Enpä muista milloin viimeksi olin yhtä väsynyt kuin nyt. Kello on vasta vähän yli kahdeksan, eikä silmät meinaa pysyä auki. Suomen joukkue voitti kultaa mm-jääkiekossa ja kansa villiintyi bailaamaan läpi yön. Itse olisin halunnut nukkua, mutta Poju jatkoi raikaamista ja autot tööttäilemistään pitkälle aamuyöhön. Keskusta-asumisen iloja.

Nyt ei päässä liiku mitään. Huomiseen.

Sen verran uskomaton juttu, että pitää ikuistaa tännekin. Kiitos Eveliina, päivän paras juttu.

Lauantai-iltana väsyttää armottomasti jo yhdeksän aikaan, joten menen maate. Kymmeneltä unille ja kahdeksalta ylös, eli unta kertyy ihan mukavasti. Aamulla olen energinen. Sunnuntai, lepopäivä.

Tänään illalla Suomen jääkiekkojoukkue voittaa Kanadan ja samalla viidennen kultamitalinsa, jos Olympialaiset lasketaan. En ole penkkiurheilija tai lätkäfani, mutta Suomen jääkiekko-otteluita on aina mukava seurata. Ne ovat nopeatempoisia ja helposti ymmärrettäviä pelejä.

Välissä vähän koodia ja kahvia. Kaksi kirjaa myös taas luettu, arviot Goodreadsissa.

Kello on puoli kaksitoista lauantaina. Purskahdan keittiössä itkuun kahvia ottaessani. Muu perhe on lähtenyt vaateostoksille, sillä ensi viikolla on lasten kevätjuhla. Missaan sen juuri sopivasti ulkomaan reissun vuoksi. Eipä tullut mieleen.

Muutaman päivän ahdistus ja suru purkautuu ulos kerralla. Lapset ovat tapelleet aamulla ja puolison mielialavaihtelut ovat ottaneet voimille. Oma henkinen vointini on heilahdellut tällä viikolla laidasta laitaan, lähinnä kotiolosuhteissa.

Taidan olla erityisherkkä ihminen. Itken helposti. Menen ihan fiiliksiin simppeleistä asioista. Reagoin voimakkaasti asioihin, joita muut eivät huomaa. Uppoudun kirjaan, elokuvaan, koodiin, ajatuksiini. Olen kuin mikäkin ylimääräisillä antureilla höystetty tunneolio, halusin sitä tai en.

Joskus menneisyydessä yritin kovettaa itseäni esimerkiksi alkoholilla ja musiikilla, mutta todellisuudessa olen aina ollut pehmo. Koen herkästi asiat niin fyysisesti kuin henkisestikin, tahdoin sitä tai en. Siksi olen jatkuvasti ahdistunut.

Toisin kuin Myers-Briggsin luonnetyypit (INFJ jne.), Thomas Ericssonin DISC-malli (neljä pääväriä) ja monet muut, erityisherkkyys eli HSP (Highly Sensitive Person) on ilmeisesti jossain määrin tieteellisesti todennettu, vähän samaan tapaan kuin aamuvirkkuus, iltavirkkuus ja epätyypillinen unirytmi. Luonnemääritelmät ovat tosi monesti mutuilua, mutta niillä on hauska leikkiä. Jokainen haluaa kuulla millainen itse on, hyvässä ja pahassa.

Erityisherkkyyttä, eli HSP:tä ei ole minulla koskaan tutkittu, mutta määritelmät osuvat hyvin yksiin. HSP Suomi ry:n sivuilla listataan mm. seuraavat:

Syvällinen tiedon prosessointi

Erityisherkkä ihminen käsittelee havaintoja ja tietoa syvällisesti. Hän miettii eri vaihtoehtoja, vertaa tietoa aiempaan tietoon tai kokemuksiin ja yhdistää ulkoiset ja sisäiset havainnot kokonaisuudeksi.

