Toinen päivä maalla. Huonot unet, mutta on myös aikainen herätys. Herättyäni seitsemän jälkeen aamulla totean, että eihän minulla mitään pakollista huoltoikkunaa ollutkaan. Mutta tulipahan herättyä ja vähän tehtyä töitä taas vaihteeksi, lomalla. Kofeiini ei auta, joten päiväunet otettava puolen päivän aikaan.
Päiväunilla näen unta ajoista, jolloin lapset olivat pienempiä. Havahdun, kun lompsivat takaisin tupaan. Ovat olleet mummin kanssa kylillä käymässä, esittelevät innoissaan kirpputoriostoksiaan. Vaikka vanhempia ovatkin, näen heissä aina ne pienet uteliaat sielut. Mukavaa, että lapset viihtyvät.
Testailen jälleen selaimia Macilla. Brave Origin Nightlyn käyttö taitaa jatkua, varsinkin kun saivat minimalistisemman kuvakkeen vihdoin tuotantoon. Kiitokset devitiimille.
Tässä kirjoituksessa on 123 sanaa. Blogi on osa Fediversumia, voit tykätä ja kommentoida seuraamalla blogia Mastodonissa.
Päivän saavutukset kirjoittamishetkeen (15:13) mennessä
Vuosi sitten tänä päivänä
Päivä 13404
Jokin ihmeellinen loma-ahdistus iskee. Roikun somessa pitkin päivää ja koitan sietää olohuoneen kuumuutta. Makuuhuoneen viilennyskone on päällä vuorokauden ympäri ja lämpötila pysyy siellä onneksi miellyttävänä. Mutta jos haluan yhtään nörttäillä battlestationillani, täytyy hyväksyä hikoilu.
En oikein tiedä tarkkaa ahdistuksen syytä. Eihän sitä ahdistushäiriöisenä koskaan tiedä. Eikä varmaan pidäkään tietää. Ehkä loma muistuttaa vuoden takaisesta, silloin kesälomalla ei ollut todellakaan mitään herkkua. Se oli yhtä selviytymistaistelua. Vettä on virrannut Tonavassa, joten voin viimeistään nyt julkisesti hieman raottaakin sen aikaista mysteeriä. Silloin lapseni voi huonosti ja yritti päättää päivänsä. Silloin oli toksinen ihmissuhde elämässä. Silloin tuli myös yllättäviä taloushuolia. Oli liian monta asiaa, jotka pistivät elämän selviytymistilaan.
Nyt ei ole näitä ongelmia. Nyt on kesä, jolloin kaiken järjen mukaan pitäisi pystyä rentoutumaan. Mutta silti on jonkinlainen inhottava huoli tulevaisuudesta. Jonkinlainen pelko perseessä. Niitä mitä jos? -ajatuksia. Mitä jos töihin palatessa tapahtuukin jotain? Mitä jos en osaa? Mitä jos rahat loppuu? Mitä jos jotain muuta kamalaa tapahtuu?
Minun pitäisi tietää jo, että kaikesta selvitään. Olen nähnyt ja kokenut kaikenlaista. Olen selviytyjä. Olen päihittänyt oman masennuksen, itsetuhon, koulukiusattuna olemisen, velkaantumisen, syrjäytymisen, läheisen kuoleman, läheisen pahoinvoinnin, lapsen pahoinvoinnin, lapsen masennuksen, lapsen sairaalareissun, lukuisat talousvaikeudet… olen päässyt monen kamalan ja ikävän asian läpi. Ja olen nyt tässä. Ei tämä enää mitään.
Mutta miksi pääni väittää muuta? Miksi en osaa vain olla? Heti kun lomalla tulee ”mitähän sitä sitten?” -vaihe, pääkoppani päättää että otetaanpa kierroksia, pistetään oikein kunnolla mullin mallin, laitetaan kaikki huoliajatukset päähän, jotta lomasta tulisi oikein mukava.
Kun ahdistus saa otteen, alkaa vituttamaan kaikki. Kesä, ihmiset, kaikki. Sälekaihtimet kiinni ja death metallia soimaan.
Samalla harmittaa. Kun en osaa suunnitella kesää. Enkä jaksa mitään, vaikka virtaa pitäisi olla jo kertynyt.
Ehkä pitäisi vain olla. Ja antaa olla.
Vuodatus on ohi.
Helpotti.
