Tämä Mastodon-päivitykseni kuvaa aika hyvin tätä päivää. Sataa vettä ja on mukava nörttäillä sisällä. Mattolenkin voisi juosta jossain vaiheessa. Kiireen tuntua ei ole. IRCissä pohdinkin tekstimuodossa, että onpa mukavaa kun ei tarvitse miettiä palavereita moneen viikkoon.

Kiva olla lomalla.

Nykyään kahdenkeskinen aika on sellaista, jota ei halua jakaa kenekään muun kanssa, edes netin ihmisten. Sitä se ikä varmaan teettää. Vähemmän somessa, enemmän tosielämässä.

Näin kirjoitin viime vuonna. Pitää jossain määrin edelleen paikkaansa.

Päivä on rento, vaikka suurin osa ajasta meneekin lähinnä Microsoftin oikkujen kanssa tapellessa (poikani sai Windows-tilinsä solmuun, eikä Family Safetyyn ole tehty helpoksi tilin ja laitteen vaihtamista).

Vaimollani ei ole hääpäivän suhteen suuria toiveita, ei ole minullakaan. Eli herkkuja, pizzaa ja hyvä elokuva. Tykkään siitä, että elämä on näin yksinkertaista. Ei tarvitse stressata asusteita tai järjestää hienoja illallisia. On mukavaa, kun voimme olla näin. Ollaan vaan tällaisia hömelöitä.

Onnea me! ❤️

Parempi päivä tänään. On hyvä puhua välillä suut puhtaiksi. Tärkeintä on kertoa miksi tuntuu tältä, mistä ahdistus kumpuaa ja perustella tyhmät möläytyksensä. Läheiset perhessuhteet ovat välillä kuin terapiaa, hyvällä tavalla.

Päivä on sen verran kuuma, että päätän juosta intervallit matolla. Päätös osoittautuu hyväksi. En läkähdy. Tuuletin, Jollos ja Oshee helpottavat paikallaan löntystämistä. Runna-kuvankaappauksesta saan jälleen .zwo-treenitiedostot kasaan AI:lla sekunnissa. En voi olla jälleen miettimättä miten paljon tekoäly on parantanut elämääni ja miten paljon nopeampaa automatisointi on nykyään. Samaan hengenvetoon voi tietysti puhua luonnonvaroista ja ekokatastrofeista, mutta autottomana ja raittiina ihmisenä joka ei matkusta, voin sanoa että olen kantanut korteni kekoon.

Ennen tekoälyä olisin varmasti saanut Runna-treenit OCR:n, APIn, scriptailun tai reverse-engineerauksen kautta .zwo-treenitiedostoiksi Zwiftiin, mutta se olisi ollut huomattavasti työläämpää. Siis mittaluokassaan vaikkapa noin 5 päivää ohjelmointia ja 30 minuuttia itse treeniä. Klassinen vitsi ”miksi tehdä asia 5 minuutissa, kun voi automatisoida asian tekemisen 5 tunnissa” ei enää päde, kun itse automatisointi vie miljoona kertaa vähemmän aikaa kuin varsinainen automatisoitu tekeminen, kiitos tekoälyn. Tekoäly ei myöskään ole enää vain ”tukiäly”. Tekoäly kirjaimellisesti tekee.

No, AI:sta saisin vaikka käytännön kirjan tai luennon aikaiseksi. Tai useamman. Onhan niitä jo tehtykin. Kirjaa en vieläkään ole kirjoittanut. Ehkä menen jonnekin puhumaan. Ehkä en. Blogikirjoituksia on ainakin muutama pöytälaatikossa. Näitä en aio AI:lle syöttää. Taiteen tekemisen pidän ikuisesti itselläni, siihen ei tekoäly puutu.

Vaikka päivällä vähän jumitankin, illalla on mukavaa mennä ex tempore vaimon kanssa sushille ja varsinkin iltakahville. Kesälomapäivistä pitää pystyä jotenkin nauttimaan, eikä vain kököttää sisällä. Toivottavasti sinun kesäsi on ollut mukava, lukijani. Minä pyrin ainakin tekemään omastani itseni näköisen. Yritys on ainakin kova.

