Vuoden 2021 viimeinen kirjoitus

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 3 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 33-vuotias.

On jälleen vuoden viimeisen kirjoituksen aika, aivan kuten vuosina 2020, 2019, 2018, 2017, 2014, 2013, 2012, 2011, 2010, 2009, 2008, 2007, 2006 ja 2005. Perinteet kunniaan.

Kun muille uuden vuoden aatto on tinan valamista, rakettien ampumista, viinan juomista ja selfieiden ottamista, minulla se kiteytyy tähän kirjoitukseen, kuluneen vuoden muisteluun ja odotusten ja toiveiden miettimiseen tulevalle vuodelle. Se on eräänlaista vastaamista kysymykseen ”Miten meni noin niinku omasta mielestä?” ja tietynlaista tavoitteiden asettamista. Perunasalaatin sijaan aion tilata sushia.

Tämä teksti sisältää paljon vuoden 2021 muisteluita ja valokuvia. Paljon valokuvia.

On aika ensin tarkistaa retrospektiivisti, mitä mietin tasan vuosi sitten.

En ole enää pitkään aikaan kyennyt allokoimaan henkilökohtaista ”kallisarvoista” aikaani päämäärättömien tekstien synnyttämiseen. En, siitäkään huolimatta että tekstin tuottaminen on minulle sujuvaa ja helppoa tai että nautin kirjoittamisesta ja se antaa minulle suurta mielihyvää. Minulla on yksinkertaisesti liikaa muuta, paljon tärkeämpää tekemistä ja kirjoittamista. Kuten olen aiemminkin jankuttanut, ”ei ole aikaa” on maailman suurin tekosyy. Meillä kaikilla on saman verran aikaa, mutta eri verran tekemistä. Kyse on siis puhtaasti priorisoinnista ja siitä mikä tuntuu tärkeimmältä.

Vuoden 2020 Rolle

Kun hakeuduin kesällä 2021 terapiaan muutaman vuoden tauon jälkeen, totesin että kirjoittaminen on minulle aina ollut parasta terapiaa. Ei ihmekään, että olen voinut huonommin, kun olen jättänyt kirjoittamisen vähemmälle. Avattuani lokikirjan syksyllä muiden elämän rutiinien ehostamisen myötä, olen voinut piirun verran paremmin.

Olen siis kääntänyt kelkkani tässä kirjoittamisasiassa. Vaikka muita tekstejä ja kirjoituksia olenkin kirjoittanut viime vuosien aikana läjäpäin tavoitteellisesti, tänä vuonna palautin päivärutiineihin klassisen päiväkirjamuotoisen tekstin kirjoittamisen.

Tilastot: Year in something

Eri palvelut julkaisevat tänäkin vuonna ”Vuotesi musiikissa”, ”Vuotesi kirjoissa”, ”Vuotesi tehtävissä”, jne. Ainakaan Todoist ja Last.fm eivät ole vielä julkaisseet omia vuosikertojaan, vaikka on vuoden viimeinen päivä.

Spotifyn vuoden musiikkikooste on harhaanjohtava, sillä käytän muitakin musiikkisovelluksia kuin Spotifyta, mm. PlexAmp ja Pandora. Last.fm tilastoi datan näistä kaikista, mutta harmillisesti tällä hetkellä Last.fm näyttää vain vuoden 2020 koosteen, mutta vuoden 2021 linkki heittää ”404 – Sivua ei löydy” -virheilmoituksen. Todoistin linkki kertoo, että koodarit koodaavat yhä:

Oleg, pistä vauhtia, vuosi vaihtuu kohta!

Muista voin sanoa sen verran, että luin 15 kirjaa (joka on hieman keskiarvoa vähemmän), koodasin lähemmäs 10 000 commitin verran, lenkkeilin 363 kilometriä, katsoin 405 tuntia sarjoja ja elokuvia, tarkalleen ottaen 90 elokuvaa.

Toiveeni vuodelle 2021 olivat:

Mitä toivon vuodelta 2021? En yhtään tiedä. Ehdottomasti hyviä hetkiä vieläkin enemmän kuin tänä vuonna. Kokonainen vuosi velattomana ja alkoholittomana.

Vuoden 2020 Rolle

Nappiin meni alkoholittomuus ja velattomuus. Trendi jatkuu myös ensi vuonna.

Koska ei voi muistaa tarkemmin, mitä tänä vuonna tapahtui, on aika avata Google Photos. Valokuvat virkistävät aina.

