Tänään ahdistuksen määrä on ollut poikkeuksellisen suuri. Eihän se tietenkään näy ulospäin, kun pidän itseni liikkeessä ja suu käy. Se on inhottava tunne, kun adrenaliini liikkuu koko ajan, vatsassa kiertää ja raajat ovat velliä. Ei ole taaskaan mitään isoa tapahtunut, mutta aivoissa ja rinnassa tuntuu siltä, kuin joku läheinen olisi kuollut.
21:34 Mastodonissa
Kaikki on hyvin.
Kaikki on hyvin.
Olkoon sitten melatoniini tai lume, mutta nyt on ummistettava silmät. 22:41, I’m out.
Hyvä maanantai. Plantagenista kaksi uutta kasvia. Nyt jotenkin puhti poissa. Last of Us pyörimään ja sittenhän tästä taas joutaa…
Koska on sunnuntai, päätän etten laita herätystä tällä kertaa. Valvomiseksi on mennyt taas, olisinko kahden-kolmen aikaan mennyt nukkumaan. Yhdeltätoista ylös ja ”aamurutiinit” käyntiin. Lenkillä vesi piiskaa naamaa.
Saan kaikki päivän askareet ja rutiinit tehtyä jo ennen kolmea. Ehdin jopa järjestellä alustavasti ensi viikon tehtävät kalenteriin. Viikko tulee olemaan taas ihan täynnä, mutta en mieti sitä nyt. Minua ei stressaa työtehtävät, mutta jonkin verran vaikuttaa isot muutokset ja päätökset tai jos mielipide-eroja tai vänkäämistä syntyy keskeisiin asioihin, joista minulla on vahvoja näkemyksiä.
Vaikka olenkin nykyään skarpimpi, sisälläni on yhä se herkkä ahdistuja. Terapian kautta olen onneksi päässyt kääntämään ahdistukseni voimavaraksi niin, että lamaannuttavan vaikutuksen sijaan se kannustaa ajamaan asioita entistä voimakkaammin eteenpäin. Kun aiemmin luovutin ahdistuksen yltäessä, nykyään pusken homman maaliin.
Koska sunnuntaipäivän hommat on taputeltu, se tietää sitä että loppupäivänä ei ole mitään strukturoitua tekemistä. Vietän päivän mitä todennäköisemmin hyvän kirjan, pelin (Overwatch) tai katsottavan parissa. Mukavan rento viikonloppu, jota on vielä kosolti jäljelläkin. Jee!
Nukun minuuttia vaille kymmenen tuntia. ”Aamun” rutiinit käyntiin myös viikonloppuna, jotka siis ovat aina herätessä samat:
RoutineFlown ansiosta selviän tästä rutiinista arkiaamuisin reilussa tunnissa. Viikonloppuisin lenkin pituus on 10 kilometriä ja ei ole muutenkaan ”aikataulua”, joten rutiinissa menee vähän pidempään.
Vaimo on tehnyt kukkakaaliwingsejä, joten syön ne heti kotiin tultuani. Sen jälkeen lähdemme taksilla Kärkkäiselle ostamaan Veeralle Icebugit, nastakengät. Kuurosokea puolisoni ei näe maata liikkuessaan ja näilä liukkailla keleillä hirvittää ajatellakin jälkeä, joka tulee jos hän kaatuisi astuessaan peilijäähän. Joskus vuosia sitten kävi huonosti päiväkodin pihassa, enkä enää halua että menee raajoja poikki tästä syystä.
Tänään on ärsyttänyt jälleen kerran Vammaisten kuljetuspalvelu Jyväskylässä. Vaikka taksin tilaisi tuntia etukäteen, se ei saavu ajallaan. Odottelemme taksia parikymmentä minuuttia pihassa. Paluumatkalla odottelemme puoli tuntia lisää.
Kun taksi vihdoin saapuu, se osoittautuu ehkä kamalimmaksi kyydiksi pitkään aikaan. Ikivanha 80-luvun rämä auto, jossa haisee tupakka. Peräkontissa kilisee romu ja pullot. Takaistuin on jätetty auki, minun pitää nostaa se pystytilaan. Kuljettaja puhuu taukoamatta ja näyttää rähjäiseltä, puheesta ei meinaa saada selvää. Mies kertoo, että on ollut vessassa Äänekoskella kun on saanut tilauksen 25 yli, siis juuri silloin kun olisi pitänyt olla paikan päällä. Keskus ja järjestelmä tökkii jälleen.
Olen kuullut näitä juttuja ennenkin, mutta tämä kuljettaja kertoo melko tarkkaan miten järjestelmä toimii. Keksi-Suomessa on noin 100 autoa, jotka ovat vammaispalvelukäytössä, joista järjestelmä sitten käy yksi kerrallaan kysymässä otatko kyydin. Kun taksi vastaa ei, siirtyy kone seuraavaan. Tätä jatketaan niin pitkään kun vapaa kyyti löytyy, jonka jälkeen hypätään alkuun. Tässä prosessissa kuluu aikaa hukkaan, kun ei etsitä automaattisesti seuraavaa vapaata, vaan käydään jokainen yksitellen läpi. Kuulemma protokolla uusitaan maaliskuussa. Toivottavasti uusi tapa on parempi, sillä tämä on ihan perseestä.
Muutenkin ärsyttää, kun kaupunki tuntuu säästävän nimenomaan vammaispalveluista. Kuljettaja kertoo, että on kerran myöhästynyt, eikä vammainen ja avustaja ole päässeet uimaan sen vuoksi. Vanhuksia ei myöskään käy kateeksi. Harmittaa heidän puolesta. Miksiköhän tekstiviestipalvelukin tuntuu toimivan vanhalla nokialaisella, joka on aina kiinni? Joka kerta kun emme saa kuittausta, joudun soittamaan perään ja kuuntelemaan selittelyjä ”oho… puhelin oli sammunut”. Siellä on siis vanha puhelin, jonka tekstiviestejä ei lueta… mietin vain, mitenhän ne kuurot, joilla ei ole kuulevaa soittamaan?
No, se siitä räntistä. Illalla iskee paha migreeni. Olihan se aikakin, edellisestä on jo useampi viikko. Ei muuta kuin sänkyyn pökräämään. Puoli yhdeksältä illalla herään tähän maailmaan: Mikä maa? Mikä valuutta? Missä olen? Aina yhtä hämmentynyt fiilis. Katsomme elokuvan. Arvostelun voit lukea Rollekinosta. Nyt olen sitten pirteämpi kuin pitäisi tähän aikaan.
Kello on 23:55. ”Iltarutiinit” käyntiin, eli kasvien kasteluun… Hyvää yötä.
Melko hektisiä päiviä. Yritäpä änkeä väliin yksikin slotti vaikkapa keskittymistä vaativaa tai tuottavaa työtä? Ei onnistu.
Toisaalta, olen ihan iloinen että nyt on tiimiä. Minun ei tarvitse olla se, joka tekee kaiken.
Viikonlopun lepään. Tällä kertaa oikeasti.
← uudempia 1 … 269 270 271 272 273 … 361 vanhempia →