Nopea kertaus eilisestä. Tuli katsottua Omnium Gatherum, Perturbator, Detset, Heilung, Carcass ja Korn. Päivän huonoin Omnium Gatherum, sillä jotenkin miksaus ei toiminut, ääni puuroutui aika pahasti. Hetki katsottuamme lähdimme kuuntelemaan Perturbatoria. Sehän toimi livenä hemmetin paljon paremmin kuin levyltä, eli aivan päinvastainen kokemus edellä mainittuun verrattuna. Erityisesti pidin kappaleen The New Black / Retrogenesis livevedosta. Synamies arvostaa.

Päivän paras varmaankin energinen alt/groove metallia soittava Detset. Olin kuunnellut sitä levyltä hyvän aikaa ja tykännyt joka biisistä. Livenä bändi veti vieläkin paremmin. Pienellä sisäklubilavalla oli mukavan tiivis tunnelma.

Carcass ja Korn kiinnostivat vähemmän. En ole näitä bändejä kuunnellut tarpeeksi, ei ihan top-kymppi bändejä itselleni muutenkaan. Lähdimme Kornin neljännen biisin aikana pois. Väsymyksen piikkiin, eikä harmita yhtään.

Lauantai

Eletään tätä päivää, joka sattuu olemaan vuosipäivä, minun ja vaimoni Veeran neljätoistavuotishääpäivä! Norsunluuhäät, jos tarkkoja ollaan. Onnea me!

Herään nukuttuani melko kehnosti. Ensimmäinen yö hotellissa ei suju koskaan hyvin. Ainakaan kuuma ei ollut, ilmastointi pelaa. Kahdeksan jälkeen aamupalalle ja sitten… iskee karmea väsymys uudelleen. Päätän ottaa unta kuulaan pari tuntia, koska muuten en jaksa päivällä. Se kannattaa, nimittäin herätessä olen paljon virkeämpi.

Päätämme mennä katsomaan päivän ensimmäisen bändin, Shape of Despairin. Kyseessä on itselleni erittäin tärkeä yhtye. Tällä bändillä ei ole yhtään huonoa biisiä. He aloittavat heti kärkeen lempparillani, Written in my scars. Loppukeikka onkin sitten pelkkää laskettelua ja kylmiä väreitä. Vieressämme oleva nainen kyynelehtii läpi keikan. Musiikki on ihan parasta.

Shape of Despairin jälkeen ei olekaan sitten mitään ihmeellistä. Käymme raidaamassa Merchin ja mukaan lähtee pari paitaa, itselleni The Mist from the Mountainsin tyylikäs paita ja rouvalle vaalea Tuska Lady Fit. Katsomme samalla hetken Insomniumin keikkaa ja lähdemme sitten Rediin hääpäivälounaalle.

Aamupäivän unieni ja aikataulujen venymisen vuoksi missaamme Rainbow/Deep Purple-nokkamiehen keikan, mutta haitanneeko tuo, kun illalla on vielä monta hyvää tiedossa. Menemme katsomaan vielä ainakin VOLAn, The Mist from the Mountainsin, Soilworkin ja Mercyful Faten.

Tuskassa on paljon ihmisiä ja sosiaalinen ähky on koko ajan läsnä, vaikka emme ole tavanneet vielä hirveästi tuttuja. Selvinpäin sitä huomaa, ettei kovin hanakasti hakeudukaan tarkoituksella mihinkään tuttuun porukkaan vaan mieluummin hengailee rouvan kanssa kahdestaan. Pitäisi varmaan kuitenkin moikata pari hyvää tyyppiä, kun kerran täällä ollaan. Tuskailemisiin!

Kirjoitan päivän lokin nyt, koska muuten jäänee kirjoittamatta.

Herään kuuden maissa, jotta ehdin käydä viiden kilometrin peruskestävyyslenkillä. Pakkaan lenkin jälkeen reppuun muutaman vaihtopaidan, kolmet parit vaihtosukkia ja boksereita. Yhdeksältä junaan. Matka on puuduttava, mutta ravintolavaunussa kahvikupillinen hieman piristää, etenkin kun naksautan kupilliseen vähän liikaa hermesetasia. Se tekee kahvista sopivan kitkerää.

Helsingissä suuntaamme Kaivopuiston vessan kautta Kauppakeskus Rediin. Tuska Check In -pisteen jono on melkoinen. Jonotamme parikymmentä minuuttia. Tänä vuonna avustaja ei saa ranneketta, riittää että menee normaalisti sisään saattajan roolissa. Toivon todella, ettei kukaan tule ruikuttamaan siitä miksi minulla ei ole ranneketta. Joskus on nimittäin vaimoni sokeainkepin aitoutta epäilty ja silloin minulla palaa päreet.

