Kello on kolme aamuyöllä, perjantain puolella. Ilta on venähtänyt pitkäksi ja keskellä yötä saan idean suihkussa. Ajatuksen kulkuni menee jotenkin näin: Hmm, huomenna pikkujoulut… Meillähän ei ole mitään ohjelmaa, joten mitähän kivaa sitä keksisi. Jotain nörttijuttua sen pitää olla… Olemmehan digitoimisto. Duden AMA oli aikoinaan hauska toteuttaa ja lukea kommentteja porukalla, toimisikohan sama jouluformaatissa… ”Duden joulupukin kuuma linja! Siinäpä se! Mutta aika on kyllä kortilla, mutta auttaisiko AI…

iPhonen Termius auki, CC laulamaan, muutama iteraatio ja draft on valmis. Uni ei meinaa tulla. Neljän tunnin päästä löydän itseni toimistolta, jossa valmistellaan yläkertaan muuttoa ja tehdään viimeisiä työhommia alta pois ennen lomia. Esittelen tontut.dude.fi toimitusjohtajalle. Hänen mielestään idea on loistava. Sanna markkinoinnissa pistää somekamppiksen tulille. Yhteistyö toimii ja homma on menestys. Näin agilessa digitoimistossa markkinoidaan.

Pikkujoulut ovat ihan mahtavat. Aika menee nopeasti ja jutut naurattavat. Migreenikohtaus meinaa sotkea kaiken, mutta lääke vie kivun pois. Tilalle sekavuus. No, muut hakevat sekavuutta alkoholista, minulle sallittakoon samankaltainen tajunnan taso, vaikkakin eri syystä.

Päivä vaihtuu ja takki on tyhjä. En edes tiedä, miten enää kulkee ajatus. Akku on 0.1%.

Mitenhän tässä osaa lomailla?

Vuoden viimeisiä viedään. Viimeinen viimeinen konffi, viimeinen toimistopäivä… Huomenna pikkujoulut ja sitten lepäämään. En malta odottaa.

Joka vuosi sama juttu ja yllätyksiä tulee varmasti. Toivon kuitenkin, että voisin viettää rentouttavan ja duunivapaan joululoman. Se on optimistinen toive ja tilanteisiin nähden onnekasta, jos se toteutuu. Mutta kuten olen aikaisemminkin sanonut: Aina voi toivoa.

On se vaan niin hienoa nähdä, että tekniikka toimii.

Ja nyt en jaksa mitään muuta. Onneksi pian voi rentoilla kunnolla.

Harmaata loskapäivää piristää illalla saapuvat verkkolaitteet. Uudet Ubiquitin laitteet ovat ilo silmälle. Nyt bitti kulkee taas gigaista linjaa. Eniten saan kiksejä kauniista käppyröistä hallintapaneelissa. Ubiquiti on verkkolaitteiden Apple, suosittelen.

Vanha laite ei myöskään mene hukkaan, sillä Amplifista saa kätevästi tyhmän tukiaseman noin sataneliöisen kotimme toiseen päähän. Näin koko talon kattaa yli 600mbit langaton verkko. Toimii.

Olo ei ole mitenkään kovin levännyt reilun viiden tunnin unien jälkeen. Sunnuntai-iltana ei tule uni ajoissa ja palvelinpäivitysten vuoksi herätys on seitsemältä. Ei jatkoon. Pontevana poikana pääsen kuitenkin ovesta pihalle ajoissa.

Hieman ristiriitaiset fiilikset kaikesta. Maailman meno: perseestä. Sää: perseestä. Talous: kuralla. Kaikin puolin pohjamudissa ryömitään. Mutta ei auta märehtiä. Täysiä eteenpäin.

Olen painanut pitkää päivää koko syksyn. Joululomaa kohden pidän päivät normaalissa. Tämäkin työpäivä pysyy 8-16 haarukassa ja pääsen lähtemään ajoissa.

Vaikka joku muu yrittäjä kuinka hinkuaisi töihin lomallakin, itse aion ottaa nuo 18 päivää palautumisen kannalta. Väsynyt CTO tekee huonoja päätöksiä, menettää luovuutensa ja lopulta tuottaa vähemmän arvoa kuin levännyt. Toki lomalla tulee väistämättä tsekkailtua jotain, mutta toivon, että kaikista tilanteista huolimatta pystyn ottamaan vapaata, vaikka ei olisikaan sanan kaikissa merkityksissä ”varaa” pitää lomaa. Mutta mitä muutakaan voi tehdä, erityisesti kun asiakkaatkin ovat lomalla?

Viimeksi lomailin kesällä, joten on tärkeää nyt pitää taukoa. Tavalla tai toisella. En malta odottaa. Muutama paketti vihreitä kuulia, villasukat jalkaan ja telkkari pyörimään. Jos edes vähän saisi aivoja nollattua. Töihin en aio haikailla.

Juuri nyt on sellainen olo, että olisipa mukavaa jäädä pysyvästi lomalle. Pakkolomalle. Pakkopaitaan. Mutta sitä ei voi kukaan myöntää yrittäjälle ja se vaatii asioiden pahasti pieleen menemistä. En halua jinxata. Tämä on vain tunne, joka menee ohi. Kertoo myös ehkä jotain väsymyksen tasosta.

Töiden jälkeen Zwift-mattolenkki. Katson ulos. Räntää sataa. Maanantai on pian ohi.