Tammikuu 2021

Tammikuussa ulkoiltiin Hiihtomaassa, kehitettiin aamurutiineja ja vietettiin kooditiimin deviretriittiä Jämsän Himoksella. Kuukauteen mahtui myös kirjojen lueskelua, Overwatchin pelailua ja muuta vapaa-ajan viettoa.

Työasiat lähtivät hyvin vauhtiin ja pidimme myös firman virallisen AmAn (Ask Me Anything). AmAn vastaukset löytyvät vieläkin netistä osoitteesta dude.fi/ama, käy ihmeessä lueskelemassa.

Helmikuu 2021

Helmikuun isoin juttu oli ehkä etäpisteen uudistaminen. Tartuntatilanteen kiihtyessä Jyväskylässä jäimme jälleen Duden porukalla täydelliseen lockdowniin ja samalla päätimme parantaa viihtyvyyttä kotitoimistoillamme.

Firman blogista löytyy järeämpi esittely kotityöpisteestäni. Helmikuussa Duden blogiin syntyi peräti neljä uutta kirjoitusta.

Yksi valokuvaamistani kuvituskuvista firman blogikirjoitusta varten.

Helmikuussa olin selvästi liekeissä. Jollain ilveellä järjestin myös aikaa Pulina IRC-kanavan sivuston uudistamiseen. Mukava pikku sivuprojekti.

Maaliskuu 2021

Etäpalavereja, työviikkoja, etäpalavereja, työpäiviä.

Loin makuuhuoneeseen The Midnight ”Monsters” -levyn kaltaisen valaistuksen.

Kuvien perusteella on ollut melkoisen työ- ja videopelipainotteinen kuukausi.

Huhtikuu 2021

Huhtikuussa käytiin Plantagenissa ihan kunnolla shoppailemassa ja ostettiin lisää kasveja kotiamme koristamaan.

Kasveja löytyy.
Huhtikuussakin ihastelin custom-työpöytääni. On se kieltämättä vaan upea, varsinkin parin kasvin ympäröimänä.

Huhtikuussa myös mm. aloitin katsomaan Game of Thronesin läpi uudelleen.

Viihdyin huhtikuussa myös ulkona jonkin verran.

Huhtikuisia maisemia Tuomiojärvellä.

Toukokuu 2021

Töitä. Uusia vaatteita ensimmäistä kertaa pariin vuoteen. Musahommia. Koitettiin saada mökkihommia etenemään, mutta talkoohommat eivät ottaneet onnistuakseen, minusta riipumattomista syistä. Kaikkia ihmissuhteita ei voi korjata. Ehkä se oma rauhoittumispaikka luonnon helmasta löytyy joskus tulevaisuudessa muualta kuin oman tai puolison rikkinäisen suvun kautta.

Kesäkuu 2021

Työhommia, kovia myrskyjä, aurinkoisia päiviä ja sateisia päiviä. Loman startti.

Kävin myös Manun kanssa veljeni luona kokeilemassa VR-laseja. Pitäisi käydä useammin. En vain osaa kyläillä. Ehkä ensi vuonna taas.

Heinäkuu 2021

Heinäkuu oli monella tapaa merkityksellinen kuukausi. Loma alkoi ja pistin elämäntapani uusiksi ottamalla tavoitteeksi lenkkeillä joka päivä. Kipinän sai aikaan vähän samankaltainen ”nyt riittää” -ajatusketju kuin rahan kanssa vuonna 2019. Muutos oikeastaan alkoi jo kesäkuussa, kun innostuin CICO-dieetistä. Kirjoitin aiheesta myös bloggauksen.

Näin jälkikäteen ajateltuna päivittäinen lenkkeily kuulostaa hullulta, mutta sain pidettyä sitä yllä koko loman ajan. Sitten alkoi penikkatauti vaivaamaan ja laskin tahtia neljään kertaan viikossa. Strava-profiilistani voi seurata nykyistä treenaustahtiani. Aiheesta saisi helposti jatkokirjoituksenkin, mutta kaikki ajallaan.

Lenkkimaisemia heinäkuulta.

Kuvien perusteella heinäkuu oli kuuma ja hikinen. Koko loman vietin kotona keskittyen viihtymiseen ja treenaamiseen. Viihdyin metsässä, lenkkipoluilla, perheen ja videopelien parissa. Kerkesin myös hieman edistää musaprojektiani, vaikka yhtään biisiä en saanutkaan julkaistua.

Oikeastaan ensimmäisiä kertoja tuntui siltä, että tällainen on sitä elämää, jota haluan elää. Terveellisesti, luonnossa, aivot narikkaan niiden asioiden parissa, jotka tuottavat hyvää mieltä.

