Maanantaivibes. Herätessä on aina aivan järkyttävän masentava olo. Mitenhän oppisin joskus innostumaan aamuista?

Töiden jälkeen koitan todistaa itselleni, että olen vielä jonkinlaisessa fyysisessä kunnossa. Onnistun juoksemaan ihan hyvän viisikilometrisen noin 29 minuuttiin. Syke on koholla, mutta mitä sitten?

Illalla jännittävä jääkiekkomatsi. Kanada-Suomi päättyy lopulta iloisesti, 2-1 rankkareilla.

Yritän välttää jumiutumista liikaa menneeseen. Ihmisellä on paha tapa elää ajatuksissaan jossain ihan muualla kuin tässä hetkessä. Tai minulla ainakin on. Olen aina ollut (muistaakseni äitini sanoin) ”hajamielinen”, aina pää pilvissä. Myös tänään ajatukseni harhailevat ensin kauemmas menneisyyteen, sitten tulevaan viikkoon. En oikein osaa pitää mieltä kurissa. Eipä sitä voikaan. Kaikenlainen meditaatiokin tähtää siitä olettamuksesta, että ihmisen harhailevat ajatukset kuuluvat asiaan. Täytyy vain muistaa palauttaa itsensä ruotuun, eli tähän hetkeen.

Sunnuntaikahvien jälkeen lähdemme vaimon kanssa kävelylle, lopulta, vaikka aluksi mietinkin, että jos vain mentäisiin kotiin. Kävely kannattaa, sillä noin tunnin ajan satamassa aaltojen liplatusta katsellen mieli rauhoittuu. Ahdistus häviää. Sää on erinomainen, mutta juoksulenkkiä en halua tehdä. Viikon unimäärä on liian vähäinen, vain keskimäärin kuusi tuntia ja 59 minuuttia per yö, kun hyvä keskiarvo olisi mielellään lähempänä kahdeksaa.

Kolme vuotta sitten sunnuntaina meininki on ollut ihan eri:

6/7 treenipäivää, tuottava työviikko ja kaikki hyvin.

Nykyään on jo uroteko, jos pääsen edes kahdesti viikossa lenkille. Mikä ihmeen supermies olin vuonna 2022? Ja sitä paitsi, miten vuodesta 2022 voi olla kolme vuotta? Tuntuu kuin se olisi ollut viime vuonna. Johonkin katosivat ne pari vuotta tuosta välistä.

Tiedän kyllä vastauksen. 2023 ja 2024 olivat aivan (anteeksi ranskani etukäteen) vitun perseestä kaikin puolin. Kaksi vuotta putkeen pelkkää jatkuvaa kärsimystä, joka ei ottanut loppuakseen. Onneksi se vihdoin päättyi tänä keväänä. Ehkä pystyn näistä tapahtumista joskus julkisesti jotain kirjoittamaan. Vielä ei ole sen aika.

Ai niin. Minuhan ei pitänyt jumittaa menneessä. Palautan itseni nyt takaisin nykyhetkeen ja lähden tästä pelaamaan videopelejä…

Lauantai kuluu kätevästi paikallisten LLM-kirjastojen testailuun. Msty on ihan mahtava sovellus.

Illalla Euroviisut perinteisesti tyttären kanssa. Pisteidenlasku on tällä kertaa yhtä sekamelskaa, kaikki tuntuvat saavan pisteitä ja tosi moni jää kokonaan pisteittä. Kaiken kertoo se, että Israelin mitäänsanomaton kappale pitää kärkipaikkaa aivan liian pitkään lähes jaetulla sijalla Viron edustajan vitsillä tekemän kappaleen Espresso Macchiaton kassa, jolle Italia antoi kaiken sen negatiivisen kohun jälkeen kovat pisteet.

Lauantaipäivän tavoitteet ja rutiinit heittävät härän pyllyä, mutta en ole vieläkään nukkunut tarpeeksi tällä viikolla. Ei ole ihan focus mukana. Vaikka ajastankin tekstini perinteisesti saman päivän puolelle kello 23:59, tätä kirjoittaessa kello on oikeasti 2:22, joten on aika mennä nukkumaan. Jos kerrankin saisi vaikka kahdeksan tuntia unta.

Tajusin, että saan Obsidianista vihdoin sellaisen kuin haluan Recent Notes -lisäosan ja tabien käytöstä poistamisen kautta. Suurin ongelmani digitaalisissa muistiinpanoissani on se, että niitä pitäisi mukamas järjestellä kansioihin. Simplenotessa pidän siitä, että siinä ei ole turhia kansioita tai järjestelymahdollisuuksia, vaan uusin luotu tai muokattu muistiinpano on ensimmäisenä. Isoina miinuksina kuitenkin livemuotoilun puuttuminen ja kamalan huono tietoturva. Onneksi Obsidianista saa juuri sellaisen kuin haluaa.

No, mitäs muuta perjantaihin? Arkiviikko katoaa taas jonnekin, mutta ihan hyvä niin. Unta on kertynyt tällä viikolla aivan liian vähän, keskimäärin kuusi tuntia yössä. Olen virkeä 8 tunnin 15 minuutin unilla, joten alle sen ei riitä millään.

Toistelen tätä varmaan joka perjantai, mutta toisetaan nyt vielä: Onneksi on viikonloppu.

Euroviisujen semifinaalin toisen osan kisastudio tyttären kanssa, kuten aikaisempinakin vuosina. En meinaa jaksaa valvoa…

Asiat tuntuvat luistavan.