Heippa velvollisuudet, moikka rentoilu

Joulurauha on saapunut. Kalkkuna on paistettu. Nukun noin kymmenen tuntia, kahdessa osassa. Uni tulee tarpeeseen ja sitä riittää niin pitkään kuin nukuttaa. Syön muutaman piparin, juon vähän vettä ja lähden ulos juoksemaan. Otan kunnolla vauhtia. Järvi tulee kierrettyä alle tuntiin.

On mukavaa, kun ei ole velvollisuuksia. En oikein osaa olla aloillani nyt, mutta pakko opetella. Overwatchiakin kokeilin solo-quessa. Ei mennyt hyvin, surkeita hopeatiimejä. Jostain syystä rankkini on pudonnut hopeaan, vaikka olin jo kullalla ja melkein platassa. En pidä Overwatch2:n muutoksista, mutta peli on edelleen hauska

Kohta elokuva. Rennot joululaulut soi. Nyt on mukava tunnelma.

Liian vähän unta, liian paljon tekemistä

Miksi teen itselleni näin? Taas 9-21 toimistolla. Yritän tehdä aivan liikaa asioita ennen joulua. Miksi vedän itseni aivan piippuun ennen lomaa? Viimekin jouluna muistan, että vielä aattona stressailin jostain työasiasta.

Väsyneenä ahdistus menee helposti tappiin. Mutta ahdistaisi varmaan muutenkin, koska mielessä pyörii monta epävarmuustekijää työrintamalla. Oman tonttini hoidan 200%, mutta riittääkö se?

Joku on ostanut Dumle-munkkia. Nyt iltapala ja vartin Netflixiä. Todennäköisesti nukahdan pulla suussa, sen verran kova väsymys. Hulluin olo juuri nyt, kun on neljättä yötä nukkunut alle viisi tuntia…

Vielä jaksaa

Kerrankin lokikirjaa kirjoittamassa ”ihmisten aikaan”. Tänään on mennyt kaikki aikalailla putkeen. Pidän uudesta roolistani töissä, jossa ei tarvitse hikoilla siitä ehtiikö koodata. Tänäänkin olen hoitanut henkilöstöasioita, uuden harjoittelijan aloittamiseen vaadittuja asioita, firman dokumentointia ja asiakaspalvelua. Teknisiä tehtäviäkin olisi paljon, mutta ne saavat odottaa välipäivien rauhallisuutta.

Öisin tulee koodattua ja valvottua jostain syystä. Koneisto on kuin Liikkuvassa Linnassa, se liikkuu siitä huolimatta, että se rohisee ja natisee.

Viikon unet näyttävät punaista. Pisteet 37/100. Ehkä ensi yönä nukuttaa. 4h 51min ei vaan riitä. Ei sitten millään.

1 99 100 101 102 103 186

Kirjoitukset kalenterissa

toukokuu 2024
ma ti ke to pe la su
 12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
2728293031