Saapuu taka-taka-taka-taka-taka-takatalvi. Luulin kinosten jo vihdoin sulaneen ja valon auringosta tuoneen elämän lahjaksi luoduilleen. Ei luulo tiedon väärtinä voi olla omillaan, kun taka-taka-takatalvi kiroiksi on tullut päälle maan. Näin laulaa Mokoman Marko Annala. Tietää, mistä laulaa, nimittäin tänään sataa Jyväskylässäkin lunta.

Rebound-migreeniä pukkaa, ei voi mitään. Lääke onneksi vie kivun mennessään. Nämä viikonloput ovat välillä aika erikoisia, kun kroppa ”lepää” omalla tavallaan. Kaikki vaivat iskevät sillon, kun koskuille on aikaa ja tilaa.

En minä aivan kunnossa ole, mutta en ole myöskään mikään kuolemansairas. Yritän muistaa kuitenkin isäni opit, että en vähättelisi olojani. Keho- ja mieliyhteys kun on kuitenkin nyt jostain syystä kateissa.

Tytär stressaa sormeeseen tulleesta haavasta. Hän on aina pelännyt verta ja haavoja. 17-vuotias, mutta aina minun oma vauvani.

Onneksi saa levätä.

Lihamylly-viikko. Olen niin iloinen, että se on ohi ja saa hetken levähtää. Stressikäyrät tänään tapissa, taattu migreeni. Onneksi lääke auttaa.

PS. Olen virallisesti tänään Rolle Roni Mikael, kutsumanimi Rolle. Tehtävälistalla muutama sata päivitettävää paikkaa. Loput ajan kanssa.

Suodatinkahvi huiviin, tavaroiden pakkaaminen ja kotia kohti. Oloni on kuin Bilbo Reppulilla kävellessäni piennarta pitkin 5.7 kilometrin matkan risteykselle, josta OnniBus lähtee Jyväskylää kohti.

On mukavaa saapua kotiin. Hieman ylimääräistä ahdistusta luo tyhmät ”mitä jos” -ajatukset. Jäivätkö paikat siistiksi, sammutinko Mocca Masterin?

Huoli seis.

Pizzaa.

Unen määrä tai laatu ei kohene vieläkään, mutta päivä on huomattavasti edeltäjäänsä parempi. Palaveripäivä. Poikkeuksellisesti saan töllin täksi päiväksi omaan käyttööni. Lounaalla lähden katsomaan mitä kylän lounaspaikassa on tarjolla. Hölkäten takaisin.

Pienillä paikkakunnilla aika on jotenkin pysähtynyt, hyvässä ja pahassa. Tuntuu jotenkin paljon rauhallisemmalta kuin kaupungissa. Tähänkin voisi varmaan tottua. Olen kuitenkin henkeen ja vereen kaupunkilainen, luonto toimii satunnaisten ekskursioiden muodossa.

Huomenna nokka kohti kotia. Nautitaan vielä hetki hiljaisuutta.

Harvinaista, että ei ole juurikaan palavereita. Silti päivän vesittää armoton väsymys. Univajeen määrä on valtava ja ruokailukin on ollut mitä on, siinä varmaan syy. Yleensä pärjään kahvin voimalla ja olen täynnä ideoita, tänään tuntuu ettei aivotoimintaa juurikaan ole.

Parinkymmenen minuutin ”power nap” saa olon tuntumaan entistä paskemmalta. Syke on korkealla ja hikoiluttaa. Vannotin itselleni eilen, että tänään aloitan päivittäisen lenkkeilyn, mutta täytyy varmaan heti toppuutella.

Katsotaan mitä tästä tulee…