Kotona

Herään kuuden jälkeen. Aamukävely. Päätän mennä asuntoautoon jatkamaan unia. Seuraavan kerran avaan silmäni puoli kymmenen aikaan. Menen laniluolaan, josta suurin osa koneista on jo siivottu pois. Ei siis aamupelejä. Alan purkamaan omaakin pöytäkonetta IKEA-kassiin.

Aamupalaksi lihapiirakkaa, makkaraa ja sen sellaista. Melko tuhti setti, mutta nyt jaksaa istua autossa. Kavereiden hyvästelyt ja sitten pirssiin kohti kotia. Kotona odottaa vaimon ja lasten iloinen jälleennäkeminen. On mukavaa tulla kotiin, se on paras paikka maan päällä. Vaikka olin vain kaksi päivää poissa, se tuntuu ikuisuudelta.

Päätän lähteä suoraan pitkälle lenkille. Olen juossut tällä viikolla tavallista vähemmän, joten kiskaisen 15 kilometrin lenkin. Juoksu tuntuu takkuiselta, mutta siitäkin huolimatta ihan hyvältä. Saan kuin saankin kolmenkymmenen kilometrin viikkotavoitteen täyteen, vaikka alunperin kuvittelin, että se ei tällä viikolla täyttyisi.

Lenkin jälkeen suoraan saunaan. Koska olen juuri hikoillut, ei huvita hikoilla enempää. Pojan kanssa saunotaan kaksi kertaa, se piisaa. Leffa, lasten iltasatu ja sitten konetta säätämään takaisin paikoilleen. Välissä tarkistan kasvit.

Väsyttää. Aamulla kahdeksaan töihin. Arki saa tulla, vaikka enemmänkin lepoa olisin mielelläni ottanut. Levätään sitten haudassa… ei kun siis, myöhemmin. Ehtiihän tuota.

PS. Lopetin Bearablen ja Sweepyn käytön. Kyllästyin merkkaamaan päivittäin tekemisiäni, eikä rutiinien vahvistuttua appeista ole enää ollut juurikaan hyötyä. Jatkossa käytän Akiflowta kaikkeen.

Lanipäivä 2

Herään seitsemän aikoihin. Aamu on jo valjennut. On tullut pelattua ja saunottua aamuneljään, joten väsymys hieman painaa. Lähden aamukävelylle ja tiellä viereen tepastaa vanha mies. Vanhus on juttutuulella, kertoo legendaa ympäröivistä tiluksista. Esittäydyn olevani naapurin seurueesta. Lähellä on talo, joka paloi 50-luvulla. Mukana paloi kuulemma nuori lapsi. Surullisia kohtaloita.

Käännyn takaisin. Muut eivät ole heränneet. Jotenkin maaginen loppukesän aamu.

Lauantai menee pelaillessa ja muiden sekoiluja katsellessa. Saamme aikaan yli kolmen tunnin Red Alert 2 4v4-session. Aika huikea juttu.

Taidanpa pian kömpiä unille. Alan kaivata jo hiljaisuutta. Korvissa soi.

Laneille

Aamu. Väsymys. Lähden juoksemaan ja teen vahingossa henkilökohtaisen viiden kilometrin ennätysajan, 28 minuuttia.

Pakkailut, pöytäkone kasaan ja toimistolle. Juha huikkaa, että kyyti tuleekin ajoissa.

Kodin kautta koukkaus ja Mikkeliä kohti. Tästä alkaa jokavuotinen laniviikonloppu. Mukava nollata näin hektisten viikkojen välissä. Pidän huolen siitä, että ei varmasti työt ole mielessä.

Vauhti kiihtyy

Aamulenkki jää välistä, tulisi muuten liian kiire terapiaan. Helpompi terapia kuin viime viikolla. Töissä pääsen vihdoin keskittymään, vastamelukuulokkeet korvilla. Lohkokirjaston uusi versio.

Iltapäivästä omistajien palaveri. Hommahan näyttää toimivan, paremmin kuin koskaan. Vielä täydellisyyden tavoittelua ja tästä tulee hyvä. Ei vaan, riittävän hyvä on riitettävä, mutta aina voi parantaa.

Päivä venähtää iltaan. En ehdi lenkille illallakaan, koska tyhjällä vatsalla ei uskalla lähteä ja tukevan syömisen jälkeen ei ole järkeä lähteä. Vähän harmittaa tämä viikko, kun lenkkeily jää ensimmäistä kertaa useampana päivänä paitsioon agendan ja reissailun takia, mutta ensi viikolla en tee samaa virhettä.

Energiataso 20%.

To be continued.

Juna kulkee vaan

Hulluus jatkuu. Olen nukkunut aivan liian vähän, tyypillisesti yhdestä kuuteen tai kahdesta seitsemään. 4-5 tuntia ei vain riitä.

Tänään kolme palaveria putkeen. Apua.

Työkiireet eivät pysäytä myöskään vapaa-ajalla koodailua. YNAB on yhä elämäni mullistanut budjetointisovellus, mutta välillä on vaikea hahmottaa kokonaistilannetta kertavilaisulla, kun budjetoitavaa on paljon. Siksipä koodata pöyräytin miniappin, joka hoitaa asian. Löytyy GitHubista, luonnollisesti.

Pää on nyt niin pyörällä, että ei pysty enää kertomaan mitään järkevää. Ajatus ei toimi.

Ensi viikko on vielä palaveriviikko, sitten alkaa toivottavasti tasaantumaan. Uusi harjoittelija pärjää hienosti. Toivottavasti saadaan myös uusi dude.fi liveksi pian.

Nyt tapahtuu ja paljon… tätä junaa ei voi pysäyttää…

1 2 3 4 5 7

Kirjoitukset kalenterissa