Kaoottinen päivä. Vettä sataa. Väsyttää. Jo pari kertaa olen yrittänyt kirjoittaa tätä tekstiä, mutta ei tästä mitään tule. Tänään perinteet kunniaan, eli viisut tyttären kanssa, mutta ei passaa liikaa huudella, ettei joudu cancelöidyksi.

Illan isoimmat virheet: Chilipizzaa iltapalaksi, kofeiinia liian myöhään, ruutuja liian myöhään. Ei näillä tule uni. Lisäksi vatsan kiertäminen aiheuttaa liian aikaisen herätyksen ja katkonaiset yöunet.

Maanantai on odotetusti kaoottinen, mutta mikään ei ole onneksi rikki, tulessa tai sekaisin. Oikeastaan aika hyvä päivä loppujenlopuksi.

Joskus mietin onko työpäivä vain varautumista seuraavaan. Tärkeintä on löytää edes vähän merkityksellisyyttä päivästään. Tänään merkitys on kateissa. Ehkä löydän sen ennen päivän päättymistä.

Äitienpäivä. Äidin kanssa on tullut puhuttua puhelimessa perjantaina ja lauantaina. Koitan soittaa tänäänkin, mutta hän ei ole tavoitettavissa. Laittelen tekstarilla onnittelut ja Instagram-stooreihin muutaman vanhan kuvan saateteksteillä.

Kotona vien lastemme äidin kahvilaan, kuten joka sunnuntai. Manu antaa äidilleen söötin koulussa tekemänsä kortin. Pieniä, isoja asioita.

Illasta herkkuja, Linuxin optimointia, vapaa-ajan häntätehtäviä. Saan vihdoin Overwatchin toimimaan yhtä hyvin kuin Windowsilla. Periaatteessa en tällä hetkellä tarvitse Windowsia mihinkään, mutta pidän sitä dual bootissa siltä varalta, että poika haluaa pelata kanssani Fortnitea, menen laneille, joissa pelaillaan laajemmin, tai musiikin tekemiseen iskee kipinä ja täytyy saada 32-bittiset plugarit toimimaan ilman mutkia matkassa.

Eniten harmittaa, että keskusmuisti ja levytila ovat tekoälyfirmojen takia hemmetin kalliita hankintoja nykyään. Enpä olisi vielä joitakin vuosia sitten osannut ennustaa, että bundlesta saa pulittaa jopa 300 euroa kappaleelta.

PS. Still on paras iPhone-sovellus Audiobookshelfille. Yhtä miellyttävä käyttää kuin Apple Books.

Kirjoja: liikaa. Sarjoja: liikaa. Sivuprojekteja: liikaa. Kaikkea on, paitsi aikaa. Energiaa tänään onneksi riittää, pääsen edistämään montaakin asiaa, joita osaa voi stalkata GitHubistani, osaa ei. Pari bugikorjausta iPhone-appiini, pelien asennusta Arch Linuxille.

Iltaa kohden yritän estää kuin kellon lyömällä iskevän migreenikohtauksen nappaamalla klassisen kombon: ritsatriptaania + ibuprofeiinia + kofeiinia. Tämä tekee olostani hieman sekavan, mutta ainakaan ei kukaan poraa porakoneella aivoihin. Tämä siksi, koska en millään haluaisi lopettaa vapaa-ajan touhuiluja, kun on kerrankin hyvä flow.

Aivoissa hieman pätkii. Mutta se on sellaista. Ritsatriptaani aiheuttaa joskus aivosumun ja skippaa suoraan postdromeen. Lääkkellä on myös hyvin erilaisia sivuvaikutuksia, joskus aivoja rupee ”kutittelemaan”, joskus vasen käsi puutuu, joskus alkaa huimaamaan, joskus jotain muuta. Tällä kertaa näkökenttä ikään kuin ”zoomautuu” eteenpäin. Varsin epämiellyttävää, mutta kipua parempi olotila.

En tiennyt muuten, että migreenihuijarisyndrooma on oikea juttu. Minulla on sellainen. Jatkuvasti koitan ”sietää” migreeniä ja tuntuu, että olen feikannut koko migreenin, vaikka minulla on lääkärin diagnoosi migreenistä. Myös hirvittää, että otan vahvoja lääkkeitä turhaan ”terveenä”. Ehkä se on se kun 30 vuotta on ”tottunut” kärsimään, ei vieläkään osaa hyväksyä migreenikon identiteettiä, vaikka virallinen diagnoosi on ollut jo pari vuotta.

Kun kyse on näkymättömästä kivusta, niin mieli alkaa helposti kyseenalaistaa omaa kokemusta, varsinkin jos on muutenkin taipumusta analysoida asioita puhki tai tuntea syyllisyyttä siitä, ettei ole koko ajan täydessä iskussa.

Jotain hyvääkin: nukuin viime yönä yli 8 tuntia. Mutta migreeni ei katso sitä kuinka hyvin on levännyt. Ongelmaa ja syytä etsii aina ympäriltään; söinkö liian huonosti, oliko liikaa hiilihydraatteja, nukuinko katkonaisesti, liian vähän, liian paljon? unohdinko juoda tarpeeksi vettä? olivatko äänet liian kovalla? Mutta pitää muistaa, että migreeni voi tulla, vaikka tähden asennot olisivat millaiset. Migreeniin vaikuttaa niin moni asia, muunmuassa ilmanpaine ja sää, joihin ei itse pysty vaikuttamaan.

Hyvällä tuurilla tämä kipu tästä kaikkoaa. Aion jatkaa koodaamista.

Makaan mahallani hierontapöydällä ja katson pöydän reiästä lattiaan. Shamaani tutkailee selkärankaani ja vertailee jalkojani toisiinsa. ”Ihan C:n muotoinenhan se on”, hän toteaa. Viime kerralla oli ”ihan hirveä”. Pitäisi käydä useammin. Kyllähän tuo kroppa aika tukossa on. Varaamme saman tien ajan seuraavalle viikolle, ei tästä muuten mitään tule. Samalla saan kiellon juoksemiselle tänään. Voi ilmeisesti pahentaa tilannetta, jos lähtee heti repimään.

Pitkähkö työpäivä perjantaiksi, mutta proikkari-CTO:n elämä on sellaista. Työpäivän jälkeen ulos kävelemään, eli karkkikauppareissu pojan ja vaimon kanssa. Lotta huitelee jossain nuorten tapahtumissa. Elämä tuntuu ihan hyvältä.

En oikein tiedä miten voin. Perjantain päätteeksi tuntuu aina kuin olisi käynyt läpi maailmansodan ja romurallin. Väsyttää aikalailla. On kaiketi ihan mukavaa, kun pystyy käyttämään viikonloput hyödyksi, eli nauttimaan elämästä.

Pohdin vieläkin lähtisinkö katsomaan Akhlysia Steelfestiin. Liput myydään loppuun kohta. Pakko varmaan tehdä päätös pian.