Sadepisarat kastelevat crocsini. Sukat pysyvät kuivina, kuin ihmeen kaupalla. En malta odottaa syksyn tuoksua, värikkäitä lehtiä, pitkiä sateita. Marraskuun lapsena rakastan syksyä. Syksyssä on jotain maagista.

Joo, on vasta elokuun viides päivä. Mamba lauloi ”vielä on kesää jäljellä, vielä tulee kauniita päiviä”. Mutta en kaipaa kesäpäiviä. Syksyn päivät ne vasta kauniita ovat.

Töissä on lähtenyt käyntiin vauhdikkaasti. Tänä vuonna emme vitkuttele. Jokainen asia edistyy.

Huomaan lounaan jälkeen, että olen juonut aina väärän määrän kahvia. Nimittäin HiCoffeeseen merkkaamani kofeiinimäärät ovat tuplaespressoja, mutta kahvikoneeseemme on ladattu erikoispavuista tehtyä Dude Musta Myrkky -kahvia 60ml per annos, joka on noin 130mg kofeiinia. Kun nautin tätä ”tuplaespressona” eli tuplana, se onkin oikeasti 4 espressoa, eli 120ml kahvia, 260mg kofeiinia. Näitä kun vetää 3, se onkin jo aika paljon kofeiinia… Ei mikään ihme, että vähän välillä ahdistaa ja yöllä ei tule uni. Onneksi useimpina päivinä juon yhden tuplan (tai siis neljä kertaa espresso) ja kaksi tavallista (siis tuplaa), jolloin kofeiinimäärä jää noin 500mg per päivä. Tunnen oloni tyhmäksi. Yleensä olen näissä tarkka. Pitää hiljalleen himmailla pienempiin määriin…

Toinen arkipäivä loman jälkeen. Herään tähän maailmaan kuin jyrän alle jääneenä. Väsymys ei vain ota väistyäkseen. Ei edes kolmannen kahvikupillisen jälkeen. Viiden aikaan päätän, että on paras luovuttaa.

Olosuhteisiin nähden tuottava päivä.

Väsymys on ihan erilaista loman jälkeisen ensimmäisen työpäivän jälkeen. Noin vuosi sitten keskiviikkoon mennessä mietteet olivat seuraavat:

Nukun katkonaisia öitä. Syön huonosti. Teen liikaa töitä. Väsyttää. Stressaa ja ahdistaa.

Näyttää siltä, että arki tuli takaisin… rytinällä.

Vielä ei rytise, vaikka päivän suoritettuja tehtäviä on yli 20. Suurimmalta osin tarkistelua, briiffailua, pohjustusta, alustusta, keräilyä, mieleen palauttamista, ja niin edelleen. Ihan mukavaa, että on arjessa taas struktuuri.

Operaatio ”rytmin kääntäminen” on yhä kesken. Katsotaan miten pitkään tällä kertaa pitää hiljattainen päätös herätä samaan aikaan myös viikonloppuna. Putki: Päivä 2 🔥.

Kyllä se siitä.

Loma viimeinen päivä ja ensimmäinen päivä, kun herään ennen kymmentä. Älyherätys on taas käytössä, ilman sitä en vaan saa itseäni hereille. Sleep Cyclen vinkkivitonen tietää nimittäin kertoa, että on turha yrittää saada itseään nukkumaan aikaisemmin – kunhan herää aina samaan aikaan, keho kyllä korjaa myös nukkumaanmenoajan itsestään.

Tulevat viikot voivat olla tuskaisia, mutta yritetään nyt. Jospa jopa pysyisi sama heräämisajankohta myös viikonloppuna. Pahoin pelkään, että tässä käy niin, että valvon kaikesta huolimatta ja yöunet jäävät yksinkertaisesti liian lyhyeksi aikaisen heräämisen takia. Jää nähtäväksi.

Ei ole oikein vielä työfiilis, mutta eiköhän se lähde käyntiin heti huomenna. Ensimmäiset päivät ovat yleensä mukavia. Tai no, niinhän ne kaikki päivät, kun saa tehdä sitä mistä nauttii. Mukava nähdä taas dudeja. Nähdään pian, dudes!

26 kilometrin metsälenkki on hurjaa puuhaa silloin, kun ei ole tuttu reitti. Taas meinaan eksyä. Näin pitkät reitit on haastava tarkistaa etukäteen, joten tulee mentyä ”Höpsis näyttää tien” -taktiikalla. Polut ovat paikoin hieman vettyneitä ja kastelen oikean kenkäni. Paarmat ja kärpäset kiusaavat. Kymmenen kilometrin kohdalla näpäytän luunapilla yhden punkinkin pois käsivarreltani kipittämästä.

Juoksemisen jälkeen ei oikein jaksa muuta. Harmillista, että melkein joka kerta tällainen lenkki laukaisee jonkinasteisen päänsäryn, vaikka ravinto olisi kelvollisesti hoidettu. On se silti melkein sen arvoista. Hmm, taisin mainita saman asian viime lenkin jälkeen.

Kokisipa jokainen ihminen sen saman riemun, jonka koen hyväkuntoisella lenkkipolulla metsässä. Siinä on jotain maagista, kun jalka kulkee ja aurinko paistaa. Luonnolla on parantava vaikutus.