Sateinen ja tuulinen päivä. Lapset voivat hyvin. Perhe voi hyvin. Kaikin puolin mukava, rauhallinen, lepopäivä.

Illasta tuntuu oudolta. Sitten se iskee, ihan puskista alkaa sattumaan päähän. Ilmanpaine, hiilihydraatit, niskakipu, kofeiini, katkonaiset yöunet, viikon stressipiikit ja niiden vaikutus viiveellä… 36 päivää ilman migreeniä ja nyt se hirviö on taas täällä. Ennen tätä tekstiä kipu oli asteikolla 3/10. Nyt se on 6/10.

Vaikuttaa siltä, että on laitettava silmät kiinni…

Liikaa tekemistä, liian vähän sanottavaa. Mutta yhtään päivää ei voi jättää välistä. Tämä on ns. ”turha merkintä”. Ehkä huomenna on vähän enemmän juttua.

Joskus tietää ennakkoon, että työpäivää ei voi lopettaa ajoissa. Tällä kertaa ongelmana tavallaan asiat, joita itse toitotan osaavani. Mutta kun kuormantasaajia ja klustereita on tarpeeksi monta, voi ammattilaisellakin olla konfiguraatiot solmussa.

Kuusi tuntia myöhemmin kaikki ongelmat ovat ratkaistu ja opittu taas paljon uutta. Oppiminen ei lopu ja se tässä elämässä onkin parasta.

Tästä urakasta pitääkin palkita itseäni jollain, vaikka pizzalla. Pizza toimii aina.

Kuin rinnan päällä istuisi pieni mies. Voimattomuus jatkuu koko päivän. Kotiin päästyä aivot kuitenkin hurahtavat työhön, kun jään säätämään Linux-konettani. Aina on jotain.

Beef osoittautuu hyväksi sarjaksi.

10% kuukauden juoksutavoitteesta juostu, eli 31/300km. Saa nähdä missä vaiheessa jalat sanovat ”poks”.

Päivittäisen liikunnan vaikutuksena olen huomannut ainakin sen, että uni tulee luontaisesti nopeammin. Myös yleisesti mieliala on parempi. Ehkä tämä onkin hyvä juttu?

Hämmentävän hyvä olo. Edes kiireinen päivä tai muutama henkinen lommo eivät haittaa.