Memento mori

Hyvä fiilis koko päivän. Jännän virkeä olo päivisin, vaikka on nukkunut joka yö alle kuusi tuntia. Ehkä se on tämä valo ja hyväntuulisuus. Tuntuu, että elämä todellakin hymyilee juuri nyt. Viime päivät ja viikot ovat tuntuneet suorastaan kutkuttavan hyvältä. Ahdistus on enimmäkseen loistanut poissaolollaan.

Hyvää mieltä tuovat mm. seuraavat asiat:

  • Firman asiat tuntuvat sujuvan ja etenevän hienosti
  • Henkilökohtainen taloudellinen tilanne ja pieni indeksikorotus tuloihin
  • Uusi asunto
  • Loma alkaa perjantaina
  • Uusi työkone
  • Mikään laite ei jumita
  • Pää toimii

Olen myös tutustunut stoalaisfilosofian kuolema-aspekteihin. Stoic philosophyn muu hihhulointi ei kiinnosta, mutta Memento mori on mielenrauhaa tuova käsite.

Aiemmin olin sitä mieltä, että tieto kuolevaisuudesta lisää ahdistusta, mutta kelkka on kääntynyt. Tieto ei ole aiemminkaan lisännyt minulle tuskaa, vaan päinvastoin, vähentänyt sitä. Miksi siis olen ollut kuolemasta eri mieltä? Kuolemanpelosta ei pääse eroon sivuuttamalla sitä, joten on parempi syleillä vääjäämättömyyttään. Siksi juuri nyt kiehtovat kaikenlaiset laskurit kuten tämä kätevä komentorivityökalu. Olen rakentamassa myös visuaalisempaa kalenteria.

Huomenna alkaa valmistautuminen viikonlopun Tuska-festareihin. En muista milloin viimeksi kävin live-festareilla, varmaankin vuonna 2019.

Kesäilta

Päivä vaan hujahtaa jonnekin. Sisälämpötila vaan jumittaa 29 asteessa, vaikka ulkona se on jo pudonnut 24 asteeseen. Töissä on mukavaa, vaikka liikaa aikaa kuluu uuden koneen säädöissä. Välttämätön, mukava paha. Töiden jälkeen päätän lähteä työkavereiden kanssa terassille. Ajantaju katoaa, vaikka lasissa on vain nollalonkeroa. Hyvä boogie.

Ajatus ei juuri nyt kulje. Lokikirjan kirjoittaminen jäi tällä kertaa vähän liian myöhäiseen vaiheeseen päivää. Menen pian nukkumaan. Huomenna uusiksi.

Huh, hellettä!

5:45 ylös. On liian kuuma nukkua enää. Ylös, ulos ja lenkille. Aamukuudelta pystyy vielä juoksemaan, kun lämpötila on vasta 21. Hitto, että minä vihaan hellettä.

Työpäivä. Aamupalaverit. Perus. Väsyttää hirveästi, kun vain neljä tuntia unta alla. Ei vaan saanut nukuttua läkähdyttävässä kuumuudessa.

Iltapäivällä MacBook Pro M1 Max saapuu vihdoin! Se mistä puhuin torstaina. En kuitenkaan jaksa jäädä säätämään, vaan lähden hakemaan taulua.

Nyt silmät painuvat kiinni väkisin, argh. Ja kello on vasta 19:22. Pitää hetken vielä sinnitellä.

Sisällä on hyvä olla

Nukun pätkissä. Poika herättää, kertoo että ötökkä häiritsee. Sen jälkeen herään itse, kun vatsaa vääntää. Ilmeisesti lämpö nyt takertui tuohon pakkiin. Vatsa ei ole vielä aamullakaan entisensä. Harvemmin pakki näin reistailee. Toivottavasti ei pitkity.

En mieti nyt liikaa, keskityn tähän hetkeen. Tänään pidän lepopäivän puhtaasti tuon vatsan takia. Ei tuonne helteeseen parane lähteä liikkumaan muutenkaan, eilinen sen osoitti. Viisi päivää viikossa liikuntaa on silti ihan hyvä, vaikka alle 6-7 päivän viikkotavoitteeni. Pitää osata antaa itselleen släkkiäkin välillä.

Tänään koodailen taas, koska on siihen istuva fiilis. Tätä minä teen. Tämä on minun tarkoitukseni. Kyllä ne ajat tulevat myös, että teen jotain muutakin. Aivan varmasti tulevat.

Horna

Nukun täydet seitsemän tuntia, vaikka lämpötila ei laske makuuhuoneessa alle 26 asteen. Aamupala, vettä, toinen lasi vettä. Päätän, että en koodaa tänään yhtä paljon kuin eilen, jolloin en pakkomielteeltäni osannut lopettaa ja koodasin koko päivän, yhteensä noin kaksitoista tuntia putkeen. Välissä söin jotain, kuten lettuja. Juhannusaattoa ei pitänyt viettää koodaten, mutta mikäs siinä kun hauskaa oli. Loppua kohden meinasi mennä tosin stressin puolelle, mutta otin päivän päätteeksi pari peliä Overwatchia.

Lenkki +28 asteen lämpötilassa osoittautuu virheeksi. Vieläkin vatsaan sattuu ja huono olo. Taidan olla pötkölläni Loppupäivän. Väsyttää huomattavasti tämä kuumuus.

1 271 272 273 274 275 322

Kirjoitukset kalenterissa

maaliskuu 2026
ma ti ke to pe la su
 1
2345678
9101112131415
16171819202122
23242526272829
3031