Maanantai. Aikainen herätys, koska yrittäjyys velvoittaa. Mutta en valita. Mukavia hommia. Kesälomani on ruhtinaallisen pitkät viisi viikkoa, joten ei haittaa yhtään, että välissä on muutama lähes täysimittainen työpäivä. Tietenkin loma on loma ja voi ottaa rennosti, mutta työni on siitä mahtavaa, että se ei tunnu työltä muutenkaan.

Ihmiset tuntuvat etsivän aina ”parempaa” asiaa elämässä. Parempaa kumppania, parempaa asuntoa, parempaa työpaikkaa, parempaa harrastusta, parempaa tavaraa, parempaa elämäntilannetta. Tänään asiaa miettiessäni totesin jälleen, että itse en ole etsinyt enää pitkään aikaan. Minulla on jo paras kumppani, paras asunto, paras työpaikka, parhaat harrastukset, paras elämäntilanne. Jos tämä tästä vieläkin paremmaksi muuttuu, se on vain bonusta.

Ehkä tärkeimpänä oivalluksena koen jo vuosia sitten muuttuneen asenteen. Moni on sanonut, että Rolle muuttui jotenkin radikaalisti. Tavallaan, tavallaan koen sen niin, että enemmänkin löysin itseni. En halunnut olla enää kynnysmatto. Äitini on sanonut, että ei halua lapsistaan kilttejä. Kiltteydellä hän tarkoittaa sellaista negatiivista kilttiä, liian pehmoista ja ylikäveltävää kilttiä. Sellainen olin, ehkä jopa liian pitkään.

Koen, että isoin muutos tapahtui isäni kuollessa vuonna 2019. Ensin rypesin surussa ja masennuksessa jonkin aikaa, mutta sitten totesin: ei enää. Korjasin rahatilanteeni, painoindeksini ja ihmissuhteeni. Kaikki kerralla. Voisi siis sanoa, että seitsemän vuoden ajan olen elänyt parasta elämää. En siedä enää paskaa ja olen äärimmäisen tehokas.

En halua silti julistaa mitään sellaista, että masennusvuodet olisivat takanapäin. Uskon, että masennuksesta ei ”parane” koskaan. Jos Morgulin terä on iskenyt rintaan, haava voi aueta milloin vain. Se ei todella koskaan parane. Mutta sen kanssa voi opetella elämään, jopa niin, että sen olemassaoloa ei enää muistakaan.

On maanantai, olen herännyt aikaisin, ja vaikka yöunet jäävät vähiin, olen täynnä energiaa. Syöpää sairastaneen isäni sanoin, ”On se niin helpottavaa, kun kipu hellittää”. On niin huikea olo, kun ei satu. Migreeni, fuck you.

Viiden kilometrin lenkki sujuu tänään takkuisasti, mutta neljän lenkin viikkotahti pysyy hyvin yllä. Tästä on hyvä aloittaa toiseksi viimeinen lomaviikko. Nautitaan nyt vielä.

Postdrome on tällä kertaa harmillisen pitkä ja voimakas. Pahinta ei ole edes ajattelu- ja keskittymiskyvyn menettäminen vaan mielialan vajoaminen pohjamutiin. Ei oikein kiinnosta mikään. Kuten ei myöskään oikein kirjoittelu. Huomenna uusiksi…

En pysty keskittymään. Migreeni jyskyttää pään sisällä. Olen tehnyt tänään monta ”virhettä”, joka on taas johtanut tähän hetkeen. Mutta toisaalta, migreenistä ei käy itseään syyttäminen. Päivän saavutus: puolimaraton. Seikkailusta olisi paljonkin kerrottavaa. Mutta nyt näytöt pois ja kitumaan pimeään…

Alavireisyys jatkuu. Ehkä se on tämän helteen syytä. En liioin pidä kuumasta säästä, mutta en ole toisaalta antanut sen myöskään hirveästi häiritä.

Tänään olen edistänyt ainoastaan hupiprojektejani. Tekoälyynhän ne enimmäkseen liittyvät. Tykkään ohjelmoida ja automatisoida asioita. Olen myös kehittänyt paljon driftwm-työpöytää. Päivän muutosloki on täynnä kaikenlaista, jälleen vähän liikaa, ehkä turhaa, ylimääräistäkin. BIOS-päivitys tehty, GPU:ta optimoitu… Relaaminen onnistuu vain hetkittäin ja painottuu lähinnä puolen yön ja kolmen välille.

Juuri kun päivä alkaa kääntymään edes hieman paremmaksi mielialan osalta, iskee migreenikohtaus. Lääkkeet nassuun ja hengittelemään. Tähtien asennot eivät ole nyt kohdillaan.

Tänään on jotenkin vaikea rauhoittua ilman mitään syytä. Aivoni yrittävät jatkuvasti etsiä syitä ja kun niitä ei löydy, totean syyksi F41.1:n.

There may be times when your worries don’t completely consume you, but you still feel anxious even when there’s no apparent reason.

Joskus ahdistaa jo itsessään se, että ”hälytysjärjestelmä” on rikki, eikä sitä oikein voi korjata. Rikkinäistä, kipinää iskevää järjestelmää ei parane mennä sörkkimään millään tikuilla tai kaataa kipinöiden joukkoon sytytysnestettä, mutta silti minä vain kulutan sokeria ja kofeiinia, joiden tiedetään pahentavan tilannetta.

Dopamiini tuntuu olevan taas laskussa, sillä koko viikon on ollut jotenkin vaikeaa saada mielihyvää mistään. Kiva tekeminen tai musiikki ei tunnu tehoavan. Omituista. Lomalla ”kuuluu” nauttia. Vai onko se tämä loma sitten syynä?

Livar upp kropp och sinne, ”piristää kehoa ja mieltä”, sanoo Punaisen Härän etiketti. Huijaavat, ryökäleet.