Levännyt olo, mutta ei lenkille tänään. Sen sijaan katson lasten kanssa Star Wars -elokuvan. Tänään on viihtymispäivä.

Illan ratoksi hieman ohjelmointia ja leffa-arviot ajan tasalle. Konsensuksen ansiosta nyt on myös Letterboxd-profiili ajan tasalla, pitkästä aikaa. Suomiarvioista tekee enkkuversiot DeepL + AI + oma viilaus – en minäkään kaikkea jaksa kahdesti kirjoittaa.

On mukavaa, että on taas viikonloppu. Olen ihan tyytyväinen viikkoon, vaikka ihan kaikkiin tavoitteisiin ei päästykään.

Viikonlopun aion viettää leväten, pelaten ja nukkuen. Tiedän jo nyt, että viikonloppu kuluu aivan liian nopeasti. Siksi keskityn vain ja ainoastaan tähän hetkeen. Tai yritän ainakin.

Torstai on konsepti. Psykoterapiassa on kakkua tarjolla. Hetken ihmettelen ja kysyn minkä kunniaksi tarjoilu on. Kuulemma viimeinen terapiasessio. Päässyt unohtumaan ajan kulku. Rustaan pienen päivityksen someen tästä.

Yht’äkkiä on ilta. Ruoka jäähtyy lautasella. Päätän lähetyksen tällä kertaa tähän.

Poikani haluaa katsoa kanssani Tähtien sota -elokuvat. Muistan yhä, kun näin itse ensimmäisen Star Wars -elokuvan 6-vuotiaana kaverini luona. Jäin tuijottamaan monttu auki. Elokuva oli vuonna 1980 julkaistu Imperiumin vastaisku ja verkkokalvoille tallentui erityisesti kohtaus, jossa Luke Skywalker kohtaa Darth Vaderin Pilvikaupungissa Bespinillä.

Vielä rakkaampi Tähtien sota -muisto on, kun pääsin katsomaan kauan odotetun Episodi I: Pimeän Uhka isäni kanssa elokuvateatteriin. 11-vuotiasta minua ei haitannut gunganien tohelointi, eikä haittaa vieläkään. Erikoistehosteet isolla ruudulla olivat taianomaisia. Epäsuosittu mielipide, mutta episodit I-III ovat klassikkotrilogian jälkeen parasta Star Warsia. Näiden jälkeen oli Obi-Wania ja Qui-Gonia tarrapurukumeissa joka kioskilla. Ah, oi niitä aikoja.

Leffojen jälkeen ahmin myös Tähtien sota -kirjallisuutta aina Jedien lapsista kaukaisempiin loren tapahtumiin. Tuhansia vuosia kestäneet imperiumit sisältävät niin paljon tarinoita, että yksitoista Star Wars -elokuvaa ja muutamat sarjat ovat vain pintaraapaisu tarinoista.

Aion toteuttaa poikani toiveen. Lauantaina katsomme ensimmäisen.

Tänään saan paljon aikaan ja mielialakin on parempi. On toukokuun kuudes päivä ja ulkona sataa lunta. Jäätävän kylmä viima, tuntuu kuin pakkasta olisi, vaikka lämpömittari heiluu siinä nollan tuntumissa. Tuleekohan kesä koskaan? Tuntuu, että tätä talvea on kestänyt puoli vuosisataa.

Arkinen väsymys on vakio. Älykello sanoo taas, että ei kannata treenata, joten en väkisin. Keho-mieliyhteys toimii vähän sinne päin.

Kaipaan taas levottomasti jotain. En tiedä mitä. Jotain. Dopamiinia, ruokaa, mitä?

Epävarmuudet eivät vähene elämästä. Siksi on parempi lukea, meditoida ja levätä. Kyllä se siitä.