Miten elää, kun mieli on rikki vielä vuosien jälkeenkin?

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , , , , , , , , , , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 8 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 23-vuotias.

Blogini on ollut minulle monesti iso henkireikä ja parasta mahdollista terapiaa. Vaikka pahimmasta masennuksestani olenkin päässyt hyvin eroon, minun on pitkään pitänyt purkaa tuntojani kirjoittamalla, sillä siitä on niin pitkä aika, että huomaan taas ahdistuvani. Nyt ruokatauon aloitettuani siihen tarjoutui jonkinlainen mahdollisuus. Yritän olla mainitsematta suoraan nimiä tai tapahtumia. Voi silti olla, että tästä tulee rumaa jälkeä. Yritän olla välittämättä.

Masennukseni on aina liittynyt pitkälti siihen mitä olen nähnyt. Masennuksen sanotaan olevan tunnollisten ja kilttien ihmisten ”ongelma”. Jossain vaiheessa huomaa kokemuksiensa perusteella maailman olevan mätä paikka, niiden elämänhalua kasvattavien kauniiden ja hienojen asioiden vähetessä entisestään.

November Garden of Melancholy
Creative Commons License Kuva: h.koppdelaney

Minun on melko vaikea kertoa viiden vuoden sisällä vallinneen vaikean masennukseni syistä, sillä ihmiset ymmärtävät asiat melko usein väärin. Usein on melkein parempi olla puhumatta mistään mitään, sillä tuntuu että siitä puhumisesta ulkopuolisille on enemmän haittaa kuin hyötyä. Väärinymmärretyksi tuleminen nimittäin tuppaa vain pahentamaan asioita. Jostakin syystä aloin nytkin lähes huomaamattani täristä alkaessani purkaa aihepiirin ympäriltä ajatuksia ja tapahtumia…

Tutustut, ihastut, rakastut ihmiseen, jonka kanssa haluat elää loppuelämäsi. Käy kuitenkin ilmi, että ihmisen elämä on potkinut häntä päähän ja kovaa. Huomaat, että hänen syntymälahjaksi saatu kuurosokeutta etenevästi aiheuttava sairaus ei ollutkaan pahinta mitä ihmiselle voi tapahtua. Ei, tämän lisäksi on koettu elämän hirveyksiä lapsuudesta, vanhemmista, väkivallasta ja menetyksistä lähtien. Kyllähän se kolahtaa, ja mietit miten omissa silmissä maailman ihanimmalle ihmiselle voi tapahtua kaikki kuviteltavissa olevat kauheudet. Varsinkin kun itse oli nähnyt siinä vaiheessa vain murto-osan maailman pahuudesta. Joka sekin olisi ollut jo tarpeeksi. Mutta ei helvetti, minähän en ihmistä hylkää vain sen takia että on tapahtunut v*tun paljon paskaa. En, vaikka kuinka ymmärtäisivät väärin.

Vuosi 2007 oli mustaa aikaa. Ystävät yrittivät itsemurhia, ihmissuhteita meni poikki, asiat menivät kirjaimellisesti päin helvettiä. Itselläni oli asiat jotakuinkin hyvin, mutta olisi sairasta olla itse iloinen samalla kun muut kärsivät. Olen aina ollut samaistuva, tunnollinen, herkkä persoona, joten totta kai olen surullinen kun rakkaimmatkin ovat. Ihmiset ovat erilaisia. Minä uskon elämään, rakkauteen, hyvään, mutta samalla näen tämän maailman pahuuden.

Cactus needle bokeh
Creative Commons License Kuva: kevindooley

Vuodet ovat vierineet ja asiat ovat hyvin, mutta jälkipyykki on rankkaa. Vaimoni sairastaa kuurosokeuden lisäksi mielenterveydellistä sairautta, vain tämän maailman takia. Hänen maailmankuvasa on vääristynyt; Keneenkään ei voi luottaa ja hyvää on olemassa vain hyvin vähän – jos ollenkaan. Itselläni on niin täysin erilaiset näkökulmat, positiivisemmat, vain sen takia kun en itse ole kokenut oikeastaan mitään lähellekään yhtä rankkaa. Näitä näkemyksiä yritän pumpata häneen ja osaltaan olen onnistunutkin. Muuten hän ei ehkä enää olisi täällä. Ilman minua hän ei olisi täällä. Minua harmittaa suunnattomasti elämän epäreiluus. Liian usein joudun kysymään ”miksi?”. Enkä saa vastausta.

