Maanantain kirous seuraa kuin varjo, mihin sitten menenkin. Ilmeisesti riittää että on maanantai. Seitsemältä ylös, noin viisi tuntia unta, suodatinkahvi tippumaan ja hommiin kannettavan tietokoneen ääreen.

Työpäivä ei ole helppo. Kaikenlaisia haasteita. Mutta ei kaikki voi aina olla ruusuilla tanssimista. Universumi tasapainottaa tilanteen ennemmin tai myöhemmin.

Suklaata, makeisia, teetä, kanaa ja riisiä. Pakotan itseni ulos luontoon. Reilut viisi kilometriä juoksemista, kunnes alkaa heikottamaan. Nälkä yllättää. Muistan, että veden juominen on jäänyt tänään vähille.

Muistan miksi en puhu äitini kanssa politiikasta. Tulee muistot mieleen edesmenneen isäni kanssa riitelystä. Mutta en syytä heitä, syytän suomalaisia uskonlahkoja ja konservatiivikristillisyyttä. Väsymys ja tulenarat aiheet eivät ole hyvä kombinaatio. Maadoitus ja asian purku kuitenkin purkaa tilanteen.

Huomenna parempi päivä. Pakko olla, koska ei ole enää maanantai.

Vierailen äitini luona näköjään kerran pari vuodessa. Viimeksi heinäkuussa 2025 ja sitä ennen maaliskuussa 2025, sitä ennen taisi olla jopa vuoden gäppi. Pitäisi vissiin vähän useammin, mutta olen huono kyläilemään. Tällä kertaa maaseudun rauhassa su-to, eli työviikko etänä kaukana kotoa. Vähän vaihtelua elämään. Liikkuva toimistoni, eli MacBook Pro palvelee mistä vain.

Viimeisimmästä reissusta (WPSuomi 10.10.2025) on kulunut yli puoli vuotta. Matkustaminen, seikkailu, sosiaaliset tilanteet esiintyvät elämässäni lähinnä fiktion muodossa. Siksi tuntuu erittäin kummalliselta jättää koti taakseen, etenkin kun tällä kertaa olen liikkeessä yksin. Ikävä ja ahdistus asettuvat sisuskaluihin minuutti kotioven jättämisen jälkeen. Eräänlaista siedätyshoitoa.

Pitää nyt yrittää nauttia hiljaisuudesta. On hämmentävää miten kaupungin meteliin tottuu. Luonnon keskellä kuulee oman hengityksensä äänen.

Äiti on napannut talteen joitakin vanhoja valokuvia. Sata vuotta vanhoja valokuvia 1900-luvun alusta loppuun saakka. Isoisoisäni vaikutti hienolta henkilöltä.

Lehtileike vuodelta 1971 kertoo: ”Täysin yllättäen levisi viime perjantain tieto siitä, että paikkakuntamme tunnetuimpia ja luotetuimpia miehiä, oli saanut kutsun iäisyyteen. Tuntui aivan siltä, kuin olisi valtava honka kaatunut kankaalta. Tavallinen lause oli ”Hän on hyvä mies”.” Isoisoisäni soti molemmat Suomen sodat ja perusti sodan jälkeen rintamamiesveteraanijärjestön.

Valokuvat ja lehtileikkeet vievät mieleni hetkeksi menneisyyteen. Hän kuoli sydänkohtaukseen äitini ollessa 6-vuotias. Hyvät lähtevät aikaisin.

Kuusi tuntia unta, mutta herättyäni menen uudelleen nukkumaan. Tunti-pari lepäilyä, ei sitä uneksi voi sanoa. Sen verran kuitenkin kertyy unta, että olo on levollisempi.

Olen viime päivinä ollut hieman sekaisin, ahdistunut, ehkä masentunut. En ole päässyt karistamaan sitä tietynlaista ”kaiken epävarmuutta” pois päiväjärjestykestä. Tiedän, että mikään tässä elämässä ei ole varmaa ja pienistä hetkistä pitäisi osata nauttia, mutta jonkinlainen alitajuinen prosessi on käynnissä. Tammi-maalis oli suorastaan seesteistä, mutta nyt jostain syystä kevään pamahtaessa käyntiin mielialat heittelevät. Ehkä tästä voi päätellä sen, että vuodenajan vaihtuessa mielialakin vaihtuu.

Asioita voisi helpottaa roikkumalla vähemmän somessa, lukemalla vähemmän maailman menosta ja katsomalla vähemmän ahdistavia dokumenttisarjoja. Voisi myös syödä, liikkua, nukkua enemmän. Olen ennenkin onnistunut pitämään rutiineista kiinni. Mutta nyt on ollut sellainen olo, ettei jaksa eikä kiinnosta.

7 päivää edellisestä migreenistä. Voikohan jännitys ja pelko seuraavasta synnyttää migreenin? Joskus tuntuu, että mikä tahansa voi laukaista sen. Koputan puuta.

Ehkä menen videopelien maailmaan, vielä kun voin.

Kiva päivä toimistolla. Illasta pizzaa ja karkkia. Ei kovin terveellistä nyt, mutta menkööt. Nälkä, joten tänään ei voi pidempään jaaritella, heippa!

Etäpäivä, jonka katkaisee pojan asioilla käyminen. Vanhempina meidät ohjeistetaan neuroepätyypillisyyden maailmaan. Mutta tiedämme aiheesta jo valmiiksi lähes kaiken, kun suurin osa perheestä on nepsyjä. On kuitenkin mielenkiintoista keskustella ammattilaisen kanssa.

Alakuloisuus jatkuu. Motivaatio on edelleen pohjalukemissa, mutta pakotan itseni lähtemään ulos. Kymmenen kilometriä menee huomaamatta. Auringonlasku on kaunis.

Ehkä tämä tästä.