”Onko aina pakko tietää?” tokaisee puolisoni, kun sushia syödessäni kerron, että olen unohtanut tarkistaa edellisyön älysormuksen mittaaman unen analyysitiedot. ”On”, vastaan, ja totean heti perään ”Kahdeksan tuntia ja kaksikymmentä minuuttia unta, ihan hyvä”.
Säännöllinen unirytmi on toiminut varsinkin nyt kun olen luopunut aamulenkeistä. En saa aamun ulkoilua mahtumaan kalenteriin millään, enkä halua leikata yöunistani. Parempi ajoittaa treenit keskelle työpäivää tai illalle. Pakko saada joku struktuuri tähän, mutta aamujani en voi mitenkään tunkea täyteen.
Ihan hullu päivä taas. Pelkkiä palavereja. Ei ehdi paljon miettiä välissä. Ihan sama. Illasta kävelylenkille ja höpötystä Juhan kanssa. Sancho ja Pancho, Jobs ja Wozniak, Rolle ja Juha, mitä näitä on…
Keskiviikko on ollut minulle hyvä, mutta illasta iskee ahdistus kun mietin taas liikaa. Onneksi aamulla on terapia.
