Tavallista, tylsää arkea

Aikaisin nukkumaan. Ihan hyvät yöunet. Jälleen herään päivään hieman ”tylppä” fiilis. En puhku juuri nyt intoa. Aamut ovat yhtä perseestä kuin aina ennenkin. Mikään ei suoranaisesti vituta, mutta ei erityisemmin ilahdutakaan. Mitäänsanomaton fiilis.

Ehdin syödä aamupalan. Aamukahvi jää kesken, tulee pieni kiire ehtiä bussiin. Seuraavana vuorossa hieronta. Hieroja-Tinon kanssa on aina mukava jutella. Ollaan tunnettu jo kohta kaksitoista vuotta. Tino sanoo, että jalat ovat erimittaiset, löytyy virheasentoja ja ranka on keskikohdaltakin tukossa. Ei siis mikään ihme, että lenkitkään ei suju. Virheasennossa juokseminen aiheuttaa kipuja ennemmin tai myöhemmin.

Vanha PT Tino on sitä mieltä, että lepo voisi olla nyt paikallaan. Uskotaan. Aion malttaa nyt perjantaihin asti. Tino antaa myös hyvän vinkin siitä miten peruskestävyyslenkeille on hyvä yhdistää lihaskuntotreeniä ottamalla reitille kolme ulkotelinevoimistelupistettä ja tekemällä niissä tietyt toistot. Loistava vinkki, kiitos Tino!

Hieronta-manipulaatiokäsittelyn jälkeen on taas entistä ehompi olo. Silmissä vilkkuu, kun veri alkaa kiertämään ja hermostot toimimaan. Kävelen varovasti kotiin saakka, vaikka jalka ei oikein halua ottaa maata vastaan kunnolla. Kävelykin vihloo. On tainnut tulla treenattua väkisin liikaa.

Ehdin kotiin avaamaan tietokoneen, kun muistan kalenteri-ilmoituksesta, että kohta on näöntarkastus. Ei muuta kuin ulos ja optikkoliikkeeseen, jatkoa keskiviikon tapahtumiin, tai oikeastaan jo 17.1.2022 tapahtumiin. Näköni on huonontunut. Oikea silmä on -1 ja vasen -0.5, yhteismiinukset -1.25. Pitää alkaa miettimään taas uusia laseja. Parin vuoden välein tämä kuvio taitaa toistua.

Pääsen aloittamaan työt vasta lounaan jälkeen, joten hommia on jatkettava vähän pidempään. Etänä on mukavempi naputella pitkää päivää jostain syystä. Ehkä kun on jo ”valmiiksi kotona”, eikä tarvitse miettiä ”töiden lopettamista”.

Kahdeksan aikaan illalla lopettelen työhommat. Päivä valui taas jonnekin. Thai cube mikroon ja syömään… tavallista, tylsää arkea. Ehkä tämä tästä taas iloksi muuttuu.

Mikään ei toimi

Lenkistä ei ole mitään hyvää sanottavaa. Jalat vieläkin kipeänä tuon 14.9. lenkin, 16.9. Finlandia Marathonin Valon Kympin ja 20.9. puolimaratonin jälkeen. En vain osaa levätä. Pakko yrittää. Ke-to etäpäivät taidan olla juoksematta. Parempi niin. Kokeilen taas perjantaina miten lähtee.

Nyt on töissä täysi tohina päällä. Tuntuu, että joka rintamalla tapahtuu. Pää pysyy juuri ja juuri mukana. Nyt mennään ja lujaa.

Ehtisipä elää joskus omaakin elämää. Juuri nyt tuntuu, että en ole itse mukana kyydissä, vaikka kaikki onkin kontrollissa. Tuntuu, että asiat vähän rakoilee pääkopassa, kun edelleen fiilis on alamaissa. Ehkä se on vain tämä viikko. Huonojakin viikkoja mahtuu kalenteriin. Yritän relata loppuillan.

