Joulupäivä. Yhdeksän tunnin yöunet. Kalkkunaa. Konvehteja. Overwatch. Sauna. Habanerosiipiä. Lisää konvehteja. Hyvä elokuva.

Tänään on tullut otettua pelkästään rennosti. Tai yritetty ainakin. Nyt on hyvä keskittyä pelkästään hedonistiseen oman onnen tavoitteluun. Sitä varten joululoma on keksitty. Ahdistus vähemmälle, rentoilu enemmälle.

Huomaan, että minun on vaikea olla nykyään ”tekemättä mitään” loma-aikaan. Pidempi pelailu ja oleilu tuntuu jotenkin väärältä. Ahdistaa kaikki, kun on yht’äkkiä kaikki aika maailmassa miettiä kaikkea sitä mikä tällä pallolla on pielessä, kaikkea puutetta ja vialla olevaa, keskeneräistä ja kamalaa. Kaksi päivää lomaa, enkä vieläkään ole ihan täysin päässyt ”lomamoodiin”. Osaisinpa vaan olla. Oispa lobotomia.

Ei auta.

Onneksi mielialakäppyrät ovat tänään sentään olleet noususuhdanteiset. Keskimääräinen viikon fiilis 3.6/5. Jospa ensi viikolla pääsisin neljään.

Taistelutoverit pyörimään…

Jouluaatto. Koko päivän on ollut enimmäkseen erinomainen fiilis. Päivä on sujunut suunnitellusti. Yöllä paketointiin (tai siis, tonttujen paketointiin) kului monta tuntia. Lahjoja oli jostain siunaantunut yllättävän monta. Yöunet jäivät vain kuuteen tuntiin, mutta se oli sen arvoista.

Joulukuusi näyttää kauniilta.

Käytiin syömässä Trattoriassa. Porukkaa ei ollut paljoa. Koronapassit esiin ja pöytään. Olin unohtanut mainita varatessani, että tarvitsemme valoisan paikan näkövammaisen vaimoni vuoksi, mutta onneksi se onnistui neuvotella vielä paikan päällä. Ikkunan vieressä oli mukava syödä. Pisteet Trattorialle.

Vatsan täyteen saatuamme lompsimme takaisin rapsakkaan pakkasen läpi kotiin joulusaunaan.

Ei ahdistanut yhtään koko päivänä, mutta sitten juuri ennen lahjojen avaamista iski paha ahdistuskohtaus, kun aivoni eivät voineet päästää irti eräästä vihonviimeisestä asiasta, jota siinä hetkessä tulisi miettiä. On jotenkin absurdia samaan aikaan odottaa lahjojen avaamishetkeä ja lasten reaktioita tuhannen täpinöissä, kun pääkoppa sanoo että kohta joku kuolee, jalat muuttuvat muovailuvahaksi ja kädet havaitsevat seismistä aktiivisuutta ihon alla.

Hengitän. Olen ja elän. Kukaan ei kuole, jos jokin bitti on poikittain. Tiedän sen vallan mainiosti. Silti pää krakaa. Miksi olen tällainen? Rauhoitu, hyvä mies.

Lahjaksi sain artesaanikahvia, ruutukuvioisen neulehupparin, Steelseriesin Qck Prism XL Neo Noir Edition -valaistun hiirimaton, kompressiosukat ja tietenkin Vihreitä Kuulia. Äidiltä tuli koko porukalle saunatuoksuja, kiitos mamma! Lapset saivat oikeastaan kaiken haluamansa, mitä lie Roblox-figuuria ja muuta. Lotalle taisi mieluisin lahja olla 40 euron lahjakortti Suomalaiseen Kirjakauppaan. Veeralle ostin Black Fridaysta ties mitä yllätyksiä, Air-fryeriä ja ilmankostutinta. Yllättyi iloisesti.

Joulun taikaa on ollut tänään ilmassa.

Hyvää joulua!

Vuoden viimeinen työpäivä lusittu ajoissa. Kolmelta juteltiin koko työporukan kanssa, toivotettiin joulut ja heipat ja lähdettiin lomille lompsis. Jotenkin huojentavaa, että kaikki hässäkkä on nyt hetken takanapäin. Minusta tuntuu, että loma tulee tuntumaan jopa lyhyeltä, mutta aion elää hetkessä ja päivän kerrallaan, jotta saisin sen tuntumaan edes vähän pidemmältä.

Lähdin Pandan tehtaanmyymälään hakemaan pari konvehtirasiaa, sillä kaikki bättre folk -rasiat olivat lähikaupasta loppuneet. Paluumatkalla huomaan linja-auton numero kolme nököttävän tehtaanmyymälän lähistöllä olevalla pysäkillä. Astun linkkiin. Tuttu numero.

