Tuloksellinen vuosi 2011

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 12 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 24-vuotias.

Pitäisi varmaan kirjoittaa vuoden 2011 kohokohtia tänne blogiin, mutta ongelmana on se, että en oikein muista mitään kohokohtia. Vuosi 2011 oli tasainen ja hyvä.

Piti itseasiassa kirjoittaa legendaarinen vuoden viimeinen bloggaus, mutta olin eilen sen verran väsynyt, että en jaksanut. Tämä on ensimmäinen kerta ainakin viiteen vuoteen kun jätin sen kirjoittamatta.

Nyt on päivä vaihtunut jo neljänteen päivään… mutta ei varmaan ole liian myöhäistä miettiä mennyttä vuotta? Ei kai. Valvottua varmasti tulee, sattuneesta syystä. Toisaalta vaimo ja lapsi ovat juuri nyt maalla – toivottavasti siellä möröt unohtuu.

Koska en jaksa miettiä, teen meemin jonka ainakin Dahlia D ja Countess Bí¡thory ovat tehneet. Miksen siis minäkin?

1. Kuka oli paras uusi tuttavuus?
Jännä että uusiin ihmisiinkin on päässyt tutustumaan, sillä se on nykyään harvinaista. Mutta muuten tähän ei tarvitse paljon vastausta miettiä, sillä se on kolleegani Juha, ehdottomasti.

2. Oletko tehnyt jotain sellaista, mitä et ole ennen tehnyt?
Kävin Hollannissa ensimmäistä kertaa elämässäni. Muuten aika tuttua ja turvallista menoa.

Katsomassa PSV:n peliä Eindhovenin Philips-areenalla (Hollannin toisiksi suurin)

Katsomassa PSV:n peliä Eindhovenin Philips-areenalla (Hollannin toisiksi suurin)

3. Oletko seurustellut tämän vuoden aikana?
Kaikki tietävät, että olen yhden naisen ukko. Nahkahääpäivää (= kolmatta vuotta naimisissa) vietettiin heinäkuussa 2011.

4. Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta.
Ei niitä kovin montaa ole, joten kerron saman tien kaikki. Helmikuussa kävin Finnish Metal Expossa ja tapasin kaverini Lord Theynianin ensimmäistä kertaa. Eiköhän suurin osa parhaista muistoista ole vaimon ja tytön kanssa vietettyjä hetkiä. Monesti kävin leffassa ja syömässä Veeran kanssa. Kerettiin maallakin olla huhtikuussa, vietettiin vappua kuurojen kanssa, Suomi voitti MM-kultaa jääkiekossa, olin Veeran kanssa Tuskassa, jossa näin Shiningin toista kertaa (toukokuussa Lutakossa). Unohtamatta tietenkään ikimuistoista Nummirockia.

Tuska 2011

Tuska 2011.

5. Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana?
En tietääkseni.

6. Oletko muuttunut paljon viimeisen vuoden aikana?
Jaa-a. En oikeastaan, en sisäisesti, enkä ulkoisesti. Tukka on kasvanut. Ja partakin jopa hieman. Ei ole paljon ollut varaa muuttua, mitä nyt pari paitaa ja housua ostettu. Kokopitkän Highwayman Coatin käytön olen melkeinpä lopettanut – se on liian ohut ja epäkäytännöllinen. Tähtäimessä on jo uusi takki, mutta odotan kun minulla on siihen varaa…

7. Oletko oppinut uusia taitoja?
En juurikaan. Enemmänkin laajentanut tietämystäni jo olemassaolevissa osaamisalueissa.

8. Oletko saanut porttikieltoa minnekään tämän vuoden aikana?
En. Enkä koskaan aikaisemminkaan.

9. Oletko ollut elokuvissa yksin tämän vuoden aikana?
Olen. Contagionin kävin katsomassa kun ei ollutkaan varaa lastenhoitajaan ja oli viimeinen viikko käyttää voitettu ilmaislippu Finnkinoon. Muuten olen käynyt ihan vaimon kanssa.

10. Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana?
En. Salaa on mieli tehnyt ottaa korvaan rengas tai industrial.

Synnyttikö kukaan läheisesi?
Sisko pyöräytti pojan.

Kuoliko kukaan läheisesi?
Ei.

13. Missä maissa kävit?
Hollannissa.

14. Mitä haluaisit vuodelta 2012 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2011?
No eipä tule mitään mieleen. Elän päivän kerrallaan, enkä osaa ajatella koko vuotta niin pitkälle.

15. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2011?
Kyllä se taitaa hääpäivä 2.7.2011 olla.