Turhautuminen

Makaroni-jauheliha-sapuska jäähtyy pöydällä. Nyt on joutunut pinnistelemään, kun on syyskuunkin menot yllättäneet. 800-1000 euroa kuukaudessa ei ole meinannut riittää ruokaan neljälle hengelle, karkeasti 32 euroa per päivä, kahdeksan euroa per nuppi. Tullut kermaperseiltyä ja sitten on tietenkin se pirun inflaatio, joka on nostanut ruokien hintoja vähintään 30%.

Lihansyönti maksaa enemmän kuin koskaan, pitäisi siirtyä enempi kasvisruokaan – vaikka sitäkin on välillä tullutkin vedettyä. Suurin ongelma varmaankin se, että ei jaksaisi tehdä ruokaa itse pitkien päivien jälkeen ja valmiimpi maksaa. Vaimo on tehnyt monesti, kiitos hänelle siitä. Välillä vähän liiankin huono omatunto siitä, että saavun töistä valmiiseen pöytään.

Maanantai täynnä innovointia heti kahdeksalta aamusta. En lähde aamulenkille, jotenkin on vaan niin mukava loikoilla. Kauaa en tosin ehdi, sillä nukkumaanmenon venähtämisen vuoksi venyy heräämisajankohtakin. Perus. Kuudesta seitsemään tuntia ei ole kovin optimi. Saisi olla kahdeksan.

En minä tiedä. Tänään ärsyttää kaikki, ihan kaikki. Sitä ei ehkä päälle päin näe, mutta nyt ei maanantai toimi. Jotenkin väsyttää ja turhauttaa. En lähde listaamaan yksittäisiä asioita. Ehkä se on tämä loppukuun ankeus, rahan vähyys, mielenrauhan puuttuminen, iltojen pimeneminen, jääkaapin tyhjyys, luonnon kuoleminen. Ja kappas, listaan silti, vaikka muuta väitän.

Ahdistus ei ota laantuakseen. Maha kurnii tyhjyyttään. Päätän syödä ruokani, ennen kuin se jäähtyy.

Aika

Sunnuntait ovat positiiviisia päiviä. Sama kaava jatkuu kuin aiempinakin sunnuntaina. Nopeasti vilkaisin mitä olen kirjoittanut viime sunnuntaina, sitä edeltävänä ja sitä edeltävänä. Kyllä ihmisen pää on kummallinen. Vaikka luulemme tietävämme esimerkiksi ajasta ja sen kulusta, pää ei pysy mukana. Aikakäsitys on subjektiivinen ja laahaa aina perässä.

Aika on hämmentävä elementti. Tutkimusten mukaan ihmisen tietoisuus laahaa puoli sekuntia ulkomaailman tapahtumien jäljessä, mutta tajunta kuitenkin ikään kuin ajastetaan takaisin tosiaikaiseksi, niin että henkilö uskoo kokeneensa aistimuksen yhtä aikaa sen aiheuttaneen ärsykkeen kuten kosketuksen kanssa.

Psykologi William Jamesin (1842–1910) mukaan ihminen tuntee kokemuksen virrassa noin 12 sekuntia kestävän ”näennäisen nykyhetken”, kun taas Filosofi René Descartes taas piti aikaa välittömien nykyhetkien sarjana. Filosofi J. M. E. McTaggartin (1866–1925) mukaan aikaa ei ole olemassa.

Minun mielestäni aika on oleellinen osa tätä elämää. Välillä se tuntuu kulkevan hitaasti, välillä nopeasti. Englantilainen tieteilijä Adam Hart-Davis on tutkimuksillaan todentanut, että vanhoista ihmisistä aika tuntuu usein kuluvan nopeammin kuin nuoremmista, joka liittyy siihen, että nuori ihminen saa vanhaa enemmän uusia kokemuksia, jotka jäävät muistoina mieleen.

