Päivä 13834

Itsestäni keräämäni data on minulle tärkeää. Olen aina ollut kiinnostunut siitä miten ihminen toimii ja on äärimmäisen mielenkiintoista kirjata ylös erilaisia tietopisteitä ja havaintoja aivojen toiminnasta. Koska muiden tutkiminen olisi creepyä, tallennan mieluummin kaiken mitä omasta tekemisestäni irtoaa.

On siis hämmentävää, että Oura-sormus sormessani on ollut aivan tavallinen sormus maanantaista lähtien. Sen virta on loppunut. Se kertoo ehkä myös oman virtani loppumisesta, väsymyksen tasosta tai tarkkaavaisuuden laskusta, että en edes tsekkaile missä mennään. Toisaalta teen hommia aikalailla kellon ympäri. Tällä hetkellä aivot ovat jatkuvasti töissä.

Viikolla 44 lomailen. Siihen asti kynttilä palaa molemmista päistä.

Fediversumi -reaktiot

Päivä 13833

Päivän kantava ajatus on, että fyysinen väsymys ei korreloi aina yleisen jaksamisen kanssa. Siitä tietää, että on terve ja hyvässä kunnossa, kun jaksaa tehdä kokonaisen työpäivän ajan ajatustyötä ilman ongelmia.

Kun isäni veteli viimeisiään, huomasin ettei hän enää jaksanut kirjoittaa. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että ei jaksa ajatella. Kun ajattelu lakkaa, myös oleminen lakkaa. Toivottavasti ajattelukykyni säilyy mahdollisimman pitkään vanhenemisestani huolimatta.

Tämä keskiviikko ei tunnu pahalta. Oikeastaan aika hyvä päivä.

Päivä 13832

Rento 8 kilometrin linkki pimenevässä syyssäässä, kuuma suihku, puhtaat vaatteet ja vällyt. Kyllä on ihmisen hyvä olla. Syyslenkkikausi on startattu, toivotaan että migreenit pysyvät poissa. Lohta iltapalaksi, lepoa. Jotenkin elämä maistuu nyt hyvältä.

Yritän startata taas meditoinnin, koska Revolut tarjoaa ilmaiseksi Headspace-appin. Katsotaan miten pitkään rutiini pysyy tällä kertaa.

Tänään mietin, että datahamstraamisesta on kerrankin hyötyä. Tällä aikakaudella tieto on valtaa ja olen vihdoinkin voinut kloonata itseni kielimallien avulla. Ne tekevät kuin minä teen – tai paremmin. Tekoälystä voi olla montaa mieltä, eikä lähdetä siihen keskusteluun nyt, sillä tässä kohtaa olen tarkoituksella itsekäs. Toisaalta käytän ”supervoimaani” myös muiden auttamiseen.

Fediversumi -reaktiot

Päivä 13831

En näe usein pahoja unia, mutta tällä kertaa näen sellaisen. Kyseessä on erittäin häiritsevä uni, joka jää mieleen herätessä. Teoriani on, että stressi alkaa näkymään.

Muutoslokissa on paljon tavaraa, eli olen maanantain kiroukseen nähden harvinaisen tuottava ja aikaansaava. Mutta energiat ovat edelleen vähissä. Mielialakaan ei ole kovin hyvä.

En oikein tiedä mikä minut syksyisin ajaa tähän looppiin. Jotenkin korttitalo lässähtää. Rutiinit krakaavat, optimoinnit ja tavoitteet levähtävät ja päivät täyttävät lähinnä liian kova vauti, ylioptimointi, kofeiinin liikakäyttö ja hermoston ylivirittyneisyydestä aiheutunut hermostuneisuus.

Yhtiökumppani sentään pitää huolta siitä, että en jumita toimistolla liian myöhään ja muistan varata syysloman kalenteriin. Kiitos Juha.

Kaikki lähtee itsestä kuitenkin. Mutta silloin kun systeemi on rikki, ei auta kuin korjata. Harmi, että se tapahtuu usein ajan ja enegian kustannuksella. Kukahan korjaisi aivojeni syntax errorit?

Päivä 13830

Tänään väsyttää. Edes kahvi ei auta. Tuntuu siltä kuin olisin juossut eilen maratonin, vaikka kyseessä olikin vain episodinen migreeni.

Tänään en voi kirjoittaa mitään, koska päässäni ei liiku mitään.

1 2 3 4 5

Kirjoitukset kalenterissa

syyskuu 2026
ma ti ke to pe la su
 123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
282930