Vuoden viimenen

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 7 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 29-vuotias.

Yllä oleva kuva on muuten minun ottamani, maalta Pesälästä.

Olen kirjoittanut Vuoden viimeinen -tekstiä vuodesta 2005 lähtien, samalla otsikolla. Viime vuosina tekstin kirjoittaminen on kuitenkin jäänyt välistä kokonaan. Se johtuu ehkä myös siitä, että ylipäätään kirjoittaminen ja ajatuksieni jakaminen on jäänyt netissä vähemmälle, verrattuna aiempiin vuosiin. Isäni tuntee minut loistavasti, tämä kommentti on osoitus siitä. Enää vaan ei jää aikaa kirjoitella niin paljon. Eikä ehkä intoakaan. Välillä on niin puhki.

On vaikea lähteä arvottamaan kulunutta vuotta. On tapahtunut niin paljon, niin lyhyessä ajassa. Kun vietin joulua isäni luona toistamiseen, oli aikamoinen déjà-vu fiilis. Että vastahan minä vietin joulua isäni luona.

Eniten ajan kulumisen näkee omissa lapsissa. Lotta on kahdeksan, Manu neljä. Mihin tämä aika välissä häviää? minulla on samaan aikaan hyvä fiilis saavutetuista asioista, samaan aikaan olen aika ahdistunut. Toisaalta, ainahan minä olen ahdistunut.

Nyt palaan kuluneeseen vuoteen täysin valokuvien kautta, sillä muuten en kohokohtia muista kuukausitasolla. Bloggauksia tuli julkaistua liian vähän, paitsi firmani blogissa. Toisaalta, jonkun mielestä minun ”vähän” on paljon.

Tammikuu

Alkuvuodesta 2017 minulla oli viikset, kuten muutenkin koko vuoden 2016. Vaikka viikset kasvoivatkin hyvin, eivät olleet ihan mun juttu.

Tammikuussa kuvien mukaan tein paljon töitä, pitkiä iltoja. Uudistimme Duden sivut. Tuli hyvät.

Tammikuun paras kuva lienee tässä:

Helmikuu

Tässä jossain vaiheessa sain neuroottisuuskohtauksen ja rupesin intoilemaan siivoamisesta. Tammikuulta on vielä kuvamatskuja kodistani, joka oli suorastaan räjähtänyt, nyt kun jälkeenpäin katsoo. Päätös on pitänyt, kerään aina tavarat ja pullot oikeille paikoilleen kun niitä näen. Koti on pysynyt siistimpänä. En ole siivousintoilija siinä mielessä, että en vieläkään luuttua lattioita tarpeeksi usein, mutta muuten koti pysyy perussiistinä.

Helmikuussa tuli nähtyä KYPCK ja Diablo pitkästä aikaa. KYPCKiä olen haastatellutkin vuonna 2011. Olin helmikuussa myös näemmä onnellinen. Se on poikkeuksellista minulle. Helmikuussa kävin myös jälleen kerran kotipanimolla. Helmikuussa olin myös 38.4 asteen kuumeessa, joka on minulle harvinaista. Helmikuussa työstettiin myös Pommin uudet sivut. Näkyvä koodi sekä olutarviot ovat minun kätteni jälkeä.

Maaliskuu

Maaliskuussa kirjoitin ainoastaan yhden bloggauksen. Ahdisti paljon, mutta Mindfullness auttoi hieman.

Sohwissa istumista, oluthommia, oma olut käymässä.

Minusta hieno, ennenjulkaisematon kuva, toivottavasti Juha et pahastu että julkaisin sen täällä. Kun muutettiin toimisto Gummeruksenkadun (nykyisin Duden) kulmaan, haettiin vähän rompetta Sohwilta. Kuva otettu Sohwin kellarissa.

Maaliskuussa tuli julkaistua myös nörttiblogi Geekylifestyle.com edesmenneen Problemsolv.inin tilalle.

Manu reagoi humoristisesti valokuviin. Poju on kyllä aivan kuin isänsä. Me ollaan niin samaa maata keskenämme.

Lotta täytti 8 vuotta.

