Kuudelta ylös, sitten toimistolle. Aikainen herätys ei ole ihmisen hommaa. Raffia, epäinhimillistä, kidutusta. Mutta ei voi mitään. En valita. Joskus näin. Nauttisin enemmän aamuista, jos elimistöni toimisi aamuisin.
Tänään epätavalliseen herätykseen on syynä DNS. Aina DNS. Nörtit tietävät tämän vitsin. Vähän kuin ”aina sininen”. Tällä kertaa DNS:ssä ei ole mitään vikaa, vaan aikataulutettu työpyyntö kyseessä. Mutta syypää se on silti. Kun tietue pitää päivittää, se pitää päivittää. Meidän päässä nämä saisi jopa ajastetuiksi, mutta silloin kun ei ole meidän hallinnassa, täytyy olla hereillä tarkistamassa.
Energiaa on 2%, eli silmät eivät meinaa pysyä auki. Horror-päivä melkein ohi. Työpäivän jälkeen katsomaan tyttären esiintymistä musiikkilukiolla. J. Karjalaista ja Ultra Bra:ta, bassoa ja koskettimia. Hienosti vetää, kuten aina. Tanssimoovsit ovat kohdillaan. Lotta on lahjakas, persoona. Ylpeä saa taas olla.
Vaimo toteaa, että ”kirjoita sinne vaan kolme pistettä, ei aina tarvitse olla asiaa”. Mutta jostain sitä tekstiä tälläkin kertaa irtoaa. Hämmentävää.