Night to remember. Kylläpä oli taas hauska kesäpäivä. Takki on tyhjä, mutta niin pitää ollakin.

Loma saa alkaa.

Tulee taas valvottua. En tiedä miksi tämä menee aina näin. On mukamas pöytä putsattu ennen kesälomaa, mutta sitten tehdäänkin taas koko viikko pitkää iltaa. Toisaalta olen jättänyt kivoimmat hommat viimeiseksi ja perjantaina en aio ottaa tietokonetta mukaan firman kesäpäivän viettoon. En silti malttaisi lopettaa mielenkiintoisten työkalujen tutkimista. Asiakastöitä ei juurikaan ole, kun isot urakat on jo hoidettu ja työntekijät hoitavat loput. Jotain olen sentään tehnyt oikein.

Open source -kontribuutiot tehty ja self-hosted-työkalut rullaavat täydellisesti. Taas säästyy monta tonnia vuodessa. Yksi SaaS-palvelu vähemmän, ekologisemmin ja digitaalisesti riippumattomammin. Hyvä fiilis tästä etenemisestä.

Kaiken huipuksi jaksan vielä ohjelmoida henkilökunnalle hauskan tietovisaohjelman huomista kesäpäivää varten. Ennen tekoälyaikaa ei olisi tullut kuuloonkaan, että muun työn ohessa koodaan viikkotolkulla WebSocketille jotain helvatan peliä, vieläpä nopean puolivillaisen idean pohjalta ja noin vaan huvin vuoksi. Tai ehkä olisi, mutta aika loppuisi tai konkurssi iskisi kauan ennen työn valmistumista. Nyt voi dräftätä puolessa tunnissa proton kasaan, sellaisen, jonka itsekin tekisi, tai jopa paremman. Ajat ovat muuttuneet. Hauskaa, kirjaimellisesti. En usko AI:n tuhoavan maailmaa. Olen optimisti, tyhmä, naiivi tai kaikkea näitä. Mutta mitä sitten? Ehkä olen kyynistynyt nihilisti. Hymyilevä sellainen. Ei silleesti kauhuelokuvatyyliin, toivottavasti. Äh.

Kello lähentelee puolta yötä. Alkaa sataa. On myöhäinen aika juoksulenkille, mutta päätän juosta silti. Matolla tosin, ei huvita napata kesäflunssaa.

Aivot narikkaan. Hiki. Lenkki on päättynyt ja jälleen yksi äänikirja plakkarissa. Character Limitin tarina ei yllätä. Olen itse elänyt läpi Twitterin tuhon, yksityiskohtia myöten.

Ja mistähän tätä juttua nyt tulee? Minun piti olla nukkumassa. Ja tässä vaan näpytän.

Syön lusikalla raejuustoa suoraan purkista. Talo on pimeä, huonetta valaisee hieman ainoastaan jääkaapin sisällä mollottava lamppu. En pidä ovea pitkään auki. Vielä pari lusikallista. Unohtunut välissä syödäkin, jotenkin. Huomenna sentään saan syödä kunnolla, koko firman henkilökunnan kanssa.

Tai siis tänään.

Päivä on jo vaihtunut.

Rento päivä, vaikka unimäärä jää taas vajaaksi. Aivot käyvät jotenkin ylikierroksilla, kun on niin monta uutta mukavaa self-hosted kikkulaa, joita testailla pitkin yötä. Työjuttuja, tavallaan, tavallaan ei. Hauskaa puuhaa.

Olen onnistuneesti tänä vuonna saanut siivottua työpöydän niin, että loppuviikko on laskettelua lomille. Perjantaina en aio ottaa tietokonetta enää kesäpäiville, sillä muut ovat aiempina vuosina saaneet jopa odotella, kun en malta lopettaa työntekoa ja siirtyä huvituksiin.

Olen selkeästi kehittynyt tässä rennosti ottamisessa.

PS. Vähistä unista huolimatta hieno Tempo-lenkki tänään ja vieläpä Runner’s High.

Mistähän sitä tänään edes kirjoittaisi? Välillä ajatukset loppuvat. Aivokapasiteetti on käytetty taas tappiin asti. Päivään mahtuu toimistopäivä, paljon palavereita, jyväskyläläinen räppärikuuluisuus alakerrassa sovittamassa vaatteita lakeijoidensa kanssa. Lepopäivä, joten ei lenkkiä tänään. Hyvä, koska muutenkin väsyttää.

Illalla random Netflix-elokuva.

…tämä teksti jäi tähän selaimeen auki. Huonekasvit kasteltu. Aurinko laskee. Mukavan koleaa.

Olen jo henkisesti lomalla.

Hieman liian vähän unta. Silti hyvä fiilis. Sopivan mittainen työpäivä, juoksulenkki. Kerrankin maanantai, jolloin ei tapahdu mitään ihmeellistä. Saan rakkaat AirPods Pro 3-kuulokkeeni takaisin Apple Care+ kautta, enkä voisi olla onnellisempi. Olen taas ehjä.