16. Vuoden suurin saavutuksesi?
Maailman paras työpaikka ja enimmän oikeastaan masennuksen voittaminen.

17. …ja suurin epäonnistuminen?
Ei ole tainnut olla sellaisia. No, olen edelleen köyhä paska.

18. Kärsitkö vammoista?
En.

Random-kuva jonkun keikan jälkeen, en muista mistä.

Random-kuva jonkun keikan jälkeen, en muista mistä.

19. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Ei ollut rahaa ostaa oikein mitään. Kaikki mikä teki tyttäreni iloiseksi tietenkin. Itselleni ei tullut paljon hankintoja tehtyä… varmaan ne keikat joille en toisen työpaikkani puolesta päässyt imaiseksi.

20. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta/aiheutti ahdistusta?
Jaa-a. Ei tietoa.

21. Mistä innostuit eniten?
Työnteko. Vapaaillat. Koodaaminen innostaa aina. Erikoisoluet.

22. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi?
Onnellisempi kyllä.

23. …lihavampi vai laihempi?
Varmasti olen lihonut.

24. …rikkaampi vai kyöhempi?
Vaikka töitä sainkin, yhä köyhä paska. Plusmiinusnolla.

25. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän/vähemmän
Olisin voinut tavata enemmän ihmisiä. Aika erakoitunut töihin ja kotielämään olen ollut. Olisin voinut myös nukkua enemmän.

26. Rakastuitko tänä vuonna?
Voisi sanoa että rakastun aina toisinaan uudelleen vaimooni. En ole rakastunut muuten siis, tietenkään.

27. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
Paha sanoa yhtä ainoaa. Boardwalk Empire, Game of Thrones ja Walking Dead.

28. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan?
En oikeasti vihaa ketään muutenkaan.

29. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Ainoa kirja, jonka luin vuonna 2011: Kaaoksen Ruhtinaat.

30. …entä musiikillinen löytö?
Voe kuule, niitä on niin paljon.

31. Mitä halusit ja sait?
Töitä!

32. Mitä halusit, muttet saanut?
Vaikka mitä. Uusia vaatteita, uuden takin… lista on todella pitkä. No, ehkä tänä vuonna.

33. Mitä teit syntymäpäivänäsi?
Vietin mukavan työpäivän ja kivan koti-illan.

34. Ketä kaipasit?
Äitiäni, vanhaa kotitaloani, elämää ennen vanhempieni eroa, ihmisiä ennen avioitumistani, elämästäni kadonneita ihmisiä. Enpä kovin usein haikaillut loppujen lopuksi.

35. Mikä sai sinut pysymään järjissäsi?
Järki ei ollut lähelläkään lähteä, mutta vaimonihan minut järjissäni pitää.

36. Miten kuvailisit vaatemuotiasi vuonna 2011?
Samaa settiä. Töissä asiallisempi, kotona hevimpi.

37. Kerro elämänohje, jonka opit vuonna 2011.
HÄ?

Sepä se. Saat tietää varmasti vähän enemmän vuodestani selaamalla vuoden 2011 blogiarkistoa. Muista lukea myös vuosi 2011 vaimoni näkökulmasta!

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä

 

7 kommenttia

  1. Agakonna

    Yllätyin lievästi kun et maininnut mitään uudesta puhelimestasi.

  2. Rolle

    Aika paljonkin asioita jäi mainitsematta, kun olin tällä kertaa laiska kirjoittamaan. Kävi kyllä mielessä mainita puhelin, mutta en halunnut olla turhan materialistinen :)

  3. hullujusa

    17. ¦ja suurin epäonnistuminen?
    Ei ole tainnut olla sellaisia. No, olen edelleen köyhä paska.

    Repesin :) Mie tarjoon tänää safkat, ei huolta!

  4. fmatic

    Tää on pakko pölliä omaan blogiin ;)

  5. Rolle

    Saa pölliä, niin minäkin tein! :)

  6. Vuoden viimeinen | Rollemaa.org

    […] otsikolla, samalla aiheella jo seitsemättä kertaa. Viime vuonna tosin putki katkesi kun kirjoitin muistelomerkinnän vasta tammikuun neljäs päivä. Vaikka blogia (silloin “nettipäiväkirjaa”) olenkin […]

  7. Vuoden 2021 viimeinen kirjoitus - Rollemaa

    […] vuoden viimeisen kirjoituksen aika, aivan kuten vuosina 2020, 2019, 2018, 2017, 2014, 2013, 2012, 2011, 2010, 2009, 2008, 2007, 2006 ja 2005. Perinteet […]