Tänään on jotenkin vaikea rauhoittua ilman mitään syytä. Aivoni yrittävät jatkuvasti etsiä syitä ja kun niitä ei löydy, totean syyksi F41.1:n.

There may be times when your worries don’t completely consume you, but you still feel anxious even when there’s no apparent reason.

Joskus ahdistaa jo itsessään se, että ”hälytysjärjestelmä” on rikki, eikä sitä oikein voi korjata. Rikkinäistä, kipinää iskevää järjestelmää ei parane mennä sörkkimään millään tikuilla tai kaataa kipinöiden joukkoon sytytysnestettä, mutta silti minä vain kulutan sokeria ja kofeiinia, joiden tiedetään pahentavan tilannetta.

Dopamiini tuntuu olevan taas laskussa, sillä koko viikon on ollut jotenkin vaikeaa saada mielihyvää mistään. Kiva tekeminen tai musiikki ei tunnu tehoavan. Omituista. Lomalla ”kuuluu” nauttia. Vai onko se tämä loma sitten syynä?

Livar upp kropp och sinne, ”piristää kehoa ja mieltä”, sanoo Punaisen Härän etiketti. Huijaavat, ryökäleet.

Pari yötä huonoilla unilla tekee sen, että en meinaa pysyä hereillä. Torkahdan jo iltapäivällä ja on pakko ottaa voimanokoset (engl. power nap). Kerrankin maltan herätä 20 minuutin päästä, joskin ehdin nukahtaa ihan kunnolla. Iltaa kohden piristyn.

Minulle on harvinaista ylipäätään väsähtää niin, että en pysty pysyttelemään hereillä edes koodin ja kofeiinin voimalla. On hämmentävää, että kaikesta huolimatta jaksan tehdä vauhtitreenin. Matolla on helppo pitää vauhti samana, kun ruutu sanoo, että juokse näin. Zwift on hieno kapistus. Juoksumaton eteen on hommattu nyt kapea hylly Ikeasta. Jatkossa saamme tarvittaessa ilman siirtelyoperaatioita isomman näytön eteemme.

Toinen päivä maalla. Huonot unet, mutta on myös aikainen herätys. Herättyäni seitsemän jälkeen aamulla totean, että eihän minulla mitään pakollista huoltoikkunaa ollutkaan. Mutta tulipahan herättyä ja vähän tehtyä töitä taas vaihteeksi, lomalla. Kofeiini ei auta, joten päiväunet otettava puolen päivän aikaan.

Päiväunilla näen unta ajoista, jolloin lapset olivat pienempiä. Havahdun, kun lompsivat takaisin tupaan. Ovat olleet mummin kanssa kylillä käymässä, esittelevät innoissaan kirpputoriostoksiaan. Vaikka vanhempia ovatkin, näen heissä aina ne pienet uteliaat sielut. Mukavaa, että lapset viihtyvät.

Testailen jälleen selaimia Macilla. Brave Origin Nightlyn käyttö taitaa jatkua, varsinkin kun saivat minimalistisemman kuvakkeen vihdoin tuotantoon. Kiitokset devitiimille.

Suodatinkahvia, café-maito, säkillinen karkkia ja Onnibusilla maalle lasten kanssa. Äitini luokse on aina mukava lähteä. Kaupasta Matkakeskukselle jokaisen korttelin kulmalla on useampi puliukko örveltämässä, huutamassa tai tappelemassa. Yhden korttelin joudumme jopa kiertämään, koska lapsia pelottaa huuto. Jostain syystä näitä pirulaisia on taas liian monta keskittynyt samoille kulmille.

Isäni nimitti itseään ”magneetiksi”, koska jostain syystä raivoraitis veti puoleensa omituisia ihmisiä ja erityisesti alkoholisteja. Nyt ymmärrän mistä hän puhui, vaikka kyseessä saattaakin olla yhtä suuri vahvistusharha kuin hänen ”ilmiöksi” nimittämänsä toistuva, noh (paremman sanan puutteessa) ilmiö, jossa samaan aikaan kadulla toistensa ohittavat 3 ihmistä yhtä aikaa riippumatta siitä missä kohtaa kukin on menossa. Nimittäin takapenkin kolme paikkaa varatessamme juuri minun viereeni istahtaa tavallinen tolkun ihminen, joka vaikuttaa olevan pienissä maisteissa.

Nurkassa istuu nainen, joka yrittää koko matkan pitää ukkonsa hereillä. Takabussillinen saa kuunnella tilitystä siitä, miten ”tuossa kunnossa äitiäsi ja lastasi tapaamaan” ja katsella kyynärpäätaktiikkaa, kun miestä pyritään pitämään tämän maailman kirjoissa. Minä siinä sitten haistelen viinankatkua ja koitan pitää äijän loitolla. Se on hieman haastavaa, kun kyynärpäät ja jalat koskevat toisiaan. Melko ahdistava matka, johon ei meinaa äänikirja tai sarja iPhonen ruudulta auttaa. Onneksi matka ei ole pitkä.

Maalla ahdistus unohtuu nopeasti. Mansikoita, lettuja ja rentoilua. Huomenna ehkä jotain kylillä pyörimistä, mutta muuten aiomme vain olla. Kerrankin.

Otan herätessäni haasteeksi, että en tee tänään mitään liikaa aivoja rasittavaa. Ainahan se tekoälyagentti jotain jauhaa, mutta jos kerrankin olisi ohjelmoimatta. Ongelma on, että aina kun esimerkiksi avaan Mastodonin, tulee mieleen kehittää ominaisuuksia, kuten For you -feediä. Miksi en osaa lakata kehittämästä? Tämä on tämä iänikuinen lomalaisen identiteettikriisi, jota vatvon varmaan joka vuosi. Pitäisi olla tyytyväinen siihen, että pääkoppa toimii. Mutta tiedän sen itsekin, että teen hieman liikaa.

Onneksi huomenna maalle. Pieni breikki. Toisaalta, lokaatiopohjainen irtautuminenkaan ei automattisesti tarkoita sitä, että osaisin olla erossa laitteista. Koska totta helvetissä otan Macbookin mukaan. Täytyy pyhittää se vain iltaisin sarjoille ja olla nakuttamatta komentoriviä.

PS. On hemmetin kuuma. Sisälläkin melkein 30 astetta.