Harmaus

Marraskuun pimeys syvenee, mutta mieli on silti vuodenajalle epätyypillisen virkeä. Kaamosmasennus ei ole vielä iskenyt ja toivonkin, että jos tällä kertaa tätä ikävää seuralaista ei tarvitsisi katsella ollenkaan.

On perjantai. Lonkero mainostaa vuoden harmainta päivää. Vaikka jätin alkoholin täsmälleen 460 päivää sitten, olen pystynyt säilyttämään sellaisen tietynlaisen perjantaifiiliksen. Osa maagisuutta on yhtäaikainen tuntemus siitä, että viikon urakointi alkaa olla vihdoin hetkellisesti taas paketissa ja pääsee nauttimaan parin vuorokauden yhtäjaksoisesta vapaa-ajasta.

Ilmassa on eräänlaista iloisuuden tunnetta siitä, että pian voi vaan olla. Vaika minä niin paljon työstäni nautinkin, on siinä rentoilussa vaan sitä jotain. Elämä maistuu parhaimmalta, kun on niitä päiviä, jolloin voi pelkästään nukkua, pelata, lukea, kirjoittaa, musisoida, saunoa, syödä ja viihtyä. Sen jälkeen jaksaa taas rehkiä.

Alkoholista muistuttaa olemassaolostaan ainoastaan nettikansan perjantaiset somepäivitykset, pikaviestimet tai edellä mainittu Hartwallin mainonta. En kaipaa vieläkään.

Elämän tarkoitus

Hedonismi tähtää kivun minimoimiseen ja mielihyvän maksimoimiseen. Jo muinaiset kreikkalaiset filosofit kiistelivät siitä miten ihmisen tulisi elää ja moni päätyi lopputulokseen, että elämän tarkoitus on maksimoida mielihyvä.

Nykymittapuulla asia on yksinkertaisempi, mutta perusidea säilyy samana: Keskity tekemään sitä mistä pidät. Olen samaa mieltä, elämän pitää olla mielekästä juuri itselleen. Liian monesti sitä on ajatellut, millaista elämää pitäisi elää. Jonkun mielestä tietokone- ja nettielämä ei ole todellista elämää ja ihmisen tulisi nähdä maailmaa tai haaveilla jostain isommasta. Joskus nuorena datailusta ylikäytettiin nimitystä noulaiffi tai noulifetys. Nykyään nörtteily nähdään coolimpana juttuna.

Minulle tämä on parasta elämää mitä on. Haluan elää laitteiden varassa. On minulla tietysti myös haaveita ja unelmia ja ehkä joskus matkustelenkin, mutta sen tarinan aika on myöhemmin.

PS. Päiväkirjassa ja Rollemaassa on nyt muutamia uudistuksia, jotka varmaan huomaat pian. Eilispäivän aikana koodasin yhdeksän tuntia, kahdeksan minuuttia.

Ei auta, töitä on tehtävä

12 tuntisen työpäivän jälkeen luulisi, että ei jaksa enää koodata. Mutta eilen rupesin lasten nukkumaanmenon jälkeen ihan omaksi ilokseni miettimään miten saan Frappen heatmapin pelittämään WordPressin datalla. Puoli kahden aikaan yöllä päässä jyskytti ja silmiä särki niin kovasti, että oli pakko luovuttaa. Miksi teen itselleni näin? Nykyään vähemmän, onneksi.

Viiden tunnin yönien jälkeen on astetta vaikeampi saada itsensä hereille. Mutta niin vaan on taas päivä puolessa välissä. Tehtävälistat ja kalenterit täyttyy asioista, joita on tehtävä. Toimiston sisäpihalla pauhaa Delete Groupin julkisen osakeyhtiön viemäriauto. Deletellä on hieno brändi-ilme ja logo. Pääsisiköhän heidän verkkosivut uudistamaan joskus meidän, Duden toimesta, pohdin itsekseni.

”Ei auta, töitä on tehtävä”, sanoi Martti Mielikäinen.

Se oli sen arvoista

Sen sijaan, että vaan valittaisin, kun päivä venyi pitkäksi, niskaa särkee, nälättää, väsyttää ja pyörryttää, sanon: Olipa mukavaa päivittää palvelimia Waxbayn kanssa iltamyöhään. Viimeisenä asensin toimistolle uuden reitittimen. Saavat ystävät toimistolla aamulla nopeinta mahdollista bittiä tietokoneaparaatteihinsa. Nautin työstäni, vaikka se vetää välillä ihmisen ihan piippuun. Hyvän työn jälkeen on hyvä levätä, sen minkä ehtii.

Lapset jäivät tänään paitsioon, kun tulin vasta nukkumaanmenoaikaan kotiin. Ei tämä ole tämmöistä kuin kerran kuukaudessa. Nykyään onneksi arki rullaa kivasti. Työn ja vapaa-ajan tasapaino on oikeasti ihan hyvässä suhteessa keskenään, vaikka ei juuri tänään siltä kuulosta.

Seuraavaksi teen loppuviikon ruoka-annokset meksikolaista paistettua riisiä.

Hyvä fiilis edelleen. Ahdistaa vain hieman. Se kuuluu GADista kärsineellä asiaan.

Tämän merkinnän nakutin puhelimellani. Aikaa kului viitisen minuuttia.

Innostunut

Muistan ajat, kun olin vielä koululainen, enkä malttanut odottaa sitä että pääsen kotiin kirjoittamaan Internet-päiväkirjaani. Ei haitannut, vaikka saman päivän aikana syntyi useampi kirjoitus silkkaa liibalaabaa. Halusin vain kirjoittaa.

Olen saanut tuon tunteen takaisin. Olotila on innostunut. Kirjoittaminen on ollut oma juttuni aina, mutta ”taika” on vuosien varrella kadonnut ja kynnys tekstien julkaisuun on kasvanut liian korkeaksi. Tässä on taas hohtoa. Taikaa. Maagisuutta. Ei enää puolen vuoden kirjoitteluvälejä.

Ensimmäinen kirjoittelun tavoite läpäisty.

Nyt töitä TÄYSII.

1 55 56 57 58