Herään 4:50. Peitto on märkä kylmästä hiestä, samoin tyyny. Vatsa on sekaisin. Epäilen, että kyse on nukkumaanmennessä iskeneestä migreenikohtauksesta, viikkosykliin nähden liian raskaan juoksulenkin rasituksen jälkiseurauksista, rizatriptaanista ja ibuprofeiinista. Yli puolimaratonin mittaisen juoksemisen jälkeen glykogeenivarastot ovat tyhjät, enkä syönyt riittävästi ennen nukkumaanmenoa. Munakas ja jäätelö ei taida riittää moisen rääkin jälkeen. Verensokeri voi laskea liian matalalle. Migreeni, rasitus ja kaikkien näiden kombo todennäköisesti aiheuttivat tämän ”liskojen yön”.

Lauantai kuluu lähinnä postdromessa. Jännä, että en alkoholin lopettamisen jälkeenkään ole päässyt ”krapuloista” eroon. Tämä on tosin pientä siihen, millaisista alkoholikrapuloista kärsin, koska migreenin ja postdromen lisäksi näihin tulee vielä alkoholin aiheuttamat myrkytystilat päälle.

Lauantai on täydellinen lepopäivä. Siitäkin huolimatta muutama rivi päätyy CHANGELOGiin. Ehkäpä jotain elokuvaa ja jäätelöä seuraavaksi. Kaikesta huolimatta on hyvä olla.

Vappupäivän fiilis on loistava. En muista milloin viimeksi unipisteet olivat 91/100. Yli yhdeksän tuntia unta. Lounaaksi pizzaa ravintolassa. Energiaa riittää sekä shoppailuun, että 23 kilometrin juoksulenkkiin. Sää on täydellinen, kesäinen. Linnut laulavat, grilliruoka tuoksuu, musiikki soi ja ihmiset ovat iloisia.

Illasta kelpaa loikoilla. Iltapalaksi munakasta ja sorbettia. Älykoti-asuntomme on parempaa tasoa kuin hotellit. Parisuhde on mainiolla tolalla, lapset ovat hyvällä tuulella, tekniikka toimii. Tänään tuntuu, että minulta ei puutu mitään.

Klara vappen, bara vatten! Äkkiä sisälle, kaduilla liikaa ihmisiä. Tämä pitkä viikonloppu tulee jälleen tarpeeseen. Töitä on paiskittu. En edes tietäisi mistä aloittaa, joten parempi on jättää kertomus kertomatta kokonaan.

”Oletko OK?”, kysyy vaimo. En edelleenkään tiedä.

Veera täyttää 40 vuotta. Aika rientää. Vien hänet syömään ravintolaan ja lahjaksi annan muunmuassa omaa aikaani. On jotenkin mukavaa, että voi olla kerrankin näin stressitöntä. Minulla on jonkinlainen lahja-trauma. Näistäkin on kiva voida puhua puolison kanssa avoimesti, kuten kaikesta muustakin. Ei aina tarvitse kalliita lahjoja, kuten viime vuonna. Vaikuttaa siltä, että lahjani ovat tänäkin vuonna mieluisia. Tärkeintä on, että kokemus kohtaa odotuksia.

Tänään on todella vilkas päivä. Ei ehdi hetkeäkään suoda tilaa omille ajatuksilleen. En ymmärrä miten olen edes valveilla, väsymys painaa ohimoa vasten. Silti jaksan vielä koodatakin. Hullua. Koneisto ei pysähdy.

PS. Lupasin olla ahdistumatta. Täytin lupaukseni. Näköjään asian voi joskus myös ”päättää”. 1/7 päivä ilman isompaa ahdistusta. Rock!

Tänään ei ole oikein intoa kirjoitella mitään. Pohdin lähinnä vanhenemista. Onko siinä itua, että tekee hemmetisti asioita, joilla ei loppujenlopuksi edistä muuta kuin pärjäämistä arjessa, tienaamisen muodossa? Miksiköhän rahalla saa ja hevosella pääsee, mutta jos ei ole kumpaakaan, elämä ei maistu millekään?

Liian paljon kysymyksiä.

Lopetan miettimisen. Lupasin, että en ahdistu huomenna. Katsotaan voiko moista lupausta pitää.

Avoimuus auttaa.

🤞