Huhtikuu

Huhtikuussa tapahtui toimiston muutto
ja Helsinki Beer Festival. Kovasti töitä. Siinäpä ne tärkeimmät.

Toukokuu

Steelfest black metal -festivaali, Pommin olutarvioita, kovasti töitä. Siinäpä toukokuu.

Kesäkuu

Lotta sai hymytyttöpatsaan. Aloitin juoksemisen. Luovuin toimitusjohtajuudesta.

Tässä vielä ennen julkaisematon kuva minusta ja Manusta:

Kesäkuussa kävin paljon lenkillä.

Kesäkuussa oli myös WordCamp Europe WordPress-seminaari, tällä kertaa Ranskassa, Pariisissa. Oli mukava nähdä kaupunki ensimmäistä kertaa. Yövyimme Montmartressa, AirBnb-asunnossa. Pidin matkasta todella paljon. Hyvä reissu.

Juhannuksen vietimme isäni luona. Paistoimme muurinpohjalettuja ja nautimme auringosta. Sattui olemaan vielä lämmintä noina päivinä, vaikka muuten kesä oli melko sateinen.

Pannu syttyi välillä tuleen, sekös Veeraa ilahdutti. Mukavaa oli kyllä, nautin tuosta juhannuksesta täysin rinnoin.

Heinäkuu

Kuvien perusteella heinäkuussa ei tapahtunut paljonkaan. Lomailin, lekottelin, keräsin energiaa. Pojan kanssa käytiin puistossa.

Kävin oluttapahtumassa ja John Smith -festareilla.

Elokuu

Elokuuta vietin isäni luona ja kotona. Oli hyvät lenkkeilykelit. Toimiston ikkunoihin laitettiin teippaukset.

Näin livemusiikkia. Manu täytti neljä.

Syyskuu

Pelasin retroepeljä, maistelin oluita, kävin Jämsässä WP-seminaarissa, vierailin ensimmäisessä Twitter-miitissä, joka oltiin järjestetty minun kunniakseni (#rollecon).

Lokakuu

Edellisten kuukausien tavoin, nautin erikoisoluita ja vietin aikaa perheen kanssa, sekä tietysti tein kovasti töitä. Jos ei muuta, niin tässä ennen julkaisematon kuva vaimoni sisäkorvaistutteesta:

Marraskuu

Marraskuun 1. päivä, täytin 29 vuotta.

Duden tuparit olivat mahtavat kekkerit, niistä puhutaan vielä. Olin myös ensimmäistä kertaa puhumassa yli viidellekymmenelle ihmiselle WordPress-meetupissa Tampereella. Vietin aikaa myös isäni kanssa.

Marraskuun lopulla tuli suru-uutisia. Vaimoni Veeran rakas ukki oli nukkunut pois ja matkasimme Kajaaniin pitkästä aikaa. Tuo matka oli samaan aikaan surullinen, samaan aikaan iloinen, koska tapasimme sukulaisia, jotka olivat aina olleet meille sitä ominta perhettä. Sovimme jo samantien seuraavan reissun kesälle, hieman iloisemmissa tunnelmissa. Olen aina kokenut tämän Kajaanin porukan osaksi perhettä, mutta vasta traumojen ja oman masennukseni jälkeen oppinut ymmärtämään, että tässä se oma porukka on, aina ollut.

Joulukuu

Joulukuussa tuli lunta ihan kiitettävästi. Loppuvuoden viettoa, oluthommia, joululomailua, lekottelua, musiikin tekoa.

Loppusanat

Vuosi 2017 oli oikein antoisa, päällisinpuolin positiivinen. Vuonna 2017 on itketty, myös hautajaisten ulkopuolella, eikä ahdistukselta ole säästytty. Mutta tärkeintä on, että elämänhalu ja vahva tahto tämän kaiken suhteen säilyy.

Parempaa vuotta 2018! hyvää uutta vuotta!

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä

 

1 kommentti

  1. Vuoden 2021 viimeinen kirjoitus - Rollemaa

    […] jälleen vuoden viimeisen kirjoituksen aika, aivan kuten vuosina 2020, 2019, 2018, 2017, 2014, 2013, 2012, 2011, 2010, 2009, 2008, 2007, 2006 ja 2005. Perinteet […]