Lenkkisaunan jälkeen istun saunassa hiljaa ja yksin. Autuaan seesteinen olo, mistään ei kuulu ääntäkään siihen asti kun heitän kiukaalle lisää löylyä. Löylyvesi sihahtaa ja jäljelle jää vain höyryä, joka sekin haihtuu muuttuen kuumaksi ilmaksi. Aika tuntuu hetkeksi pysähtyneen. Nykynuoriso, kuten 13-vuotias tyttäreni, ei jaksa istua saunassa enää nykyään. Keskivertonuori varmaan tulisi hulluksi, jos pitäisi olla minuutinkin erossa älypuhelimestaan. Kaikkea sitä. Ja minä kun luulin olevani teknologiaorientoitunut ihminen.

Eilen jorisin jäljellä olevan elinajan käyttämisestä. Haluan saavuttaa asioita riittävän ajoissa, jotta ehdin nauttia hedelmistä vielä pitkän aikaa. Siksi panostan nykyään täysillä hyvinvointiini, joka tulee muunmuassa yrityksen vauhdittamisen muodossa. Aika on kaikista tärkein ja rajallisin valuuttamme. Käyttäkäämme se siis niin hyvin kuin suinkin osaamme.

Lauantain syvällisyydet

Vihdoin lenkki kulkee vähän paremmin. Strava kuitenkin muistuttelee, että viikon intensiteetti on ollut liian kova.

Olen viime aikoina jostain syystä lukenut taas syöpäsairaiden päiväkirjoja, viimeksi Kutsumaton vieras ja sen jälkeen Mona-Liisa. Ehkä se on tämä syksyn ajankohta, näinä aikoina isäni sairasteli vaikeimmin loppuvuotta kohden ja tulee muistoja mieleen.

Jotenkin on merkillinen ajatus, että ihminen havahtuu lähestyvään kuolemaansa vasta sitten kun jokin pysäyttämätön sairaus tulee vastaan. Kuolemaan pitäisi osata suhtautua luonnollisesti ja hyväksyen jo paljon aikaisemmin, koska kaikki me kuolemme. Mutta se on vaikeaa. Maastohiihtäjä-muusikko Mona-Liisa Nousiainen oli kuollessaan 36-vuotias. Ei kolmekymppisenä vielä halua poistua tästä maailmasta. Olen yrittänyt itse ajatella, että kaikki tästä eteenpäin on bonusta. Haluan suhtautua kuolemaan niin, että se ei järkytä, ja että elämä on mielekkäämpää.

Kun päähän tulee ajatus ja ahdistus siitä, että niin paljon pitäisi vielä tehdä, pysähdyn hetken. Miten niin pitäisi? Kuka käskee? Oma sisäinen ääni se siellä itseltään taas vaatimassa asioita. Ei minun sitä kirjaa tarvitse nyt kirjoittaa, jos ei tunnu siltä. Ei minulla ole levy-yhtiötä, joka vaatisi musiikin tekemistä. Oleellista ovat ainoastaan asiat, joita juuri nyt haluan tehdä. Sitä ovat kotona ajan viettäminen, läheiset, viihde ja yrityksen vauhdittaminen.

En ole loputtomiin elossa, joten totta kai toivon, että minä ja läheiseni saisivat elää hyvää elämää ja siihen tähtään päivä päivältä. Esimerkiksi raha mahdollistaa asioita, enkä halua enää sitä tilannetta, että se loppuisi kesken.

Mutta ennen kaikkea on tärkeintä nauttia elämästä riippumatta siitä paljonko rahaa, aikaa tai meriittejä on. Se on (toivottavasti pitkä) matka, kunnes kuolee. Se on kuin hyvä elokuva, joka on nautinnollinen, kunnes se loppuu. Näitä ajatuksia olen pohtinut täällä lokikirjassa miljoonaan kertaan, mutta silti: Itseään on hyvä muistuttaa tästä aina kun voi.

1 2 3 4 69

Kirjoitukset kalenterissa

lokakuu 2022
ma ti ke to pe la su
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
31