Vierailen äitini luona näköjään kerran pari vuodessa. Viimeksi heinäkuussa 2025 ja sitä ennen maaliskuussa 2025, sitä ennen taisi olla jopa vuoden gäppi. Pitäisi vissiin vähän useammin, mutta olen huono kyläilemään. Tällä kertaa maaseudun rauhassa su-to, eli työviikko etänä kaukana kotoa. Vähän vaihtelua elämään. Liikkuva toimistoni, eli MacBook Pro palvelee mistä vain.

Viimeisimmästä reissusta (WPSuomi 10.10.2025) on kulunut yli puoli vuotta. Matkustaminen, seikkailu, sosiaaliset tilanteet esiintyvät elämässäni lähinnä fiktion muodossa. Siksi tuntuu erittäin kummalliselta jättää koti taakseen, etenkin kun tällä kertaa olen liikkeessä yksin. Ikävä ja ahdistus asettuvat sisuskaluihin minuutti kotioven jättämisen jälkeen. Eräänlaista siedätyshoitoa.

Pitää nyt yrittää nauttia hiljaisuudesta. On hämmentävää miten kaupungin meteliin tottuu. Luonnon keskellä kuulee oman hengityksensä äänen.

Äiti on napannut talteen joitakin vanhoja valokuvia. Sata vuotta vanhoja valokuvia 1900-luvun alusta loppuun saakka. Isoisoisäni vaikutti hienolta henkilöltä.

Lehtileike vuodelta 1971 kertoo: ”Täysin yllättäen levisi viime perjantain tieto siitä, että paikkakuntamme tunnetuimpia ja luotetuimpia miehiä, oli saanut kutsun iäisyyteen. Tuntui aivan siltä, kuin olisi valtava honka kaatunut kankaalta. Tavallinen lause oli ”Hän on hyvä mies”.” Isoisoisäni soti molemmat Suomen sodat ja perusti sodan jälkeen rintamamiesveteraanijärjestön.

Valokuvat ja lehtileikkeet vievät mieleni hetkeksi menneisyyteen. Hän kuoli sydänkohtaukseen äitini ollessa 6-vuotias. Hyvät lähtevät aikaisin.