Toinen päivä maalla. Huonot unet, mutta on myös aikainen herätys. Herättyäni seitsemän jälkeen aamulla totean, että eihän minulla mitään pakollista huoltoikkunaa ollutkaan. Mutta tulipahan herättyä ja vähän tehtyä töitä taas vaihteeksi, lomalla. Kofeiini ei auta, joten päiväunet otettava puolen päivän aikaan.
Päiväunilla näen unta ajoista, jolloin lapset olivat pienempiä. Havahdun, kun lompsivat takaisin tupaan. Ovat olleet mummin kanssa kylillä käymässä, esittelevät innoissaan kirpputoriostoksiaan. Vaikka vanhempia ovatkin, näen heissä aina ne pienet uteliaat sielut. Mukavaa, että lapset viihtyvät.
Testailen jälleen selaimia Macilla. Brave Origin Nightlyn käyttö taitaa jatkua, varsinkin kun saivat minimalistisemman kuvakkeen vihdoin tuotantoon. Kiitokset devitiimille.