Finlandia Marathon jää tänä(kin) vuonna välistä. Jätän väliin myös lauantain pitkiksen. Kroppa on ylikierroksilla. Shamaanin mielestä ranka on niin jumissa, että loppuviikko rennosti. Mutta kehokin kertoo olevansa väsynyt, monin eri tavoin. Kerrankin kuuntelen. Migreenihän se paukahtaa illasta, mutta lääke onneksi pelastaa.

Ei aina tarvitse olla mikään supermies, joka puhuu tapahtumissa ja juoksee maratoneja. Kunpa vielä oppisin tekemään yhden ”projektin” kerrallaan… liian monta rautaa tulessa. ADD:ta tai ADHD:ta minulla ei tietääkseni ole, mutta välillä menee liian lujaa. Viikonloput on rauhoittumista varten. Se onnistuu vaihtelevasti.

Perjantaina töitä 10-22. Ei ole ihmisen hommaa tänään, mutta minkäs teet, kun on flow päällä. Syyskuu on kiireisintä aikaa, mutta eihän tämä saisi toistua peräkkäisinä iltoina tällä tavalla. Silti olen iloinen kaikesta aikaansaamastani.

Ruokaa ei ole paljon ehtinyt miettiä. Eikä liikuntaa. Burger Kingin kautta telkkarin ääreen. Ehkä viikonloppuna osaan rentoutua. Iso ehkä.

Aivan kahjoja päiviä. Ei voi kuin nauraa kuin Jonah Hill War Dogsissa konsanaan.

Vilkas keskiviikko. Tuntuu, että tehtävälista vain kasvaa. Mutta se pitää minut vireessä. Aika maagisen hienoja asioita saa nykyään aikaan erinäisillä työkaluilla. Innostun ja riemastun monestakin asiasta. Päivissä on iloa, se tuntuu hyvältä.

Lotta häkeltyy, kun olen illalla läsnä. Hän kuulemma suosii sitä, että isä touhuilee jotain samalla kun kuuntelee. En tiedä mitä tästä pitäisi ajatella, mutta hyväksyn asian. Kai se on jokin ADHD-juttu.

Oikean käden sormeni tärisevät edelleen tahdostani riippumatta, nyt neljättä päivää. Toivottavasti se on vain puristuksessa oleva hermo, eikä Parkinsonin tauti. Katsotaan onko huomisesta Shamaanin (kiropraktikkoni) käsittelystä tähän apua.

Elämä tuntuu vaihteeksi kivalta. Tänään on hyvä feng shui. Olen kiitollinen. Kiitos tästä päivästä.

Tänään en tiedä mitä kirjoittaisin. Mutta yritetään. Rollen klassista ”ajatuksen virtaa”. Ei jaksaisi nakutella samaa ainaista marmatusta huonoista yöunista tai nykymaailman raskaasta poljennosta. Tämä on sitä samaa vanhaa, mutta kuitenkin riittävän erilaista, joka innostaa jatkamaan.

Kun joka päivä tallustelen kodin ja toimiston väliä, pohdin, että meneekö tässä jotain hukkaan? Kuuntelen ihmisten elämänkertoja äänikirjoina ja ihmettelen miten he jaksavat matkustella. Jokainen elää tietysti omannäköistään elämää. Turha haikailla jotain sellaista, joka ei ole minua. Minä nörttäilen ja kuuntelen sadetta. Ja nyt anteeksi syön lohi-pokebowlini katsoen 90-luvun scifiä…