Maanantaiaamun ajatuksia kuluneista viikoista

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , , , , , , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 7 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 24-vuotias.

Käytänpä tämän aamun sitten kerrankin vaikka kirjoittamiseen, kun kerran ensimmäisestä bussistakin myöhästyin vain siksi että painoin torkkunappia kolme kertaa. Vähän nihkeä aamu, ei meinannut jaksaa nousta millään.

Eilen oli melko epäonninen päivä, mutta silti monestakin syystä hyvin mukava sellainen. Vietimme tyttäreni synttäreitä maalla ja tarkoitus oli lähteä viiden junalla takaisin Jyväskylään. Ehdimme odottaa muutaman minuutin ykkösraiteelta kun juna tupsahti kakkosraiteelle. Emme ehtineet vaihtaa raidetta kamojen kanssa ajoissa ja juna lähti menemään. Onneksi saimme vaihdettua liput seuraavaan junaan, joka lähti kahdeksalta. Olimme siis vasta kymmenen maissa kotona. Hämäävää kun molemmilta raiteilta lähti pendolino, eikä raidetta tajunnut tarkistaa ennen kuin oli liian myöhäistä.

Nykyisin aamurutiinini sisltää mm. seuraavaa: Herään mahdollisimman myöhään, mutta viimeistään 7.45. Lotta herää seitsemän jälkeen, mutta äitinsä hoitaa usein ainakin ne ensimmäiset aamuhommat. Useimmiten vain puen Lotan loppuun ja sitten lähdetään. Aamupalaa ei syödä koskaan, se ei kuulu minun päivääni ja Lotta saa sen päiväkodissa ensimmäisenä aamusta. Parempina päivinä ehdin 8.20 bussiin, mutta jos aamu venyy, ehdin töihin myös 8.30 bussilla. Black metal soimaan iPodiin ja jo pysäkillä on älypuhelin kourassa.

Koko bussimatkan mietiskelen, tweettailen, irkkaan, selaan nettiä, joskus (kuten nyt) bloggaan. Toisinaan haen kahvia Wilhelmiinan Konditoriasta, choco cappuccino tuplaespressolla mukaan, tietenkin.

Mikä sai minut bloggaamaan tänä aamuna, sen sijaan että olisin päivittänyt Twitteriä kuten ennenkin? En tiedä, paljon ajatuksia joita pitäisi saada ulostettua. Päällisinpuolin näyttäisi, että minulla sujuu nykyään hyvin (kuten sujuukin!), mutta sisälläni toisinaan myllertää. On edelleen asioita, jotka ovat säilyneet tasaisen vaikeina. Olen tyyppi, joka pyrkii ratkaisemaan kaikki eteen tulevat ongelmat. Mutta olen huomannut, että kaikkea ei pysty ratkaisemaan. Nämä asiat ovat toisaalta usein sellaisia, jotka eivät enää riipu minusta itsestäni. Viime kuukausina ei ole tainnut olla viikkoa, jolloin en olisi kyyneliä vuodattanut. Onneksi minulla on aina lohduttaja.

Anoppini sanoi viikonloppuna jotenkin hyvin, että kaikilla on omat ongelmansa. Olen ihan iloinen, että olen selvittänyt omat eloa vaikeuttavat asiat, kuten isäsuhteeni kuntoon. Vaikka toisinaan ehdinkin puhua isän kanssa kiireiden vuoksi harvemmin, arvostan niitä hetkiä, ja jokainen Skypepuhelu Thaimaaseen kestääkin tuntikausia kun aika lentää höpötellessä kuin siivillä. Ikävä on kyllä, pitäisi päästä käymään siellä joskus. Vaan kun ei tuo raha ei pistäisi aina hanttiin.

Elämässä on tosiaan omat haasteensa kun itse pyrkii elämään kytevän masennuksensa kanssa ja tukea kuurosokeaa vakavasta masennuksesta ja epävakaasta persoonallisuushäiriöstä kärsivää vaimoa. Eräs kaverini jätti vaimonsa syystä ”haluan terveemmän naisen”. Ja tällä oli muistaakseni ”vain” bipolar. Minä en ole sellainen, en ikinä jättäisi toista vain sairauden takia.

Olen äärimmäisen iloinen siitä että vaimoni sai viikonloppuna asioita alkuun äitinsä kanssa. Ainakin toivon että vuosikausien kituminen saisi jo vihdoin päättyä ja tunnelukot avautua. Ilman vanhempieni eron jälkeen käymääni tuntikausien keskustelua isäni kanssa, minullakin olisi varmasti keskeneräisiä asioita ja suhteeni isääni yhä jäinen. Onneksi asioilla on tapana järjestyä.

Menipäs syvälliseksi, ja alan olla kohta perillä toimistollakin. Paljon tulisi juttua, mutta on jätettävä ensi kertaan. Oikein hyvää ja lämmintä alkavaa viikkoa sinulle!

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 30-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä itse perustamassaan digitoimistossa ja SaaS-palvelua kehittävässä startupissa, verkkosivujen tekijä, sosiaalisen median asiantuntija ja koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Suurin osa päivästä kuluu hevimusiikin ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Twitter, leffat ja erikoisoluet lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä

 

2 kommenttia

  1. Joanna

    ”Vain bipolar”. Arki kaksisuuntaisen mielialahäiriön kanssa voi oikeasti tosi rankkaa., kon ”lows” ands ”highs” vaihtelee. Pahimmillaan, kun maanisessa vaiheessa sitte pistetään paskaksi työt, raha-asiat, ihmissuhteet ja kaikki. Toki riippuen siitä, miten maniavaihe ihmisellä ilmenee.

    Se on ihan takuulla vaikeaa lähipiirille. Enkä syytä päätöksestä lähteä, koska omat voimavarat ja niiden rajat pitää oikeasti tunnistaa.

  2. Rolle

    Juu, totta kai, en yhtään epäile. Siksi käytinkin lainausmerkkiä ”vain”. Rajat on hyvä olla, mutta itse pyrin asennoitumaan niin että aina selviää. Epävakaa on toisinaan aika lähellä bipolaaria juuri mielialavaihteluiden ja erityyppisten paskaksi pistämisen vuoksi.

    Vähän ehkä huonosti ja harhaanjohtavasti siis sanottu, myönnän sen, koska mitään ei voi tietää ennakkoon tässä elämässä, ei mitään. Päivä kerrallaan. Mutta pyrin pysymään niin myötä-, mutta etenkin niissä vastoinkäymisissä.