Nukkumaanmenoni on viivästynyt. En saa unta ennen neljää aamuyöllä, kolmatta yötä putkeen. Aivoni keksivät koko ajan jotain uutta pohdittavaa ja tehtävää. Kai se on tämä aika vuodesta. Olisi kova hinku soittaa ja tehdä musiikkia kolme vuoden tauon jälkeen, vaikka työpöydälle ei mahtuisi yhtään lisää projekteja. Yksi biisintynkä on mielessä, mutta se ei kuulosta yhtään Streetgazerilta. Asiaa pohdittuani keksin, että voisin periaatteessa kuopata Streetgazerin ja tehdä jotain uutta ja hienoa omalla nimelläni, Rolle. Se vähentäisi ”painetta” tehdä jotain ”oikeaa”. Voisin vain vaikka tehdä biisin ja lähteä siitä liikenteeseen.
Päässäni pyörii välillä melodioita, mutta vähemmän kuin ennen. Enkä oikein laita niitä ylös minnekään, joten ne vaipuvat unholaan. Pohdin myös muita inspiraatiokanavia. Musiikkimaailmassa AI konseptina ärsyttää, mutta sieltä voisi kaivaa jotain ideoita ja inspiraatiota korkeintaan, generoimalla vaikka lokaalisti sampleja. Koska toisaalta kaikki matkivat toisiltaan. Jos matkit konetta tai ihmistä, onko siinä lopulta hirveästi eroa? Taiteeseen vedän tietyn rajan, en vain suostu käyttämään 100% tekoälyä koko luovaan prosessiin. Musiikissa keinotekoisuuden kuulee heti. Jos biisini kuulostaa paskalta, haluan että se paskuus on omaa syytäni, eikä koneen syytä. Mutta silti koneen käyttäminen jollain tavalla hyödyksi kiinnostaa, onhan genreni kuitenkin elektroninen, koneella tehty musiikki. Synat ja plugarit ovat kuitenkin kaikki ääntä tuottavia masiinoita. Väännät vipua ja syntyy erilainen ääni.
Toisaalta on ihan realismia, että sunnuntai-iltapäivänä ei mitään biisejä synny. Arki hyökkää kimppuun heti huomenna ja biisi jää taas telakalle. Sunnutai-iltapäivän raakileita onkin toistasataa jossakin pilvilevytilan pöytälaatikossa. Sieltä ne joku löytää sitten kun minusta aika jättää, tai menee deleteen jonkun muun kuin minun toimesta. Kuuntelematta paskaa.
Sunnuntaikahvi piristää tälläkin kertaa ehkä 1%. Jostain syystä sunnuntaisin on mieli maassa. Tänään onneksi hieman vähemmän kuin edeltävinä sunnuntaipäivinä. Kun pääsee kiireettä rentoutumaan, elimistö jotenkin toteaa, että on aika pahan mielen, koska miten tästä voisikaan koskaan seurata mitään positiivista. Taitaa edelleen olla vain ylivirittynyt hermosto, joka ei pääse tarpeeksi hengähtämään.
Nyt hengähdän. Musiikilla tai ilman.