Herään toiseen lomapäivään kymmeneltä, lomatyyliini epätavallisen aikaisin. Ensimmäinen uutinen jonka luen, on: ”Mies ja nainen kuolivat”. Tuosta noin vaan, kuolivat, hupsista vaan. Sitten luen eteenpäin. ”Tämänhetkisen käsityksen mukaan mies ja nainen olivat ajoradalla” ja ”Ei osata vielä sanoa, mikä se tilanne on ollut, hän sanoo kysyttäessä, mitä kaksikko teki keskellä tietä”.

Luen eteenpäin. Lopussa mainitaan, että joku auto ajoi kaksikon yli. Ehkä. Siis auto, itsekseen, ilmeisesti. Jännä juttu miten noin vain seisovat keskellä tietä ja kuolevat. Sitä sattuu, kenelle tahansa. Ärsyttää jo valmiiksi. Ja olen ollut vasta minuutin hereillä, vittu mitä paskaa. Yle sentään korjaa otsikkoonsa iltapäivällä: ”Taksia kuljettanut rattijuoppo ajoi kahden ihmisen yli Helsingissä ja pakeni paikalta, epäilee poliisi”. Miten vaikeaa on olla syyttämättä uhreja, jotka eivät voi enää puolustautua?

Aamupäivä alkaa ihan hyvin, mutta sitten kaikki menee päin persettä. Aivan turha riita ja ahdistus, joka iskee aivan tyhjästä. Kai tämä on sitä, kun stressi vihdoin pääsee ulos. En ole raha-asioihini vieläkään täysin tyytyväinen. Raha on 100% psykologinen asia, joka herättää tunteita. Minusta tuntuu liian herkästi, että minua rankaistaan. Tiedän, ettei uhriutuminen ja egoilu toimi missään tilanteessa, mutta silti kiihtyminen saa pahimmat puoleni esiin. Minut tuntevat tietävät, että olen harvoin, jos koskaan, vihainen. Vain todellisesta syystä, kerran vuodessa, jos sitäkään.

Kun keskustelu menee tiettyyn pisteeseen, en jaksa enää avata aivoituksiani nätisti. Menetän kyvyn muotoilla asian niin, että osaisin sanoa, miltä minusta tuntuu ja miksi tilanne ei ole reilu. Vaikka juuri se olisikin tärkeää. Unohdan minuutin ajan olevani vastuullinen aikuinen. Mutta miksi minun täytyykin aina olla sellainen?

Kun positiiviset tunteet katoavat, ne häviävät koko universumista. Jäljelle jää mustaa. Hämmentää, miten mustaksi kaikki meneekään tuolloin. Näen vain synkät pilvet, vaikka paistaa aurinko. Kaikki mikä oli hetki sitten mukavaa, on nyt turhaa ja ikävää. ”Miksi minä tuonkin aloitin…”, ”miksi edes yritän…”, ”roskiin joutaa tämäkin…”, ajatukset hylkäävät tehtävän toisensa jälkeen. En enää halua mitään. Uuniin kaikki. Menisin nukkumaan, jotta ei tarvitsisi enää olla hereillä tätä päivää varten. Synkkyys, murhe ja voimakkaat antipatian tunteet valtaavat mieleni. Tästä tiedän, että ei minulla ihan kaikki muumit kanootissa olekaan. Herra Möykkykään tämä ei ole. Jopa Möykky pelkää.

Tänään olen ankeuttaja, demoni, pieni persenaama, joka ei osaa olla nätisti. Sulkeudun huoneeseeni ja kirjaudun servereilleni. Ehkä minä tästä vielä sulan. Ehkä huomenna osaan olla taas ihminen.

Maanantai. En osaa olla kuikuilematta muutamaa työaiheista tikettiä. Ulkona on kuuma, mutta ei liian kuuma, joten juoksen 6.5km easy runin. Ilta menee nopeasti uuden vapaa-ajan palvelimen parissa. Serveri on kyllä itselleni sellainen asia, että on kuin joulu olisi tullut. Mukavaa päästä taas säätämään uusia self-hosted-kikkuloita. Tästä minä nautin.

Olisi paljon suunnitelmia kesäksi, mutta jotenkin niitä ei jaksa miettiä nyt yhtään. Ehtiihän sitä reissua heinäkuussakin. Tai siis, sehän on jo ihan kohta. Miksi aika kulkee kulkemistaan?