No niin. Pitihän se arvata. 21 päivän lenkkiputki ja seitsemän ja puolen kuukauden terveenäolo päättyi sairastumiseen. Lapset ja vaimo ovat olleet tällä viikolla flunssassa, joten eipä tuolta voi loputtomiin välttyä.
Kai se on hyväksyttävä että vähintään kaksi kertaa vuodessa tulee oltua kipeänä. Sairastelu on hanurista, mutta ei auta. Pitää katsoa huomenna vointia. Lähtökohtaisesti etätöitä kuitenkin jaksamisen mukaan.
Lauantai on tehty hyvistä asioista. Nukun niin pitkään kuin nukuttaa. Tällä kertaa unta kertyy kahdeksan tuntia ja kolmekymmentä neljä minuuttia. Sopiva määrä. Aamurutiinit tulille ja lenkkivaatteet päälle.
Jään katsomaan Himohamstraajat vaimon kanssa sohvalle. Jakso on kuitenkin niin pitkä, että päätän lähteä juoksemaan ennen isomman nälän yllättämistä. Lenkki on mahtava. Katatonian uusi levy soimaan ja täysiä eteenpäin.
Kun saavun kotiin, Veera briifaa jakson lopun. Hämmentävä mielenterveydellinen sairaus kyllä tuo keräilypakko. Isäni ja mummoni kärsivät lievästä sellaisesta.
Tänään olen elänyt hetken kerrallaan. Nautin näistä viikonlopuista, kun ei tarvitse tehdä mitään.
VOS kysyy: Mikä oli haastavinta tällä viikolla?
Ehdottomasti aikatauluttaminen. Koodaamista en tälläkään viikolla ehtinyt mahduttaa tarpeeksi kalenteriin, mutta onneksi on enää viimeinen varsinainen koodausprojekti menossa. Sen jälkeen keskityn täysillä:
Pois päiväjärjesyksestä tai vähemmälle prioriteetille putoavat:
Kuten huomaat, aika työkeskeiset ajatukset vielä perjantaina kello 23:42. Aion vaihtaa vapaalle n-y-t.
Terapiapäivä. Puhua pälpätän taas työasioista. Tänään on harjoituspäivä, joten seuraavaksi saan olla ihan hiljaa ja sulkea silmät. Mielikuvaharjoituksessa kuvittelen itseni lapsena, siis ikään kuin toisena henkilönä, jossain turvallisessa paikassa. Näen 12-vuotiaan minäni mummolassa, joko piirtämässä tai kirjoittamassa. Paperi on tyhjä. Kun hän (tai siis minä) huomaa minut, hän on hämmentynyt.
Minun pitäisi piirtää tai kirjoittaa paperille, mutta pääni lyö tyhjää. ”Raapusta mitä vain”. En osaa. En pysty. Minut valtaa suunnaton ahdistus. Muistan, kuinka halusin osata piirtää yhtä hyvin kuin veljeni, mutta tuntui etten osaa mitään. Edelleen tuntuu, että olen maailman huonoin piirtämään. Musiikissa sama homma. Jostain syystä huono itsetunto ei ole ulottunut kirjoittamiseen. Siinä tiedän olevani hyvä. Tai jopa erinomainen.
Työpäivä sujuu hyvin, kuten eilenkin. Nyt on ollut enimmäkseen positiivinen fiilis.
Loppuun vielä päivän VOS-graafi (app testissä):
Olen kiertävä muusikko ja lämppäämässä Devin Townsendiä ison yleisön edessä. Olen ottanut toiseksi kiippariksi herra Wahalahden. Keikka menee aivan päin persettä. Jostain syystä omakaan soitto ei suju ja koskettimien äänet ovat ihan mitä sattuu. Meidät buuataan lavalta.
Herään. Kello on kuusi. Olen nukkunut levottomasti. Nyt se stressi varmaan näkyy, kun herään öisinkin ja pyörin ja kierin. Sellainen kuuma hiki.Tänään on ahdistukseltaan helpompi päivä. Olen ollut tuottelias ja on aikaansaava fiilis. Mieli on pysynyt positiivisena lähes koko päivän.
Semmosta. Vain elämää.
← uudempia 1 … 268 269 270 271 272 … 361 vanhempia →