Olen onnellinen siitä, että saan elää omanlaistani elämää. Herään joka aamu lähes poikkeuksetta yhdeksän jälkeen, virkeämpänä kuin ennen omaan rytmiini asettumista. Virkeämpänä siitäkin huolimatta, vaikka olisin nukkunut vähemmän kuin minulle optimit kahdeksan ja puoli tuntia ylivireystilasta, myöhään koodaamisesta tai iltakahvista johtuen (koitan välttää kofeiinia kahden jälkeen). Oikeastaan mikä tahansa unimäärä seitsemän ja yhdeksän tunnin välissä toimii minulle, kunhan nukkuminen ajoittuu puolen yön ja aamukymmenen väliin (kaikki ennen puolta päivää on aamu).

Tänään on ensimmäinen päivä koskaan, jolloin saan aloittaa viikkopalaverin kymmeneltä. Työpäivä sujuu muuten kuin ennenkin toimistolla. En vain enää tee aamusta aikaisin iltamyöhään, vaan aamukymmenestä iltamyöhään. Vihdoinkin oma rytmi.

Tunnilla on iso merkitys. Todella iso merkitys. Kerrankin homma toimii näin, että minun ei tarvitse väkisin herätä seitsemän aikaan aamulla ja yrittää väsyneenä puristaa itsestäni kaikki irti iltaan asti. Olen suosiolla jättänyt myös aamulenkit ja aamusalit, koska tiedän että ne eivät ajankohdallisesti minulle sovi. Sen sijaan käyn juoksemassa tai kuntoilemassa heti töiden jälkeen 18-21 välillä. Nukkumaan sitten taas puolilta öin tai yhdeltä, milloin nyt nukuttaakaan. Ylös ysiltä ja taas mennään.

Vaikka pystyn heräämään vaikka aamukuudelta (sitäkin on kokeiltu), eivät aamut minulle toimi. Olen silloin väärään aikaan hereillä ja äkäinen ja tokkurainen yhteentoista saakka. Kun nukahdan vasta yhdeltä, unet jäävät 5-6 tuntiin. Se ei ole pidemmän päälle herkkua. Sitten nukun viikonloppuna kaksitoista tuntia putkeen ilman kelloa.

Juoksen mielelläni aamulenkkejä kesäisin, mutta päivä- ja iltalenkeissä on paremmin energiaa ja tempoa. Enää en edes pakota itseäni aamuisin lenkille tai salille, kun illat tuntuvat niin paljon paremmalta.

Työrytmin muuttamisen lisäksi haasteena on ollut lapset ja kodin rytmi. Ainakin vaimoni on aamuvirkku ja lapset heräävät seitsemältä kouluun. Jatkossa kuurosokea vaimoni käyttää tärisevää herätyskelloa, jotta minun ei tarvitse olla seitsemältä herättämässä. Yleensä hän tosin herää itse ennen tätä, mutta varotoimenpide on oltava. Tänään ensimmäistä kertaa herään myöhemmin kuin muut, yhdeksän jälkeen, joka tuntuu mahtavalta!

Jotenkin hämmästelen, miksi tätä(kään) ei ole tullut oivaltaneeksi aikaisemmin. Jotenkin sitä on ollut liian myöntyväinen yhteiskunnan rytmiin, enkä ole tajunnut että minulla on valta muuttaa asioita, jos vain haluan.

Vireystilan kehitys alkaa näkymään pikkuhiljaa myös Oura-tilastoissa. Iso kiitos kuuluu mentorilleni Jannelle tästäkin. Kiitos.

Otetaanpas satunnainen muutaman sekunnin googletus ”questions to reflect on your day” ja laitetaan kirjoittaen, kuten Risto Urrion luovan kirjoittamisen kurssilla joskus aikoinaan.

Miltä tämä päivä tuntuu?

Tavanomaista parempi fiilis ollut tänään. Osan aikaa jopa laulattaa ja hymyilyttää. En oikein tiedä syytä tälle, ehkä se on sunnuntainen kahvitteluhetki, omat onnistuneet viritelmät, tietynlainen tähän pisteeseen asti pääseminen ja obstaakkelien ratkaiseminen. Jotenkin on vaan kaikki asiat kohdillaan tällä hetkellä.

Mitä arvostat juuri tässä päivässä?

Veeraa, eli vaimoa, elossa olemista, tuota kohtalaisen uutta ja mahtavaa vuodetta, ihan vaan sitä että saa olla ja hengittää.

Ketä henkilöä arvostat tänään?

Veeraa. Hän on paljosta selvinnyt ja pärjää hienosti omien haasteidensa, niin henkisten kuin fyysistenkin kanssa. Voin vain parhaani mukaan olla tukena arjessa.

Mikä tekee sinut tänään onnelliseksi?

Edellä mainitut asiat. Musiikki, oma Mastodon-palvelin, rahan riittäminen, käppyrät, kofeiini, viihde.

Mitäs muuta?

Siinäpä sitä. Levännyt ja rentoutunut olo. En anna pienten ärsyttävyyksien hetkauttaa, enkä mieti huomista, ennen kuin se taas koittaa.

Tänään tuntuu, että ei ole mitään sanottavaa. Ei livenä, ei somessa, ei missään – mutta tarvitseeko sitä aina ollakaan? Tuntuu, että ihmiset liikaakin tuhlaavat energiaa turhanlänkyttämiseen.

Ensimmäistä kertaa sama rytmi viikonloppuna kuin arkenakin. Tuntuu jotenkin hyvältä, ettei ole niin epäsynkassa.

Matolla juoksen ennätysnopean 5 kilometrisen, 26 minuuttia. Päälle lihastreeni. Illalla Overwatchia. Kiva lauantai.

Ei sen kummempaa reflektoitavaa tänään.

Mukava päivä taas. Yöunet jostain syystä jäävät vähän huonolaatuiseksi, mutta auttaa kun saa herätä ”myöhään” eli yhdeksän pintaan.

Tänään(kin) jään töiden jälkeen koodaamaan Databoxille rajapintaa… on tämä vaan niin mukavaa. Harvemmin pystyn ignoraamaan migreeniä pitkään, mutta nyt tekemisen innolla unohtuu särytkin.

Nyt sitä roskaruokaa ja Netflixiä…

Terapia-aamu. Traumojen läpikäyntiä. Tärinä iskee taas. Mitä vaikeammasta asiasta on kyse, sitä enemmän tärisen, ihan luontaisesti. No, ei siitä sen enempää. Jotenkin rankka sessio tällä kertaa.

Töitä, palaveria, meilejä, palavereja. Nautin työstäni ihan mahdottomasti nyt, varsinkin tällä uudella rytmillä.

Rakennettuani kalenterin ruuvaan vielä työpäiväni niin, että jatkossa teen ”vakiotyötunnit” 10-18. Uskallan vihdoin kokeilla tätä. Katsotaan alkaako vireystila kasvamaan.

Terapia-ajan saan siirrettyä myöhempään vasta loppukuulle. Eipä tuo haittaa.

Illan päälle hieno puhelu Juhan kanssa. Saunassa eeppiset löylyt. Pikkuhiljaa alkaa rentoutumaan.

Ruoka jäähtyy pyödällä, joten päätän lokin tällä kertaa tähän ilman syvempää analyysia. Jazz soi. Life is good.