Kysyn usein itseltäni, vaimoltani, ”mitä voin tehdä auttaakseni?”. Vastaus on yleensä ”et mitään”. Olen kyllästynyt kuulemaan tuon vastauksen, mutta olen tehnyt kaiken voitavani tiettyjen asioiden suhteen. Menneisyyttä ei voi muuttaa, joten sen kanssa on opittava elämään. Menneisyys ei olekaan ongelma, vaan tulevaisuus. Miten elää, kun mieli on rikki?

Minua ei ole masentanut oikeastaan puoleen vuoteen ollenkaan, mutta tällä viikolla samat fiilikset hieman palailivat. Johtunee osaltaan siitä, että nyt kun olen työelämässä ja elämä ”hymyilee”, erakoituneella vaimollani on vielä vähemmän tukea ja tekemistä. Minä en saisi olla se ainoa asia ja hän kyllä tietää sen itsekin. En saisi myöskään ruoskia itseäni asiasta. Mutta hänen näkönsä huononee, kuulonsa huononee, eikä elämästä tunnu löytyvän paikkaa. Ei ole ystäviä, ei töitä, ei mitään. Olen iloinen, että hänellä on minut, minulla hänet. Joskus vain vaivun epätoivoon. Mistä apua?

Tällaisia ajatuksia minun piti tosiaan purkaa jo aiemmin ja jatkaisin kirjoittamista vielä pidempäänkin. Ruokatauko alkaa kuitenkin olla ohi ja töitä on jatkettava. Huomasin muuten, että Usher tuli taloon -kirjaa saa nyt myös Suomalaisesta Kirjakaupasta.

Tätä tunnelmaa värittää ja puhuttelee hyvin Antimatterin Leaving Eden -levy (). Jos haluat tietää mm. mitä kappaleita kuunnellessa olen aikoinaan itkenyt, laita God is An Astronautia soimaan ().

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 30-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä itse perustamassaan digitoimistossa ja SaaS-palvelua kehittävässä startupissa, verkkosivujen tekijä, sosiaalisen median asiantuntija ja koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Suurin osa päivästä kuluu hevimusiikin ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Twitter, leffat ja erikoisoluet lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä

 

7 kommenttia

  1. Jani

    Tämä herätti paljon tunteita. Olen ollut hieman tuota muistuttavassa tilanteessa, ja niinkin pitkään kuin olen blogeissa pyörinyt, tämä on ensimmäinen kerta, kun luen jonkun muun kirjoittavan vastaavanlaisesta asetelmasta. Minäkään en ole omastani kirjoittanut, koska meillä on sen toisen osapuolen kanssa nykyisin eri elämät, enkä halunnut sotkea häntä omaani enää eron jälkeen.

    Toisaalta samaistun kirjoituksesi pohjalta myös vaimoosi, sillä vaikuttaa siltä, että hänen näkemyksensä maailmasta ja ihmisistä (se, mitä nimität vääristyneeksi) vastaa omaani. Siihen sisältyy se ristiriita, että elämäntarinani muistuttaa kuitenkin laadullisesti enemmän sinun kuvausta omastasi: minäkin olen ollut elämässäni sikäli onnekas, että olen kokenut hyvin vähän mitään todella rankkaa. Ammensin tässä suhteessa hyvin paljon juuri tuosta menneestä suhteesta, ja vaikka se ehkä kummalta kuulostaakin, olen siitä hyvin kiitollinen, sillä uskon nyt ymmärtäväni elämää paljon, paljon paremmin kuin aiemmin, kun näkemykseni elämästä ja ihmisistä oli ns. positiivisempi.

    Tässä kommentissa ei nyt ole oikein mitään pointtia, kunhan jaarittelin ajatuksistani. Kiitos kuitenkin, kun kirjoitit tämän merkinnän. Aihe on raskas mutta tärkeä.

  2. Rolle

    Kiitos paljon kommentista Jani. Samoilla linjoilla. Puhuin tekstissä aika paljon vaimoni puolesta, vaikka yritinkin heijastaa niihin pitkälti omia näkemyksiä. Sanavalinnat nyt olivat mitä olivat, mutta minunkin ajattelumaailmassani on tätä ”vääristynyttä” mallia, joka tosin melko usein tuntuu siltä oikeammalta. Olen myös itse oppinut elämästä paljon ja niin karulta kuin se tuntuukin niin en vaihtaisi kokemuksiani pois. Sen sijaan osan menneisyydestä muuttaisin mielelläni, jos se vain olisi mahdollista.

