Se on kyllä erittäin jännä, että joinakin päivinä ei ahdista yhtään ja toisina sitten ihan mahdottomasti.

Tänään on sellainen päivä, että jaan vain tipsit tästä videosta – myös itselleni muistutukseksi.

1. Siirry pois mukavuusalueeltasi, sopivasti. Kohtaa asia joka ahdistaa.
2. Vältä tai vähennä stimulantteja kuten kofeiinia. Stimulantit saavat aivotoiminnan moninkertaistumaan. Jos ahdistaa, ahdistut moninkertaisesti.
3. Täytä päiväsi mieluisalla puuhalla, älä jää lojumaan. Tekemättömyys lisää ajatuksia, joka lisää ahdistusta.
4. Ota syöminen vakavasti, älä skippaa aterioita äläkä syö pelkkää roskaa.
5. Älä tee kaikkea yksin. Delegoi, jaksota tekemistä eri päiville.
6. Keskity yleisesti positiiviseen ja luota itseesi. Älä ajattele itsestäsi kuin olisit epäluotettava henkilö, usko siihen että pystyt tekemään asiat stressaamalla niistä vähemmän.

Ei varmaan yllätä, että jokainen näistä on itselleni ikuinen haaste.

Juoksen salilla nopeimman mailini hetkeen. Sen jälkeen nostelen punttia. Havahdun hetkeen ja ihmettelen, mitä minulle on tapahtunut? En ole milloinkaan harrastanut liikuntaa tällä tavalla, en ennen heinäkuuta 2021. En ole ennen ollut näin itsevarma. Kaikki johtuu päätöksestä. Olen laittanut kalenteriin, että menen salille. Ja minähän perkele menen salille, kun olen niin päättänyt.

Mietin jälleen sitä mistä olen aloittanut, millainen matka on ollut ja mihin olen menossa. Mikä tilanne nyt on.

Mietin tekemiäni päätöksiä. Niitä on niin paljon. Suurin osa hyviä, sanotaanko karkeasti 90%. Joukkoon mahtuu myös paskojakin päätöksiä henk. koht. elämän saralla, mutta en enää pelkää tehdä päätöksiä. Varsinkaan kun aikoinaan en tehnyt niitä juuri ollenkaan. Muut ovat tehneet ne puolestani. Aiemmassa elämässäni annoin muiden viedä. Minulla ei ollut riittävästi omaa ääntäni. En osannut sanoa ”ei”. Suostuin mihin vaan, koska halusin olla mieliksi. Halusin auttaa. Harvoin on tullut ajateltua itseäni.

Nyt olen oman elämäni herra. Vihdoin.

Se on jännä juttu, että vielä nykyäänkin kun tästä kirjoittaa tai puhuu, ajatus ikään kuin kellahtaa aina toiseen äärilaitaan. Että ikään kuin olisi olemassa vain kaksi vaihtoehtoa:

1. Olet itsekäs mulkku kun ajattelet (vain) itseäsi
2. Olet reilu ja mukava ihminen, kun ajattelet (vain) muita

Todellisuus kuitenkin on, että nämä molemmat vaihtoehdot ovat yhtä kamalia. Ne tekevät molemmat hallaa. Olen mennyt suurimman osan elämästäni tuolla kakkosvaihtoehdolla. Hyväksynyt sen, että muut tietävät paremmin ja minä olen täysi nolla. Kelpuuttanut sen, että mennään nyt tällä, koska näin se vissiin on. Ajatellut, että ei minusta mihinkään ole muutenkaan. Masennuksen kaiut ovat vaikuttaneet pitkälle myös tuleviin vuosiin.

Nämä kaksi edellä mainittua vaihtoehtoa joutavat roskiin. Tilalla on jonkinlainen välimalli, kultainen keskitie, päätös jota ohjaa seuraavat:

1. Faktat tiskiin. Mätsääkö numerot, toimiiko logiikka, riittääkö perustelu?
2. Miltä homma tuntuu? Hyvältä vai ikävältä?
3. Mihin asioihin tämä vaikuttaa? Hyviä/huonoja vaikutuksia mitä pitää ottaa huomioon? Onko kaikki huomioitu?
4. Avoin keskustelu, jos päätös vaikuttaa muihin

Alan pikkuhiljaa ymmärtämään, että ei kannata turhasta ahdistua.

