• Burgeri Barotsista
• Karkkiöverit
• Päiväunet (liikaa illan puolella, piristyin yötä kohden)
• Rajapinnan koodailua
• Edgar Allan Poeta

Olen niin onnellinen kun on viikonloppu. Mutta kelataanpas ensin perjantain alkuun.

Olen päättänyt nukkua pitkään, koska olen tehnyt pitkää päivää ja perjantaina on luvassa iltavuoro. Se kannattaa, sillä unta kertyy hyvä määrä. Jopa unenlaatu on siedettävällä tasolla. Uudella energialla päivään.

Päivä menee nopeasti ja pian on ilta. Lähdemme Eliaksen ja Juhan kanssa Hook’siin syömään palkkioksi onnistuneesta julkaisusta.

Sanoinko jo, että olo on onnellinen? Ja helpottunut. Nyt lepo vaan.

Terapeuttini mielestä olen liian armoton itselleni. Hän suosittelee, että höllennän henkilökohtaisia tavoitteitani, koska olen valmiiksi sen verran kuormittunut. Listataanpas asioita, joita tällä hetkellä teen, jotka lisäävät vastuitani:

• Projektityöskentely, speksaus
• Markkinointi
• Tiimin vetäminen
• Asiakkuudet, asiakasviestintä, asiakaspalvelu
• Myynti, lisämyynti
• Sysop, palvelimet
• Stack, työkalujen kehitys
• Yleinen liiketoiminta, yrittäminen
• Numerot, seuranta ja kassavirta
• Laskutus, kirjanpito, talous (töissä ja kotona)
• Vaimon asiat, puhelut, Kela
• Lasten asiat, kouluasiat, huolet ja murheet, nukkumaanmeno
• Henkilökohtaiset tavoitteet: Lukeminen joka päivä vähintään puoli tuntia
• Henkilökohtaiset tavoitteet: Päivittäinen päiväkirja
• Lenkki 4 kertaa viikossa
• Henkilökohtaiset muut tavoitteet

Onhan se älytöntä, että luen väkisin kirjaa puoli tuntia joka päivä, vaikka silmät hädin tuskin pysyvät auki. Tai ruoskin itseäni missatusta juoksulenkistä, kun hädin tuskin olen päässyt aamulla ylös sängystä.

Tässä on yhdelle miehelle liikaa. Nautin siitä mitä teen, mutta pitää yrittää levätä. Aina sama laulu, mutta ihan oikeasti. Jotain rotia saatava tähän touhuun.

Tänään on ollut suorastaan kamala päivä. Stressi ja kiire näkyy nyt. Pääsen töistä kotiin vasta klo 20. Huokaus.

Terapeuttini on oikeassa. Ei ole pakko lukea tai lenkkeillä joka päivä. Molemmat jäävät nyt määrittelemättömälle tauolle samoin kuin kirja- ja musaprojekti aiemmin. Liika on liikaa.

Usherin talon tuho tuli Netflixiin. Tätä on odotettu. Mike Flanangan on yksi lempiohjaajistani, hän ei vain osaa tehdä toislaatua. Nyt kelpaa.

Nukun tällä kertaa tahallani kahdeksaan asti. Heti helpottaa. Kyllä sillä tunnilla on merkitystä. Ehkä unirytmini asettuu tosiaan vähän myöhäisempään. Tuntuu, että tunnen itseni todella huonosti välillä, enkä osaa kuunnella kroppaani yhtään. Ainaiset, samat ongelmat ja haasteet.

Huomaan heti aamusta, että päivä ei suju yhtään kuten olen suunnitellut. Auttelen työporukkaa mielelläni, mutta kaikki aika menee projektien pyöritykseen. Tahtotilani on, että voisin jättää proikkarointia vähemmälle ja siirtyä markkinoinnin ja digitaalisen myynnin puolelle, koska saan numeroista ja liiketoimintashowsta eniten kiksejä. Meillä on niin paljon tykinruokaa ja niin paljon potentiaalia lentää sinne kuuhun asti. Nyt ollaan vasta matkalla. Onneksi tähän tarjoutuu mahdollisuuskin todennäköisesti marraskuusta eteenpäin.

Vapaa-aikaa ei jää juuri tänäänkään. Paitsi keskiviikkoyhdessäolo puolison kanssa lounaalla. Olen sushia mutustellessani enimmäkseen muissa maailmoissa. Ajatukseni risteilevät työn ja elon kurjuuden välillä. Tätäkö tämä todella on? Muuttuuko tämä koskaan vähemmän kiireiseksi? Haluanko todella olla koko ajan näin poikki? Haluanko todella itse tehdä tätä näin, vaikka nautin työstäni valtavasti?

Univelkaisena ja ahdistuneena tuntuu, että päivät toistavat vain toinen toistaan ja ovat kopioita toisistaan. Silloin tulee etiäiset siitä kamalasta dissosiaatiovuodesta 2013, jolloin en kokenut omaa elämääni tai edes perspektiiviäni omakseni. Nyt ei olla lähelläkään sitä mustaa kuilua, mutta välillä tulee flashback silloin, kun tulee se fiilis, että on jumissa henkisesti ahdistuksensa kanssa. Ei minua edes nyt ole niin paljon ahdistanut, mutta sellainen tietty tylppä väsymyksen ja ahdistuksen sekoittuminen aiheuttaa tätä.

Triggerivaroitus, seuraava video ei sovi ihmisille, jotka ovat kärsineet tai kärsivät jonkinasteisesta dissosiaatiohäiriöstä.

Päivän katkaisee pojan oppimissuunnitelmakeskustelu koululla. Sekin meinaa vähän venähtää, kun jäämme juttelemaan mahdollisista neuroepätyypillisyyksistä ja autismin kirjon asioista. Pojalla on isoja haasteita eri asioiden hahmottamisessa. Déjà vu -fiilis, tästä on keskusteltu miljoona kertaa aikaisemminkin. Suostumme, että koulupsykologi lähtee tarkkailemaan tilannetta.

Koska jatkan hommia heti kotiin päästyäni, ilta on pitkällä töitä lopeteltaessa. Hitto. Ahdistaa, kun lenkitkin jääneet väliin. Ei vaan jaksa eikä kerkiä. Ei vaan pysty.

Haluaisin sanoa, että loppuillan relaan. Mutta en näköjään osaa.

Pakenen kaamosmasennusta ruudulle. Tekeminen virkistää, edes hieman.

Someja kun on nykyään niin monta, halusin oman Linktree-tyyppisen sivun. Koodasin sen sitten puolessa tunnissa, löytyy osoitteesta rolle.social.

Se on hämmentävää, että pitkän työpäivän jälkeen on ihan poikki, mutta silti iskee joskus kipinä koodata. Ja nyt on puolikuollut olo kello 22:22. Nihil.

Kai se on vain hyväksyttävä, että olen tällainen. Mitäpä minä muutakaan tekisin. Vapaa-aika, meh! Viihtyminen, meh! Lepo, meh!

No, pian tulee se uusi sänky. Viikolla 44. Sitten petraan. Lupaan.

(🤞)