Olen elänyt koko lapsuuteni Asmalammella ja vaikka tiedän, että kolmonen kiertää pidemmän reitin, haluan nähdä miltä kotiseutuni Jyskä näyttää. Viimeksi suhasin tätä väliä viitisentoista vuotta sitten.

Maisemia katsellessani nostalgia ja eräänlainen suru puskee pintaan, kun valkenee tieto siitä, että kaikki on katoavaista. Lapsuuden kotiani ei enää ole, eikä liioin isääni, joka siinä olisi viimeiset elinvuotensa asustellut. Asmalammen mutkaan on vedetty kokonaan uusi katu ja linja-auto ei enää kiertele idyllisiä pikkuteitä, vaan Sulunperän sähkövoimalan takaa. Eskin kioskin tontti on tyhjä, siihen on istutettu puita. Parikymmentä vuotta sitten aurinko paistoi ja kävimme ostamassa Eskolta jäätelöä uintireissujen jälkeen. Muistot tulvivat. Entistä ei enää ole.

Linja-auto pysähtyy. Muistot ovat ikuisia, mutta nykyhetki on ainoa mitä meillä todella on.

Tänään oli vuoden viimeinen palaveri. Töissä meni ihan kivasti.

Uskaltauduttiin Prismaan neljän jälkeen. Vammaispalvelun taksin voi tilata minimissään tunnin päähän soitosta nykyään, eli vanhat säännöt taas käynnissä. Tällä haetaan sitä, että voidaan säästää kustannuksissa keräämällä muita samaan kyytiin. Valitettavasti palvelutaksin käyttö on niin pientä, että tämä ei koskaan toteudu ja kaikkien aikaa haaskataan turhaan. Tämän lisäksi tekstiviestitilaukset eivät toimi kunnolla ja joudun käytännössä aina soittamaan. On mukavaa, että Suomessa kuurosokealla puolisollani on erinäisiä palveluita, mutta harmillista kun kunnan tarjoamana ne eivät vaan arjessa toteudu koskaan kuten pitäisi.

Jouluruokaa ja muutama heräteostos. Mukaan lähti kalkkunan lisäksi valmiiksi paistettu ja viipaloitu gourmet-kinkku, jossa lihapitoisuus 95%. Löysin vihdoinkin sopivan takin lenkeille, yönsinisen oransseilla vetoketjuilla, merkkinä ja mallina Whistler Evarts M Softshell W-Pro 10000, lupaa täyden veden- ja tuulenpitävyyden ja hintakin kohtuulliset 49,95 euroa. Hyvä fiilis ostoksesta, ei tarvitse enää vaimon lenkkitakkia käyttää. Jalat ovat niin vellinä vielä eilisestä treenistä, että päätin pitää tänään välipäivän.

Huominen onkin mielenkiintoinen päivä, kun minua tulee valokuvaamaan oikea kuvaaja muutamaksi tunniksi. En kerro tästä vielä tämän enempää. Hieman jännittää tilanne etukäteen, vaikka tiedän, että se sujuu hetken koittaessa ihan hyvin.

Huomenna on vuoden viimeinen työpäivä. Hämmentävä fiilis.

Nukuin taas huonosti viime yönä. En tiedä miksi. Seitsemän tuntia luulisi riittävän.

Päätin olla loppuviikon etänä, joten tänään join aamukahvit kotona. En meinannut saada silmiä millään auki. Poika jäi kotiin, koska yskii ja valittelee kurkkuaan. Aamutelevisio on täynnä koronauutisia. Omikron sitä, koronapassi tätä. Eiköhän kohta ole taas täysi lockdown päällä. Sama se minulle, kun olen ollut lockdownissa viimeiset 33 vuotta.

Vedin töiden jälkeen hieman liian rankan Keep-treenin. Onneksi ruoka auttoi.

Päivittäistä reflektointia on nyt muuten tullut täyteen kuusi viikkoa:

Ei taaskaan mitään asiaa, mutta ei se mitään. Päivä on ollut aika perinteinen. Kahvia, pari puhelua, koodia, sähköposteja, lihaskuntotreeni, elokuva, kirja, lepo. Overwatchin pelailu jäi tänään elokuvaillan alle. Huomenna sitten taas.

Lokikirjaani on tulossa muutamia kehitysideoita, esimerkiksi Gutenberg-lohkoja johdatteleville väliotsikoille. Olen tehnyt reflektoinnin jo nyt itselleni helpoksi, mutta haluan helpottaa tätä entisestään. Kaikki ajallaan.