Blogikirjoitusten vähyydestä ja Hollannin reissusta

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , , , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 13 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 23-vuotias.

Huh huh. Päivät juoksevat. Kuin eläisi aikakoneen sisällä. On ihmeellistä, että vaikka olen saanut paljon aikaiseksi, toivoisin siltikin pystyväni enempään – jos en muissa asioissa, niin ainakin täällä blogin puolella. Viimeistelemättömiä tekstejä, luonnoksia on reippahasti yli 40 kappaletta (aina jaksan hehkuttaa samasta, kun pitäisi vain kirjoittaa eikä valittaa). Asiaa olisi, vaan jaksamista ja aikaa ei. Mutta mitäpä tätä taas selittelemään toista tuhatta kertaa. Taashan sen näkee; Osaan vielä kirjoittaa, mutta en osaa enää viimeistellä tekstejäni.

Kaipa minusta on tullut sen verran itsekriittinen vanhennuttuani ja viisaannuttuani. Joskin mikään vanha ole vieläkään, enkä varmaan koskaan näe itseäni vanhuksena. Minusta nuoruus on vain hyvä juttu, ehdinpä elää pidempään. Jotenkin ei vain osaa kirjoittaa spontaanisti, kuten ennen. Yritän, nytkin. Pitäisi ottaa kunnolla käyttöön puhelimen WordPress-sovellus, kun sellainen on kerran keksitty.

Palasin Hollannin työreissulta lauantaina. Töitähän siellä lähinnä tuli tehtyä, mutta ehdittiin viimeinen ilta rentoutuakin. Tuli kierrettyä Hollannin melkein jokaisella laidalla asiakastapaamisissa, mutta ehdimme Jusan kanssa sentään perjantai-illan pyöriä Amsterdamia katsomassa. Koko matkalla oli vain mukana tavaraa repullinen, jossa oikeastaan vain toinen vaatekerta ja tietotekniset laitteet. Järjestelmäkameraa en mukaan ottanut, joten ne vähät kuvat otin puhelimeni kameralla.

Rolle Hollannissa

Amsterdamin kadulla.

Reissu oli oikein mukava, työntäyteisistä päivistä huolimatta. En ole koskaan aiemmin käynyt Hollannissa, enkä maasta paljon tiedä, mutta nyt tiedän enemmän. On kyllä pieni maa siihen nähden, että ihmisiä on 17 miljoonaa. Suomi on kyllä siihen verrattuna pieni kansa. No, tässä vain kärjistyy se kuinka sisäsiittoisia olemme kaiken sen maahanmuuttokriittisyyden keskellä (josta muuten olisi lisääkin asiaa, mutta jätänpä seuraavaan kertaan).

Rolle Hollannissa

Kotiin lähdössä viiden jälkeen aamulla (lento 7.00).

En jaksa mennä matkan yksityiskohtiin, mutta aikaa vietettiin paljon kaupungeissa kuten Tilburg, Udenhout, Utrecht, Eindhoven, Ede, Breda, Amsterdam. Tuli maistettua Hollantilaista ruokaa ja tutustuttua kulttuuriin. Englantia puhuin taukoamatta, alkaa jo olla aika sujuvaa. Lisää kuvia voit katsella serveriltäni.

Sillä välin meni myös Suomessa hyvin. Veera pärjää loistavasti koulussa ja isäni vei Lotan päiväkotiin kahtena aamuna. Lotta tuppaakin välillä vaatimaan aamuisin viedessäni ”ei kun pappa vie!”. Sööttiä. Oli tyttö kuulemma ikävöinytkin, kun eräänä iltapäivänä ei meinannut lähteä äitinsä mukaan ollenkaan päiväkodista, koska ”isi tulee, ihan varmasti tulee”. Toin tyttösilleni tuliaiseksi perinteiset hollantilaiset tossut, vaaleanpunaisina tietenkin.

Kotosuomessa työt vaan jatkuu ja vapaa-ajalla keskityn luonnollisesti perheeseen ja lepäämiseen. Reissu rasitti yllättävän paljon, kun nukahdin sängylle vaatteet päällä kahtena peräkkäisenä yönä. Veera on yllättävän hyvin jaksanut yksin kotona kahtena peräkkäisenä viikkona kun olen ollut poissa. Toissa viikolla oli tosiaan virman pikkujoulut Helsingissä. Viihdyin kovasti. Kuvia ei siltä reissulta valitettavasti ole.

Tykkään elämäntilanteestani todella paljon juuri nyt, vaikka aika meneekin vähän liian nopeasti. Rahaa voisi olla enemmän, mutta eiköhän tästä uran uretessa sekin puoli muotoudu sopivaksi. Seuraavaa Hollannin matkaa povattiin jo tammikuulle, kun työni siellä(kin) sujuvat niin hyvin.

Mutta mitä ihmettä teen vielä hereillä? Onnistuin näköjään bloggaamaan. Tätä linjaa pitäisi yrittää jatkaa jatkossakin. Ai niin, en pysty ellen valvo hieman pidempään. Ai niin, sitä teen muutenkin. ’Till the next time!

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä

 

1 kommentti

  1. Tuloksellinen vuosi 2011 | Rollemaa.org

    […] Oletko tehnyt jotain sellaista, mitä et ole ennen tehnyt? Kävin Hollannissa ensimmäistä kertaa elämässäni. Muuten aika tuttua ja turvallista […]