Motivaatio on nolla. Syystä tai toisesta mieliala romahtaa työpäivän jälkeen. Ei edes Möykky tällä kertaa asialla, vaan lähinnä masentaa. Some: paskaa, maailma: paskaa, talous: paskaa, terveys: paskaa, yöunet: paskaa.

Ostin suklaata. Kellonaikojen 19:45 ja 09 välillä en aio tehdä kehittävää.

Miksi kaikki on niin typerää ja kiusallista?

Reboot ja huomenna uusi yritys.

Olen väsynyt. Makoilen hiljaa sängyssäni ja tuijotan kattoa. Maailma on hiljainen, toistaiseksi. Ajatukseni eivät ole.

Mitä on elämä? Mitä on kuolema? Millaista on olla olemassa? Millaista on olla olematta? Miksi niin moni asia pelottaa? Missä on ilo? Mistä saisi enemmän ajattomuuden tunteita? Miksi aika kuluu niin nopeasti? Kuinka pitkään tämä kroppa kestää? Miksi ajatukset eivät pysähdy? Miksi päässäni on niin monta kysymystä ilman vastauksia? Miksi elämä on pelkkää ihmettelyä? Miksi aivoni eivät voisi vain luovuttaa? Miksi elämä on joskus pelkkää kärsimystä? Miksi?

I’m tired, boss. Tired of being on the road, lonely as a sparrow in the rain. I’m tired of never having me a buddy to be with to tell me where we’s going to, coming from, or why. Mostly, I’m tired of people being ugly to each other. I’m tired of all the pain I feel and hear in the world… every day. There’s too much of it. It’s like pieces of glass in my head… all the time. Can you understand?
– Stephen King

Aurinko paistaa. Tuijotan ulos toimiston ikkunasta. 8:51. Unta alla 4 tuntia 53 minuuttia. Taas mennään.

Viikon ensimmäinen asiakaspalaveri alkaa ja painan Liity-nappia. Hiiri jähmettyy täysin. En saa edes videota päälle. Ei taas. Taitaa olla maanantai ja maanantain kirous…

Palaverin päätyttyä painan virtanäppäimen pohjaan. Ensimmäisenä epäilen Google Drivea, jonka daemon pyörii retry-silmukassa. Mutta lokit kertovat toisen tarinan. Syyllinen on LookAway, sovellus jonka funktio on kaikessa ironisuudessaan huolehtia siitä, että muistan pitää taukoja näytön tuijottelusta.

Selviää, että kun Mac herää unesta, LookAway käynnistyy ja sen Sparkle-päivitysmekanismi mounttaa levykuvan, kopioi, unmounttaa ja noin 14 sekuntia myöhemmin macOS:n storagekitd lakkaa vastaamasta. Kaikki levyjärjestelmään liittyvä pakkautuu yhteen ja samaan työjonoon.

Google Drive näyttää oireet, mutta vaikuttaa olleen vain uhri siinä missä muutkin prosessit. Diagnostiikkaraportit paljastavat shutdown_stall-raportteja joka päivä viimeisen viikon ajalta. LookAway 2.0.0 on päivätty kuudennelle huhtikuuta, stallit alkavat seitsemäntenä. Päivitys ei mene koskaan läpi, mutta Sparkle yrittää uudelleen. Ja uudelleen. Ja uudelleen.

Tällainen täydellinen jumiutuminen on harvinaista noin viiden tonnin Macilla, jossa on 64 gigaa keskusmuistia ja MAX tason Apple Silicon -prosessori. Mutta koska Google Meet -videopuhelu toimii, kyseessä on lähinnä tämän yhden sovelluksen hiirieventit. LookAwayssa on nimittäin hiireen kytketty widget, joka ärsyttävästi seuraa hiirtä ja motkottaa, että on muuten liian pitkä aika tauosta. Kun sovellus kaatuu, jähmettyy koko hiirikin. Muu järjestelmä pysyy ennallaan. Ratkaisu on helppo: LookAway roskiin. Minulla on taukoilmoitukset nykyään AI-agentissani muutenkin, kuten kaikki muukin.