    Eipä ollut kirjoituksessanikaan varsinaista ”pointtia”, piti vain purkaa ajatuksia. Mukava kuulla että tämä on herättänyt ajatuksia ja tunteita lukijoissa. Jo toinen kerta tänään kun kuulin :-) Ei jäänyt täysin merkityksettömäksi tekstiksi.

  3. micke

    Minusta teksti on todella rohkea ja on hienoa, että näistä vaikeista asioista uskalletaan puhua. Ehkä se auttaa muitakin puhumaan heidän vaikeuksistaan.

  4. Jyri Väätäinen

    Olen täysin samaa mieltä, että keneenkään ei voi luottaa. Tai voi, mutta aika harvaan. En kuitenkaan halua tuota syvällisesti tuoda esille, mutta itse en luota ihmisiin, juurikin sen takia, koska niin moni on valehdellut – toisia kun yrittää jonnekin pyytää saa kuulla jatkuvasti ”kattoo ny”, ”kai mä joskus” – mutta mitään ei tapahdu vaikka miten paljon odottaisi.

    Olen löytänyt elämäni uuden valon bloggaamalla ja tapaamalla ihmisiä, jotka varmasti hyväksyvät minua sellaisena kuin olen, käyn joka kuukausi WordPress-miiteissä, muuten vapaa-aika kuluu kotona bloggaillen. Baareissa ei ole tapana käydä, koska en juo, enkä näin ollen halua ystävystyä pakottamalla itseni siihen, mihin en halua.

    WordPress-miitissä olin viimeksi baarissa, mutten juonut mitään, muille tämä sopi hyvin ja oli kivaa. Vanhoille ”kavereille” – jos niitä siksi voi kutsua edes – ei. Ehkäpä ne eivät olleet sen arvoisia. Mennyt unohdetaan ja en ole niihin enää yhteyttä pitänyt, olen löytänyt miiteistä asiallisia ihmisiä seuraksi, jossa voi jutella asioista, joista tykkää.

    Suosittelen sitä vaimollesikin, varmasti löytyy kuurosokeillekin omia miittejä. Itse en ainakaan voi mitään, jos minulla on tiettyjä mielipiteitä, joista ei välttämättä kaikki tykkää – mutta jos joku ei niitä pysty hyväksymään – en toki kiellä unohtamasta minua. Olen niin tottunut tähän ensin hyvä kaveri ja sitten unohdetaan.

    Onneksi on vielä niitä viisaitakin ja miittien kautta niitä tuntuu löytyvän ja tietysti näitä somen kautta esille tulevia ”kavereita”, mutta olen huomannut, että nekin on monesti parempilaatuisia kuin mikään tällainen ”kattoo nyt” -tyyppi, joka lupaa, mutta ikinä ei mitään tapahdu. Paskan puhuminen selän takana on myös kuultua ja menee korvista ulos. :)

    Tsemppiä ja uusia pirteitä ajatuksia kaikille.

  5. Rolle

    Kiitoksia kommenteista. Jyväskylässäkin olisi kiva käydä jossakin bloggaajien miitissä, mutta niitä ei taida täällä päin olla. Kuurosokeilla on tapaamisia, mutta kovin harvoin ja on lähes poikkeuksetta eri kaupungissa ja matkustamiseen ei aina ole varaa. Eikä löydy aikaakaan oikein, pienen tytön kanssa kun on hankala matkustaa ja hoitajia ei ole. Myös yllättävää on se, että kuurosokeiden tapaamisissa on melko vähän viittomakielisiä. Siellä on aika paljon implantillisia puhumalla kommunikoivia, joiden seurassa Veera ei niin hyvin viihdy ja tuntee itsensä ulkopuoliseksi.

  6. Medicfinland

    Tosi hyvä että sula on joku kanava avautumiseen. En tiennytkään kaikkia juttuja sinusta ja vaimostasi. Toivon että elämä alkaa myöskin hänele hymyilemään. Muistan teitä rukouksin. Siunausta!

  7. Rolle

    Kiitos tsempistä Medic :-)