Tänään en tiedä mitä kirjoittaisin. Mutta yritetään. Rollen klassista ”ajatuksen virtaa”. Ei jaksaisi nakutella samaa ainaista marmatusta huonoista yöunista tai nykymaailman raskaasta poljennosta. Tämä on sitä samaa vanhaa, mutta kuitenkin riittävän erilaista, joka innostaa jatkamaan.

Kun joka päivä tallustelen kodin ja toimiston väliä, pohdin, että meneekö tässä jotain hukkaan? Kuuntelen ihmisten elämänkertoja äänikirjoina ja ihmettelen miten he jaksavat matkustella. Jokainen elää tietysti omannäköistään elämää. Turha haikailla jotain sellaista, joka ei ole minua. Minä nörttäilen ja kuuntelen sadetta. Ja nyt anteeksi syön lohi-pokebowlini katsoen 90-luvun scifiä…