Laine liplattaa leukaani vasten. Vedän pitkiä vetoja, kun uin rauhallisesti vähän kauemmaksi rannasta. Ihmisiä ei ole juuri missään ja taivas on pilvinen. Näyttää siltä, että pian sataa vettä. Uin vielä pari lenkkiä ja sitten suuntaan takaisin kohti rantaa.
Tepastelen hetki rantaa pitkin ja kapuan takaisin rantakivikolle kastamaan jalat veteen ja puhdistamaan Crocs-pistokkaani hiekasta. Kävelemme vaimon kanssa ja katselemme lintuja, jotka näyttävät hassun pöhöttyneiltä ja uneliailta. Yksi nukkuu rannan lähettyvillä, toinen kelluu vedessä kuin pallo. Varmaankin Rantasipi kyseessä, lokkia rauhallisempi, harmaanrusehtava pullea ja lyhytjalkainen lintu.
Tulee viileä ja tuuli yltyy. Katselen rannassa jykevää pilvimuodostelmaa. Tavallaan pidän tällaisesta säästä. Se on kuin mielenmaisemani keskivertopäivänä, eli ei oikein osaa päättää mitä on. Eli ahdistaa kaikki, mutta sitten tavallaan elämä on ihan mukavaa. Pilvet kuuluvat asiaan.
Toivon, että en vilustu. Päätämme mennä Sataman kahvilaan kuumalle kaakaolle. Näyttää olevan myös herkullisen näköistä graavilohileipää tarjolla, joten otamme sellaiset. Kaakao lämmittää. Katson horisonttiin ja kuuntelen ohimenevän laivan sumutorven ääntä. Pakenen ajatuksiini. Maailman häly hiljenee ja ongelmat tuntuvat mitättömän pieniltä. Palaan muistoissani hetkeksi menneisyyteen. Aina ei ole ollut näin hyvin. Aina en ole voinut näin hyvin. Aina ei ole ollut varaa neljän euron lohileipään ja kolmen euron kaakaoon, vaan siinä on ollut monen päivän ruokabudjetti. Tästä hetkestä on syytä olla kiitollinen.
Kaupasta jotain sipsiä ja mandariinilimonadia mukaan. Ulos tullessamme jo ripsii vettä. Kävelemme rauhallisesti pitkin Jyväskylän Paviljongin katua. Osoitan Lutakon myynnissä olevia asuntoja ja totean, että maksavat yli puoli miljoonaa, kattohuoneistot varmaan miljoonan. Vitsailen ääneen, että ehkä joskus kattohuoneisto tuolta, johon vaimo toteaa, että meillähän on jo kattohuoneisto. Totta. Toteamus maadoittaa ja muistuttaa, että emme tosiaan ole pohjalla, vaan huipulla. Täydellistä, vaikka talo ei olekaan 2020-luvulla rakennettu. Sadan neliön vuonna 2006 rakennettu kattohuoneisto kahdella vessalla, kolmella makuuhuoneella ja omalla saunalla on aivan yhtä luksusta meille.
Rautatiesillan ylitettyämme sataa hiljakseen. Veera virittelee kaupasta ostamaansa halpis-sadetakkia ylleen ja minua naurattaa. Parisataa metriä matkaa kotiin ja toisella on hihojen kanssa ongelmia. Vesipisarat osuvat naamalleni ja hymyilyttää. Autan rouvalle päähän hupun, joka ei meinaa asettua takkutukkansa kanssa.
Aurinko laskee pilvien taakse horisonttiin. Päivällä tuntui siltä, että ei oikein innosta lähteä ulos ihmisten ilmoille, koska kaikki ahdistaa. Tuntuu, että olen pieni tunnepallo, joka ei voi tehdä mitään ahdistumatta. Nyt kuitenkin muistan, miksi heittäytyminen kannattaa. Se on elämää. Ja elämä on elämistä varten tarkoitettu. Sisällä jököttäminen on myös aivan OK, mutta välillä se saa mielen matalaksi, sillä lomalla virikkeet ovat vähissä ja kun nuo tyhjät kohdat täyttää lähinnä somen negatiivisuus ja nettipelien toksisuus. Silloin ei paljon jää jäljelle. Lapsetkin pelaavat lähinnä pleikkarilla tai puhelimellaan.
Olen nyt tyytyväinen, ettei isompia kesäsuunnitelmia ole. Tällaisia päiviä kun saan muutaman lisää loppulomalle, niin siinä on onnistunut loma. Ja vielä on 13 päivää jäljellä tätä autuutta.
Illalla totean, että pesukoneen moottori on vihdoin hajonnut. Tätä oltiin vähän odoteltu, kun kone pitää melkoista ääntä. Boschin kone kesti 8 vuotta. Koneessa on muutakin pikkuvikaa ja oven saranaa pitelevä osa on melkein peruuttamattomasti haljennut, joten tilaan siltä istumalta uuden kuivaavan pyykinpesukoneen Gigantista toimituksella ja vaihdolla, niin ei tarvitse miettiä. On hienoa että tähänkin on varaa tällä tavalla, vaikka kesälomasäästöjä pitääkin vähän poltella. Kone tulee vasta maanantaina, joten loppuviikon pyykit pitänee hoitaa itsepalvelupesulassa. Jostain syystä tämä ei edes harmita ja ahdista yhtään, kun päivä on muuten ollut niin mukava.
Elämä maistuu hyvältä.
