. Takeawaykahvit mukaan. Puodin tyyppi osaa viittomakieltä. Virkistävää, sillä viittomakieltä osaa vain 0,2% suomalaisista.

Ilta kuluu Arch-päivitysten ja GitHubista löytyvien trendaavien projektien lomassa. Tmux on kiva. Soundtrackiksi valikoituu Brymir, VOLA, Daft Punk ja The Midnight.

Pelifiilis on edelleen kateissa. Ehkä huomenna Cyberpunkia.

Jokin kummallinen noidannuoli iskee niskaan. Ilmeisesti olen nukkunut taas mutkalla. Tempur Ombracio -tyynyni pitää pääni paikallaan, mutta kropalla on jostain syystä unessa oma tahto. Nukun kenties liikaa vatsallani, jolloin pääni on liian tiukassa kulmassa.

Sadepäivä toimistolla. Tänään kaupunki on kuin Night Cityssä. Mieliala pysynyt yllättävän hyvänä.

Odotan jostain syystä sitä, kun isoimmat kiireet hellittävät ja kaikki seminaaripresentaatiot on vedetty. Samalla tiedän, että ei saisi elää ”sitten kun”-elämää. Pitäisi elää ”nyt”-elämää. Se on välillä vaikeaa. En oikein osaa vieläkään täysin sisäistää kuolevaisuutta. En tiedä pystyykö sitä kukaan koskaan täysin ymmärtämään.

Panikoin öisin liian helposti, kun ajatukset valuvat hukkaan kuin tiimalasin hiekka, eikä mieli osaa päästää irti. Tuntuu raastavalta ajatella, että täytän pian 38. Sitten 39. Sitten 40. Sitten 50. Sitten 62 ja sitten minä kuolen, kuten isäni kuoli.

Vuosia meillä on enemmän kuin tarvitsee. Kunpa ne tulisi käytettyä järkevästi. Ne ovat kertakäyttöinen, yksisuuntainen lippu. Sitten sulaudumme osaksi universumia. Ikuisiksi ajoiksi, unholaan.