Aamulenkki sujuu hyvin. Lenkin jälkeen suoraan psykoterapiaan. Tänään on etäpäivä, kuten aina torstaisin. Terapia ja muut hoidettavat asiat on hyvä kasata torstaille.

Tänään onkin vuorossa TRE® (Tension, Stress & Trauma Release Exercise)-terapiaharjoitus. Olen skeptinen, enkä pidä liikejutuista, mutta olen valmis kokeilemaan. Tärinä leviää lonkkaluun kohdalle, kunnes on aika lopettaa harjoitus. Lasken jalat maahan, jonka jälkeen tärinä vaihtaakin paikkaa ja siirtyy käsiin. Kyyneleet alkavat valua silmistä. En hetkeen pystykään lopettamaan itkemistä, edes istuessani paikalleni. Keskustelemme tästä hetken. Paljon on vielä käsittelemättä.

TRE tuntui hirveältä. En haluaisi toistaa harjoitusta enää. Tulipahan kokeiltua. En ole terapiasessioistani kirjoittanut paljon julkisesti täällä nettipäiväkirjani puolella, mutta istunnot ovat olleet arvokkaita.

Olen kokenut lyhyen elämäni aikana paljon niin hyvää kuin pahaakin. Elämän alkupäätä sävyttivät mm. koulukiusattuna oleminen, ongelmat isäsuhteessa ja itsenäistymisen myötä välittömät raha-, päihde- ja mielenterveysongelmat. Täysi-ikäisenä plakkarissa oli luottotietojen menetys, ulosotto, sosiaalisten tilanteiden pelko, vaikea masennus ja syrjäytyminen. Puolison kuurosokeus ja epävakaa persoonallisuushäiriö toivat oman mausteensa nuoruuteen.

Aikuisiällä jäljellä on enää ahdistuneisuushäiriö, mutta asioita purkaessa kaikki kietoutuvat toisiinsa.

Tänään on ollut vaikeaa keskittyä töihin. Terapeuttini sanoi, että voi mennä montakin päivää, ennen kuin harjoituksesta toipuu henkisesti.

Nyt painun saunaan.

Painajaiset. Huonosti nukuttu yö. Torkkunappi. Välipäivä juoksemisesta. Liikaa sosiaalisuutta. Hengittäminen unohtuu. K-raudasta maalit. Riippumatto terassille heräteostoksena. Jennifer Anistonin salaatti. Jäätelökulho. Soda Stream versio ”Fantasta”. Väsynyt ja tukala olo. Tähän on tultu.

Tiistai on kulunut enimmäkseen toimistolla. Palvelinpäivitykset iltavuorossa.

Mitään varsinaista en ehtinyt tehdä. Varsinainen hauskanpito jäi väliin. Huomenna sitten. Lapsilla alkaakin jo koulu, eli vihdoin koittaa ”oikea arki”.

Kotona ehdin käytännössä kirjoittaa yhden pitkän bloggauksen. Siksi en horise tässä enempää. Lue alta.

Näppäilen ovikoodin kaksi kertaa väärin. Paniikki iskee, pala nousee kurkkuun. Kolmas kerta toden sanoo. Nyt jos menee väärin niin koko kortteli raikaa, kun hälytysääni lähtee soimaan ja turvamiehet ovat pian ovella. Päässä heittää, mutta osaan lopulta painaa oikean numeroyhdistelmän. Laitan toimiston ovet säppiin ja lähden kotiin päin.

Työt venähtivät taas. Kävelen kotiin. Vatsassa kurnii ja päätä jomottaa. Söin viimeksi lounasaikaan ja kello on jo seitsemän. Viikon alku pitäisi osata ottaa rennosti, mutta kun ei osaa. Jotenkin on vain aivan liikaa asioita tehtävälistalla. Vastaa tuolle, tarkista tämä, muista se ja tsekkaa tuo. Lisäksi varta vasten otin toimiston kasvit hoitaakseni. Toisaalta, olen viime aikoina innostunut kasveista. Taas jotain uutta opeteltavaa ja ennen kaikkea There’s an app for that! Työpäivän päätteeksi skannasin kaikki toimiston kasvit Plantaan, joten enää ei tarvitse muuta kuin odotella seuraavaa tehtävää. App hoitaa puolet.

Kello ilmoittaa, että kymmenen tuhatta askelta on tullut täyteen. Olen kotipihalla. Ahdistus on ollut pitkin päivää keskitasoa. Johtunee hektisestä viikon alusta, ennakoivasta stressistä ja huonosti nukutusta yöunista. Töitä kahdeksasta seitsemään ja silti tuntuu, että ei ole saanut mitään aikaan. Perusmaanantai.

Leposunnuntai, koska 42/30km juostuna tällä viikolla. Tänään ei ole oikein mitään suunnitelmaa ja se varmaan ahdistaakin, koska kädet tärisee ja henkisesti mieliala on nollissa. Ehkä kehittelen kohta jotain kivaa tekemistä. Nyt ei nappaa edes kirjoitella tämän pidemmästi.