Ensimmäinen päivä toimistolla kahteen viikkoon. Illan ensimmäiset Overwatch-pelit pariin viikkoon myös. Muutamat häviöt, muutamat voitot.

En minä tiedä. Odotan koko ajan parempia aikoja. Mutta onko tämä elämä pelkkää odottelua? Tulee se fiilis, että mitä jos aikaa tiimalasissa ei olekaan sen vertaa, että ehdin kokemaan mitään muuta? Entä jos loppupätkä onkin pelkkää tätä paskaa? Välistä ehtii vähän innostua ja jotain kajastusta näkyy horisontissa, mutta illan pimetessä masentaa ja ahdistaa niin, että järki lähtee.

Peloista ja traumoista ei meinaa päästä eroon. Mieli ei lepää. Tuntuu, että ei saa hetken rauhaa. Happi loppuu. Tunteet ovat vaikeita käsitellä. Haluaisin taas muuttaa jonnekin vuorille yksin. Mutta en voi jättää perhettäni, työtäni, arkea.

En tosiaan tiedä. Jonkin täytyy muuttua. Mutta minkä ja miten? En minä voi toisia muuttaa, enkä haluakaan.

Levottomia ajatuksia. Aika lopettaa ajatteleminen. Meditaatiohetken aika.

PS. Se energiajuoma vei yöunet. Nyt ryhdyn energiajuomalakkoon. Kofeiinia tällä hetkellä veressä enää 62mg. Alle 100mg rajan, eli uni tulee varmasti.

Päivän suunnitelmat menevät hieman pieleen, mutta ei se mitään. Minua ahdistaa eniten yllättävät asiat kalenterissa ja tänään niitä tulee kaksi.

Ihmisten ilmoilta palattuani ryhdyn pakkomielteisesti lajittelemaan muistiinpanojani. Niitä on yli 3000 yli 10 vuoden ajalta. En yleensä lajittele muistiinpanoja, mutta aikoinaan Simplenotesta Craftiin import aiheutti vahingossa duplikaatteja, koska ohjelma ei sallinut tuhansien yhtäaikaista tuontia. Kolmessa osassa tuodessani muistiinpanot, toin vahingossa kolmannen osan tuplana.

Craft on muotoiluineen ylivoimainen, mutta hieman häiritsee, että sillä ei ole toimivaa Linux-versiota. Käyttöliittymä on hidas muilla kuin Applen sovelluksilla. Tällaista optimointivirhettä ei pitäisi tapahtua vuonna 2024.

Ilta-aika pelailua. Outoa, että kello on jo yli kahdeksan. Toivotaan ettei tämä parhaillaan särpimäni energiajuoma vaikuta yöuniin. Pitäisi olla tolpilla ennen ysiä.

Lauantai alkaa ahdistuksella, mutta selviän siitä. Pakotan itseni ulos lounaan jälkeen ja juoksen puolimaratonin ennätysajassa. Pääsen juoksijan euforiseen imuun. Sää on mitä mahtavin, alkulenkki pientä tihkusadetta ja sen jälkeen vain peruskoleaa pilvisyyttä. Vauhti kestää koko lenkin, loppuaika 2 tuntia 12 minuuttia ja 1 sekunti. Uusi ennätys.

Heikki Silvennoisen kirja luettu. Silvennoinen tähdentää hienosti kirjan lopussa, kuinka tärkeää on keskittyä hetkeen. Hän pohtii ajan kulumista, että mitä kaikkea on tullutkaan elämän aikana tehtyä. Jotenkin jopa pelottavaa, että 70-vuotias Silvennoinen sanoo melkein kuin oma isäni ennen kuolemaansa, että aika on kuin ohikiitävä juna tai jotain sinne päin. Isäni kirjoitti paljon ajasta hienoin kielikuvin, mm. ”ajallinen elämä on kuin tuulen henkäys.”. Näin se on.

Henkäys. Sekunti. Olen tässä. Vielä hengissä.

Ukkostaa. Sataa niin paljon, että kadut tulvii ja kaupat menevät kiinni. On ollut jotenkin outo viikko muutenkin, jotain uhkaa koululla eilen. Pojankin koulussa oltiin lukittuna luokkahuoneisiin, ihan varmuuden vuoksi.

Horisontti välkkyy jo kolmatta tuntia. On täysin säkkipimeää, mutta muutaman sekunnin välein koko taivaan kannen täyttää valoisuus. Hämmentävän näköistä. En muista tällaista ukonilmaa olleen hetkeen. Ilmatieteenlaitoksen mukaan myrsky kestää vielä kolmeen.

Pelastuslaitos tiedotti perantaina iltayhdeksän aikaan, että viimeisen kahden tunnin aikana se on saanut yli 30 tehtävää, joissa mukana on automaattihälytyksiä. Lisäksi puita on kaatunut teille ja salamat ovat sytyttäneet muutamia maastopaloja.

Iltakuuden jälkeen Ylöjärven keskustassa Mikkolantiellä olevaan seurakunnan nuorisotilaan tulvi sisään vettä, jonka pelastuslaitos imuroi pois.

Noin tunnin kuluttua puolikahdeksan aikoihin Karhessa Kaarlahdentiellä salaman isku sytytti varastorakennuksen. Tulipalo uhkasi levitä lähellä olevaan asuinrakennukseen, mutta pelastuslaitos sai rajattua palon.

Pidän sateesta ja ukkosesta. Se rauhoittaa jostain syystä. Tulee turvallinen olo, kun saa olla suojassa ja on katto pään päällä. Se on hassua, kun esimerkiksi lapsia monesti pelottaa ukonilma. Kuulemma pelottaa, että salama iskee päähän. Hämmentävä, mutta luonnollinen reaktio.

Tänään on ensimmäistä kertaa varmaan koko elokuussa toiveikas olo. Tuntuu, että asiat vihdoin menevät eteenpäin. En kuitenkaan pysty luottamaan liikaa tunteisiini, sillä olen pettynyt niin monta kertaa. En halua pudota liian korkealta. Siksi pieni varaus tälle. Otan tämän tähän hetkeen, mutta katsotaan miltä käytäntö näyttää.

Olen taas tarkoituksella kryptinen. Kaikkia asioita en pysty tarkemmin avamamaan julkisessa päiväkirjassa.

Tämäkään päivä ei mairittele. Elämä on paussilla. Selviytymistä. Taas masentaa. Yritän pitää kaikkea kasassa.

Huomenna koulupalaveri. Toivottavasti kuulemme ratkaisuja. En jaksa tätä enää.