Oh, mirror in the sky, what is love?
Can the child within my heart rise above?
Can I sail through the changin’ ocean tides?
Can I handle the seasons of my life?
– Fleetwood Mac

Taas pitäisi olla jotain nohevaa filosofista asiaa. Sitä ei juuri nyt irtoa. Koska olen taitava kuuntelemaan itseäni (lue edellinen sarkastisesti), lepään loppuviikonlopun. Ei juoksulenkkejä, ei raskasta tekemistä. Kukaan ei pakota minua jatkuvasti ahertamaan. Jospa vain pelaisin tänään? 🎮

Katkonaiset yöunet, koska herään liian aikaisin johonkin kummaan vatsanväänteeseen. Hermosto ilmeisen ylivirittynyt edelleen. Nukahdan uudestaan, mikä on virhe, koska herätessä olo on entistä väsyneempi. Huokaus.

Päivä on täynnä tehtäviä ja puheluita. Olen aivan loppu. Kuka tällaisen rääkin jälkeen jaksaa enää yhtään mitään? Rakastan työtäni, mutta nyt väsyttää.

Juuri nyt olisi taivaallista, jos kalenteri olisi loppuvuonna tyhjä. Mutta toisaalta rakastan työtäni. Ristiriitaista.

Pitkäaikainen haaveeni olisi tehdä näitä juttuja, mutta jotenkin siten, etten aja itseäni ihan piippuun. Esimerkiksi lyhyt työviikko tai joka toinen viikko vuorimökillä off the grid… Mitenhän tällainen onnistuisi? Toisaalta, ei parane valittaa, sillä asiat ovat juuri nyt paremmin kuin koskaan.

Ehkä vain lepään viikonlopun kunnolla. Sateiset syyskelit, unta palloon, sarjoja, leffoja, suklaata, saunaa… Voiko parempaa ollakaan?

Itsestäni keräämäni data on minulle tärkeää. Olen aina ollut kiinnostunut siitä miten ihminen toimii ja on äärimmäisen mielenkiintoista kirjata ylös erilaisia tietopisteitä ja havaintoja aivojen toiminnasta. Koska muiden tutkiminen olisi creepyä, tallennan mieluummin kaiken mitä omasta tekemisestäni irtoaa.

On siis hämmentävää, että Oura-sormus sormessani on ollut aivan tavallinen sormus maanantaista lähtien. Sen virta on loppunut. Se kertoo ehkä myös oman virtani loppumisesta, väsymyksen tasosta tai tarkkaavaisuuden laskusta, että en edes tsekkaile missä mennään. Toisaalta teen hommia aikalailla kellon ympäri. Tällä hetkellä aivot ovat jatkuvasti töissä.

Viikolla 44 lomailen. Siihen asti kynttilä palaa molemmista päistä.

Päivän kantava ajatus on, että fyysinen väsymys ei korreloi aina yleisen jaksamisen kanssa. Siitä tietää, että on terve ja hyvässä kunnossa, kun jaksaa tehdä kokonaisen työpäivän ajan ajatustyötä ilman ongelmia.

Kun isäni veteli viimeisiään, huomasin ettei hän enää jaksanut kirjoittaa. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että ei jaksa ajatella. Kun ajattelu lakkaa, myös oleminen lakkaa. Toivottavasti ajattelukykyni säilyy mahdollisimman pitkään vanhenemisestani huolimatta.

Tämä keskiviikko ei tunnu pahalta. Oikeastaan aika hyvä päivä.