Siirrymme vähitellen hotellilta alueelle. Viiden maissa aloittelee Perturbator ja Omnium Gatherum.

29 tasks done today, sanoo Akiflow. Kello on kohta kahdeksan ja olo on kummallinen. Kotona on hiljaista, sillä lapset ovat lähteneet mummolaan jo yhden aikoihin. Olen painanut hommia etätoimistolla siitä lähtien. Illasta hoidan vielä firman budjetin kuntoon, jotta sen parissa ei ole niin paljon työtä lomilta palattuani.

Jotenkin työpäivä venähtää kun sitä tarkistelee kaiken maailman pikkujuttuja, joita ei edes tarvitsisi. Mitenhän sitä osaa irrottaa otteensa? Taitaa olla joka vuosi sama, outo fiilis. Identiteetti on niin vahvasti kiinni työn tekemisessä. Onko se mitään lomaa olla tekemättä hommia? Kai se on.

Aamun terapian jälkeen olo on ahdistunut. Tulee käytyä läpi intensiivisesti vähän liiankin monta isoa aihetta kerralla. Ehkä siitä oli kuitenkin taas enemmän hyötyä. Terapiakin jää lomalle, samalla kun minäkin.

Lomamoodiin siirryn viimeistään aamusta, kun suuntaamme kohti Helsinkiä ja Tuskaa. Tulee olemaan kuumat oltavat. Jokin mellevä lippis täytyy napata mukaan merchistä, ettei polta päälakeaan.

Eipä tässä muuta kuin hyvää lomaa itselleni, toivottavasti myös lukijalleni. Koetan olla murehtimatta liikaa mistään. En pidä lomaa kirjoittamisesta, sillä sepä vasta mukavaa puuhaa on.

Hyvä fiilis koko päivän. Jännän virkeä olo päivisin, vaikka on nukkunut joka yö alle kuusi tuntia. Ehkä se on tämä valo ja hyväntuulisuus. Tuntuu, että elämä todellakin hymyilee juuri nyt. Viime päivät ja viikot ovat tuntuneet suorastaan kutkuttavan hyvältä. Ahdistus on enimmäkseen loistanut poissaolollaan.

Hyvää mieltä tuovat mm. seuraavat asiat:

• Firman asiat tuntuvat sujuvan ja etenevän hienosti
• Henkilökohtainen taloudellinen tilanne ja pieni indeksikorotus tuloihin
• Uusi asunto
• Loma alkaa perjantaina
• Uusi työkone
• Mikään laite ei jumita
• Pää toimii

Olen myös tutustunut stoalaisfilosofian kuolema-aspekteihin. Stoic philosophyn muu hihhulointi ei kiinnosta, mutta Memento mori on mielenrauhaa tuova käsite.

Aiemmin olin sitä mieltä, että tieto kuolevaisuudesta lisää ahdistusta, mutta kelkka on kääntynyt. Tieto ei ole aiemminkaan lisännyt minulle tuskaa, vaan päinvastoin, vähentänyt sitä. Miksi siis olen ollut kuolemasta eri mieltä? Kuolemanpelosta ei pääse eroon sivuuttamalla sitä, joten on parempi syleillä vääjäämättömyyttään. Siksi juuri nyt kiehtovat kaikenlaiset laskurit kuten tämä kätevä komentorivityökalu. Olen rakentamassa myös visuaalisempaa kalenteria.

Huomenna alkaa valmistautuminen viikonlopun Tuska-festareihin. En muista milloin viimeksi kävin live-festareilla, varmaankin vuonna 2019.

Päivä vaan hujahtaa jonnekin. Sisälämpötila vaan jumittaa 29 asteessa, vaikka ulkona se on jo pudonnut 24 asteeseen. Töissä on mukavaa, vaikka liikaa aikaa kuluu uuden koneen säädöissä. Välttämätön, mukava paha. Töiden jälkeen päätän lähteä työkavereiden kanssa terassille. Ajantaju katoaa, vaikka lasissa on vain nollalonkeroa. Hyvä boogie.

Ajatus ei juuri nyt kulje. Lokikirjan kirjoittaminen jäi tällä kertaa vähän liian myöhäiseen vaiheeseen päivää. Menen pian nukkumaan. Huomenna uusiksi.