Huono tuuri synnyttää joskus katalyytin, josta ei ole paluuta. Onneksi ääni kuuluu pitkin palaverin kaikesta huolimatta.

Olisipa yksi maanantai ilman teknisiä ongelmia tai demoefektejä. Sattuu sitä kokeneellekin. Maanantain kirous ei anna armoa.

Automaattinen mielialapäiväkirjani sanoo: ”Happiest on Sundays (avg 2.9/5)”. Tätä muutosta ennen lauantai oli paras päivä. Parhaimmillaan mieliala on puoliltaöin ja huonoimmillaan yhdeksän maissa aamulla, eli arkiherätyksen aikoihin. ”Meikkaa sensee”, kuten Benjamin Peltonen sanoi.

Sunnuntai on aurinkoinen, suorastaan kesäinen. Katon lämpötila käy 17 plus-asteessa. Viikkoon saa olla tyytyväinen, sillä juoksulenkkejäkin kertyy 3/3. Haluaisin juosta enemmän, mutta (teko)syitä riittää, milloin ravinto ja milloin uni vinksallaan. Migreeni sabotoi myös rutiineja aika tehokkaasti. Ironista kyllä, lisäliikunta varmasti ehkäisisi migreenejä. Mutta migreenin jälkeen ei liian nopeasti passaa lähteä rehkimään, sillä verisuonten laajentuminen ja kiihtynyt syke saattaa aiheuttaa uusia migreenejä. Kinkkistä.

Vihdoin ehdin myös Overwatchin pariin. Jostain syystä ei kuitenkaan jaksa yksin pelailla paria peliä pidempään. Olen liian laiska ja saamaton kysymään pelikavereita Discordissa. Pitäisi varmaan hommata jokin yksinpeli… Red Dead Redemptionit olisi joskus hauska kokea, samoin Cyberpunk. Mutta kaikki ajallaan. Ehkä sitä vanhana ehtii sitten.

Nyt on hyvä aika siirtyä telkkarin ääreen. Vielä kun malttaisi mennä ajoissa nukkumaan, sillä yöllä on niin mukavaa, etenkin kun piristyn aina puoliltaöin. Mieluummin sitä katsoo vaikka Netflixiä tai säätää Claude Codella Termiuksen kautta kuin pyörii tuntikausia sängyssä. Sentään Tetris-efekti ei enää vaivaa.

PS. Maanantai saa haistaa etukäteen pitkän paskan. Aion päihittää maanantain kirouksen. Katsotaan huomisen päätteeksi sitten miten onnistuin.

Aurinkoinen päivä, mukava lähteä hölkälle. Sykealueen 2 lenkki, heti kun kello hälyttää sykkeen nousseen yli 140, vaihtuu kävelyyn.

Viime aikoina on ollut jonkin verran väsymystä ja stressiä, vaikka olen yrittänyt mentaalisesti tätä väheksyä. Se näkyy yöllisinä ahdistuksina, hengitysvaikeuksina ja silmien vetistymisinä. Oman kehon kuunteleminen on unohtunut kokonaan. Mielen ja kehon romurallia… Tämä näkyy viikottaisena migeeninä. Kaiken pitäisi olla hyvin, mutta jostain se taas paukahtaa. Onneksi lääkettä on tällä kertaa saatavilla, vaihtokauppa sekavuustilaan kelpaa milloin vain, jos kivusta pääsee eroon.

Pizzaa, leffa vaimon kanssa. Loppupäivä jatkuukin sitten telkkaria katsellessa. HBO:n dokumenttisarja The Vow kertoo NXIVM-kultista. Ei aina USA, mutta aina USA. Sairasta ja typerää. Milloinhan he oppivat?