Elokuu 2021

Lenkit jatkuivat, vaikka työt alkoivat taas. Juha toi toimistolle raparperiä, hauska näky. Opettelin Rubikin kuution.

Luonnon mahtavuudelle ei löydy sanoja.

Elokuussa myös lanitimme kaverin vanhassa autotallissa isommalla kaveriporukalla. Jokavuotiset kekkerit, aina yhtä hauskaa. Videopelit toimii porukassa parhaiten. Vanhojen klassikoiden kuten C & C lisäksi tuli pelattua myös uutuuksia. Back 4 Blood Beta oli kova juttu.

Lanihommia.
Joka kuukausi sama kuva työpöydästä. Reddit-lankani aiheesta lähti trendaamaan.

Syyskuu 2021

Aamulenkkejä, päivälenkkejä, saunahommia, videopelihommia. Hyvää elämää.

Syyskuussa alkavan syksyn pystyi haistamaan. Kuvat eivät tee oikeutta sille miten hienoa maisemaa jyvässeudulla oli syksyllä 2021.

Tiistaina 21. syyskuuta oli oikeasti maaginen luonnon oma valoshow.

Lisää otoksiani löytyy ainakin Instagramista.

Lokakuu 2021

Jyväskylä valaistiin jälleen Valon Kaupunki -tapahtuman kunniaksi. Lehdet alkoivat hiljalleen kellastumaan. Värit olivat loistossaan. Käytiin elokuvateatterissa katsomassa uusin Bond-elokuva. Aloin ottamaan poikaa mukaan kävelylenkeille.

Sadepäiviä, aurinkoisia päiviä. Luontoa.

Aittovuoren metsää.

Lokakuussa kävin myös poikani kanssa äitini luona. En ollut vielä kertaakaan käynyt hänen uudella talollaan aikaisemmin, koko sen viiden vuoden aikana kun sitä rakennettiin ja ehostettiin. Oli jo aikakin. Jossain vaiheessa uusiksi.

Selfie perjantaina 29.10.2021.

Marraskuu 2021

1.11.2021, syntymäpäiväni. En kirjoittanut tänä vuonna synttäribloggausta. Daylion mukaan päivä oli 5/5 arvoinen ja silloin tapahtumiin kuuluivat kahvi, leffa, pikaruoka, työ, koodailu ja lukeminen. Ilmeisen hyvä päivä. Lahjoista löytyy tweettiketju videoilla varusteltuna.

Synttäripäivä oli kenties vuoden paras päivä.

Työhommia, serverihommia, lenkkihommia, pianon soittamista. Marraskuussa aloitin lokikirjan, sieltä voi lukea koko marraskuun kuulumiset päivätasolla. Marraskuussa aloitin myös tapojen ja rutiinien kehittämisprojektin.

Marraskuusa iloitsin myös tuloksista:

Marraskuista maisemaa töistä.

Joulukuu 2021

Ja kas, vuosi on pyörähtänyt ympäri! On ihan mahdotonta kertoa kuukausitasolla kaikkea, mutta tässä varmasti tuli oleellisimmat. Vuosi on pyörähtänyt läpi nopeasti, mutta sisältänyt oikeastaan enimmäkseen tosi kivoja asioita.

Tässä kuussa on tullut tehtyä kaikenlaista vanhojen valokuvien digitoinnista esimerkiksi inventaarion aloittamiseen. Kirjoitin bloggauksen tapojen kehittämisestä. Töissä on mennyt lujaa ja tunteet vuoristorataa. Paljon hyviä asioita tapahtuu. Vähän jopa jännittää. Ahdistuksen kanssa on ollut ehkä vaikeinta elää nyt loppuvuodesta.

Mitä vuodesta jäi käteen? Mitäs vuodelle 2022?

Kiteytin vuoden kouluarvosanaan 9 Twitterissä tänään:

Toivon, että vuosi 2022 toisi mukanaan vauhtia työasioihin, toivottavasti enemmän lepoa väleissä ja paljon hyvää kehitystä joka osa-alueella. Pyrin olemaan ensi vuonna entistä positiivisempi, produktiivisempi ja rakentavampi. Toivon myös, että ahdistushommat lähtevät helpottamaan nyt kun kartoituskäynnit ovat ohi ja tammikuussa alkaa pysyvämmän psykoterapeutin etsintä.

Nyt lähden syömään sushia! Hyvää uutta vuotta sinulle, jota jaksaa minun jutut kiinnostaa tekstimuodossa. Ja tietysti kaikille muillekin! Rokataan taas ensi vuonna!

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä