Jääkaapin ovessa on Lotan kissakortti, jossa lukee ”Joskus asioita vaan tapahtuu”. Psykoterapiaistunnossa pohdin tänään epävarmuuden sietämisen vaikeutta ja sanon ääneen, että olisi kiva tietää meneekö asiat hyvin vai huonosti. Tähän terapeuttini toteaa: ”Varmaa on, että asiat menee.”

Asiat menee. Eteenpäin.

Tapahtui mitä tapahtui, olen valmis. Mutta kuoppaan menen vain saappaat jalassa, loppuun asti taistellen.

Elämän tarkoitus: Elää tässä hetkessä.

Kun vielä tietäisi, että miten sietää epävarmuutta ja olla miettimättä liian pitkälle tulevaisuuteen. Mikä on se rajapyykki, jonka ajan kaiken on sujuttava optimisti? Kuukausi? Kaksi? Kolme? Mahdollisimman pitkä tietenkin.

Ehkä joskus tulee aika, kun näitä ei tarvitse miettiä. Aika, kun raha riittää loppuelämäksi. Aika, kun lapset eivät elää kasvukipuile. Aika, kun kaikki hyvän elintason asiat ovat turvattu.

Tai sitten elämän tarkoitus on arvuutella ja kärsiä. Kuka näitä tietää.

Huomattavasti eilistä parempi päivä. Syöminen ja nukkuminen on mitä on. Mutta eiköhän tämä tästä.

Taaskaan ei ole mitää järkevää lokitettavaa.

Milloinkohan maanantai on ollut yhtä surmaa kuin tänään? Henkilökohtaisessa päivyrissäni on 6 lausetta asioista, jotka menivät pieleen tai aiheuttivat pahaa mieltä. Tasan nolla asiaa, jotka sujuivat hienosti tai ilahduttivat. On vaikeaa olla positiivinen, kun tulee turpaan koko ajan.

Siispä en jatka tätä negatiivisuuden kehää märehtimällä asiaa täällä. Suhtaudun kaikkiin asioihin nykyään seuraavasti: Yksi hetki ja yksi päivä kerrallaan. Huomenna nähdään miten meni ja yritetään uudestaan. Sitten katsotaan maanantaina sujuiko viikko suunnitelmien mukaan ja tehdään sitten uusi suunnitelma päivä kerrallaan.

Toistan klassisen: Ehkä huomenna on parempi päivä.

Lunki päivä. Koko ajan vaikuttaa siltä, että kohta ripeksii. Kahvilla istuessamme alkaa satamaan.

Muistathan käydä äänestämässä.