Kuormitusalttius

Erityisherkkä ihminen stressaantuu liiallisesta aistimus- tai tietomäärästä. Monipuolinen, intensiivinen tai pitkäkestoinen tapahtuma voi viedä hänen voimansa, jotka palautuvat lepäämällä, rajaamalla aistimuksia tai poistumalla tilanteesta.

Vahva eläytymiskyky

Erityisherkän ihmisen tunteet ja tuntemukset voivat olla voimakkaita. Hänellä on kyky liikuttua, vaikuttua ja asettua toisen asemaan helposti.

Tarkka havainnointikyky

Erityisherkän ihmisen aistihavainnot ovat hienovaraisia. Hän tarkkailee sekä ympäristöään että sisäisiä kokemuksiaan, ja tekee niistä tarkkoja havaintoja. Herkän aistit eivät kuitenkaan ole paremmat kuin muilla, vaan kyseessä on hermoston herkkä reagointi.

Testissä sanotaan: ”Jos saat yli 50 pistettä, saatat olla erityisherkkä”. Minun pisteeni: 105.

Kaksikymmentäkolme kirjaa luettu tänä vuonna. Se on enemmän kuin yksi kirja per viikko. Uusimpana otin lukuun Eckhart Tollea ja Irvin D. Yalomia. Koetan päästä absurdeista ahdistuksen aiheista eroon.

Päivän agendalla juoksulenkki, sauna, koodailua, Suomi-USA-jääkiekko-ottelu. Ehtiiköhän edes kaikkea? Tekeminen on hyvästä, mutta taidan tunkea sitä vähän liikaa nyt lauantaille.

En saa unta. Kello lähentelee kahta yöllä. Selaan päättömänä puhelintani, joka on huoneen ainoa valopilkku.

Olen viime aikoina kärsinyt voimaakkaasta tanatofobiasta. En voi sille mitään. Olen kirjoittanut aiheesta blogiini pidemmästi yli vuosi sitten.

“Self-awareness is a supreme gift, a treasure as precious as life. This is what makes us human. But it comes with a costly price: the wound of mortality. Our existence is forever shadowed by the knowledge that we will grow, blossom, and, inevitably, diminish and die.”

Katkelma kirjasta Staring at the Sun: Overcoming the Terror of Death, kirjoittanut Irvin D. Yalom

Kuolema-aihetta on vaikea pohtia pidempään. Se ajaa ikään kuin hulluksi. On parempi keskittyä tähän elämään ja hetkeen, ettei vaivu syviin vesiin.

Kolmen torkutuksen kautta lenkille. Jalkoja särkee juostessa. Ehkä päivittäin viisi kilometriä on liikaa. Tai sitten olen tänään vain liian väsynyt. Puolisollani on huono aamu. Lähden töihin hieman surumielisenä.

Töissä on rento tunnelma, vaikka neukkarissa on koko päivän palaveri. Koodi ei oikein luista, mutta ei se mitään, saan kaiken päivän tarvittavan tehtyä hyvissä ajoin.

Ensi viikon matkustelu mietityttää. On mukava lähteä ulkomaille, jopa niinkin eksoottiseen maahan kuin Portugali, mutta perheeni jättäminen koti-Suomeen herättää nihkeitä ajatuksia etukäteen. En myöskään liioin nauti matkustelusta. Uudet paikat ja kokemukset ahdistavat, kun en ole kovin liikkuvaista sorttia.

Yritän kuitenkin suhtautua reissuun mukavana kokemuksena, koska sitähän se on. Täytyy kääntää tämä asenne ennen lähtöä. Matkustelussa on aina sellainen sisäinen ristiriita mukana: Tykkään elää ja kokea, mutta olisin kaikista mieluiten hiljaa sisällä ja kotona. Kai se on sitä, että mukavuusalueelta poistuminen jännittää. Olen onnekas, että työni tarjoaa kerran vuodessa ulkomaan reissun. Siitä on oltava iloinen ja ylpeä. No, se on ensi viikon juttuja se, nyt keskityn tulevan viikonlopun viettoon ja olen murehtimatta liikoja mistään.