Minulla on homma hanskassa.

Noin vuosi sitten tein näköjään välipäivät töitä:

Fiilis on ollut tänään matala. Se johtunee loman äkillisestä loppumisesta ja sen aiheuttamasta väsymyksestä.

Keskiviikkona, 28. joulukuuta 2022

Tuntuisi hullulta olla nyt töissä, kun on sellainen fiilis, että on vasta päässyt lomailun makuun. Työasiat eivät ole pyörineet mielessä. Korvamerkitsen tämän hetken: Lomia on hyvä pitää aina kun voi. Ja mieluummin vaikka joku reilumpi pätkä. Jos jotain oppia jää ensi vuodelle niin ainakin se, että vihdoin kannattaa ottaa lepääminen tosissaan. Ei ole mitään itua painaa uupumiseen saakka. Jatkossa ei saa jaksaminen olla enää kiikun kaakun.

Viime yönä unta kahdeksan ja puoli tuntia. Sitä edellinen samanmoinen. Sykevälivaihteluni on silti edelleen 30-40. Palautuminen ei vissiin tapahdu kovin helposti. Tai sitten tähän ei auta mikään viikko tai pari. Vuodelle 2024 on tehtävä ruuvauksia.

Tänään ei ole juurikaan sanottavaa. Ei anekdootteja, ei elämänfilosofioita, ei mitään tähdellistä logitettavaa. Kirjoitan silti.

Traumamuistot ovat jännä asia. Ne eivät katso aikaa. Vertaan traumoja usein Morgulin veitseen, jonka haavasta ei koskaan lopulta parane. Harmaahaltiakielen eli sindarin sana morgul tarkoittaa ”mustaa tietoa”. Nyt kun katson varmaankin noin kahtakymmenettä joulua peräkkäin Peter Jacksonin Lord of The Rings -trilogian laajennettua versiota, olen aika varma Tolkienin tarinoiden filosofisista ulottuvuuksista. Täydellistä.

Kinkku ja lanttulaatikko eivät töki vieläkään.

Mukavasti päässyt kaikesta tohinasta ja töistä offlineen. HRV on edelleen 30-40.

Ehkä aika auttaa. Ihan kaikeen.

Joulupäivä 2023 on aika samankaltainen kuin viime vuonna. Huomaan, että murehdin ja stressaan ylipäätään nykyään paljon vähemmän, kehityksen huomaa kun lueskelee ajatuksia joulupäivänä kaksi vuotta sitten. Arjen angstailu on vähentynyt graduaalisti. En ihan täysin kuivilla ahdistuksestani ole, mutta mukavaa huomata benchmarkkaillessa, että kehitystä on tapahtunut. Sitä olisi ilman lokikirjaani hankalampi hahmottaa.

Kirjoittamisesta on muutenkin hyötyä, paitsi eilen kun kirjoittamani joulukortti ei ollutkaan ihan napakymppi. En yleensä kirjoita joulukortteja kenellekään ja on selvästi parempi olla kirjoittamatta niitä jatkossakaan. Pääsin harmistuksesta kuitenkin yli juuri ja juuri voittajana, vaikka se meinasi viedä viimeisetkin rippeet uskostani itseeni kirjoittajana. Yritän oppia virheistäni, enkä jäädä liikaa tuleen makaamaan. Kyse oli enemmänkin sanamuodosta ja virhearviosta kuin kirjoittamistaidoistani. Ajatusvirheitä sattuu. Eipä siitä sen enempää, tässä kohtaa on parempi kirjoittaa aivojen komentoriville clear.

Toinen konvehtirasia auki. Vihreitä kuulia -rasia on puolillaan.

Kiireetöntä elämää. Somepäivityksiä. Just hyvä näin.