Päivän katkaisee jäätävä migreeni. Stuntti seis. Kaikki jää nyt kesken.

Muutamaksi tunniksi pökerryn vuoteeseen. Herään nälkään. Särky ei ole täysin tiessään. Ei voi mitään, pakko syödä jotain. Menipäs päivä nyt kankkulan kaivoon…

Voi juku mikä keskiviikko. Herään palvelinhälytykseen kahdeksalta, joka on kuitenkin aiheeton. Olen unohtanut merkitä huoltokatkon, joten hälytys tulee läpi. Hieman harmittaa unien jääminen kesken. Loikoilen vielä hieman.

Työpäivä menee tehokkaasti palavereissa. Mutta wörttiä settiä. Työpäivä on syytäkin pitää tehokkaana, sillä 16:45 on määrä lähteä katsomaan Teatteri Tottin Frans -näytelmää vaimon kanssa. Tulee kerrankin ns. ”hard stoppi”, eli lentävä lähtö töistä vapaalle. Hyvä niin, koska minulla tuppaavat työpäivät venymään.

Päätähtenä jokseekin tuttu kaveri Aki. Reilu tunti menee näytelmää seuratessa nopeasti. Uskomattoman upea näytelmä. En ole järin teatteri-ihmisiä, mutta täytyy sanoa että tässä on yksi heittämällä parhaita näytelmiä, joita olen nähnyt. Eläytyminen ja tunnelma on käsinkosketeltavaa. Itkettää. Naurattaa.

Esityksen jälkeen ehdimme moikata näyttelijät ja pääsemme yhteiskuvaankin. Kehun Akia hienosta näyttelytyöstä, mutta se on vähättelyä, sillä näytelmä oli todella upea. Toivon Akille kaikkea hyvää. Kuulemma lähtee Ranskaan esiintymään. Tämä pitää nähdä kyllä muuallakin. Hieno biografia Frans Lejonin elämästä.

Ilta kuluu lasten kanssa. Istun vielä tietokonelle testaamaan Beeperin bridge-manageria. Onnistun kuin onnistunkin jokseekin helposti saamaan IRCin mukaan Beeperiin. Olen myös iloinen, kun tajuan heisenbridgen lähdekoodia lukemalla miten muille asetetaan profiilikuvat. Lopputulos on maaginen.

Taphtumarikas keskiviikko. Fiilis toistaiseksi mainio. Pian pitää päästä nukkumaan, ettei lähde homma ihan kiepille…

Huh, mikä päivä. Herään 9:00 ennen kelloa, en aio mennä aamulenkille. Sumuinen aamu, mutta tällä kertaa vain ikkunan toisella puolella. Alla on hyvä määrä unta, älysormuksen valmiuspisteet opitimaaliset, eli 85/100.

Yht’äkkiä kello on yhdeksän illalla. Mihin päivä katosi? En jaksa edes avata, mitä välissä tapahtui. Hyviä asioita. Paljon sosiaalisuutta.

Aika yksityiskohdille on myöhemmin.

Sunnuntain ja maanantain välinen yö on jostain syystä sellainen, että nukun hieman muita levottomammin. Ehkä se johtuu tulevan viikon askareista, jotka pyörivät mielessä loputtomiin.

Toissa viikon tavoitepetraus kesti reilun viikon, sillä tänään en jaksa herätä ajoissa lenkille. Se siitä 6 kertaa viikossa lenkkeilystä. Toisaalta, penikkatauti on vaivannut. Ehkä yritän taas liikaa. Nollasta sataan.

On mukavaa, että kevätaurinko paistaa. Tänään on ollut aurinkoista. Miljoonat seuraavat tänään täydellistä auringonpimennystä, joka esiintyy seuraavan kerran vuonna 2044.

Herättyäni lähden ulos vaimon kanssa. Kylmä, jäinen vesisade piiskaa vasten kasvoja. Tuulee ja sataa vettä vaakatasossa. ”Ei vittu mikä keli”, huudan ääneen hujun keskeltä, vaikka tiedän, että kuuro vaimoni ei kuule mitään ilman sisäkorvaistutteita. Huulilta hän osaa kuitenkin lukea ja nauraa, samalla kun itsekin irvistää sateen piestessä kasvoja.

Suunnittelemattomuuden lisäksi asia, jota en voi sietää on shoppailu. Kaupoissa pyöriminen on henkilökohtainen helvettini. Kävelen mieluummin paljain varpain lasinsirujen päällä kuin lähden vaateostoksille. Tälläkin kertaa joudun luovuttamaan, kun toisestakaan kaupasta ei löydy mitään.

Aina sama juttu: Tuntikausia tuossa kiirastulessa, loputtomiin oikeaa vaatekappaletta etsimässä, jostain syystä koko Suomen kansa pölähtää yhtä aikaa ostoksille juuri saman vaaterivistön äärelle. Lisämausteena myyjien täydellinen puuttuminen ja se että vihdoin oikeanlaisen vaatteen löytyessä kokoja on saatavilla ainoastaan XXXXL tai XXXXS, eikä mitään siltä väliltä. Keitos on valmis, kun minun pitää olla makutuomarina kertomassa mikä näyttää hyvältä – olen viimeinen ihminen, joka ymmärtää vaatemallien päälle tuon taivaallista.

Shoppailussa ei ainoastaan ahdista edellä mainitut asiat, vaan tilannetta boostaa sosiaalinen ahdistukseni. Koko keitos saa hengitykseni salpautumaan. Haluan äkkiä pois, enkä voi itselleni mitään.

Kahvihetki menee kuin terapiassa, mutta pääsemme myös mukavien aiheiden äärelle. Olen päättänyt, että tämä sunnuntai ei ole yhtä synkkä kuin edellinen. Ja niin käy. Ahdistukseni ei kipua 20% korkeammalle.

Tästäkin selvittiin. On aika aikatauluttaa tuleva viikko.