On mukavaa olla taas elossa. Viittaan siis eiliseen. Jomottava tunne alkoi puolenpäivän jälkeen. Otin heti Maxaltin ja perään päiväunet, mutta näistä ei ehtinyt ilmeisesti olla apua, kun päätä särki yllätyksekseni vielä päiväunien jälkeenkin. Päivän ruokailu viivästyi, joka eskaloitti päänsärkyä entisestään. Ei auttanut mikään muu kuin mennä pitkälleen, jolloin päänsärky yltyi maksimiin. Puolisoni päähieronta auttoi hieman, mutta ei lopettanut kipua, lopulta nukahdin. Kohtaus kesti 18 tuntia ja 25 minuuttia ja koko tuo aika meni käytännössä kärsiessä kivusta. Jokainen minuutti tuntui aika pitkältä ajalta.
Kyllä sitä osaa arvostaa terveyttä heti kun moisista selviää. Sunnuntaipäivää ehdin elää aamuseitsemästä kahteentoista, olihan sitä siinäkin. Kävin kävelyllä Juhan kanssa ja sen jälkeen kahvilla vaimon kanssa. Ihan parhaita hetkiä. Mutta on mystistä, kun kaikki tekeminen pysähtyy. Aamulla puhelin on täynnä ilmoituksia ja kelaan takaisin päivän tapahtumia, joita en itse päässyt kokemaan.
Kun itse on pois kuvioista, elämä jatkuu muilla. Se on hämmentävä fiilis. Jotenkin pysäyttää. Harmillista on, että minulla tämä vaiva, migreeni, tulee toistumaan ja jatkumaan, ja se pitää hyväksyä. Maxaltia pitää hakea lisää, päässyt loppumaan. Yhdeksän kymmenestä kerrasta se estää pahemmat kohtaukset, sunnuntain kohdalla tähtien asennot eivät vain olleet kohdallaan.
Maanantai on ollut minulle hyvä, vaikka yöllä loppuneesta migreenikohtauksesta on jäänyt jäljelle valtavan pitkä Postdrome-jakso, jonka aikana väsyttää tavallista syvemmin, pääkoppa kumisee tyhjyyttään ja on vaikea keskittyä mihinkään. Silti suoriudun mielestäni hyvin töissä tänään(kin). On jotenkin hyvä fiilis tehdä hommia.
Illasta päätän, että en lähde juoksemaan, kun lauantaina pitkis ja sunnuntaina kävelylenkki. Ehkä tiistaina.
Kun viikonloppu meni miten meni, nyt sallin itselleni muutamat Overwatchit.
