Unta 11 tuntia 6 minuuttia. Siis ihan unta-unta. Vuoteessa vietän aikaa 11 tuntia 53 minuuttia. Jotenkin vaan nukuttaa. Ulkona on jäätävän kylmä ja peiton alla on niin mukavan lämmintä. Kaikki irti viimeisestä lomapäivästä.
Herättyäni jostain syystä ajaudun työhommiin. Siinä se päivä sitten vierähtääkin, melkein täysipainoinen työpäivä. Kaikenlaista yläkäsitteellistä sälää, eli vähän kuin huomisen työpäivän petaamista. Numeroita, exceleitä, asioiden hoitamista.
Juuri kun ehdin manata, että seuraavat kolme viikkoa olisi vielä kiva lomailla, niin kai sitä vähän jotain ”tekemistä” kaipaa. Vaikka niin kivaa onkin sluibailla, jonkinlainen arjen struktuuri on hyvästä.
Rakennettuani kalenterin ruuvaan vielä työpäiväni niin, että jatkossa teen ”vakiotyötunnit” 10-18. Uskallan vihdoin kokeilla tätä. Katsotaan alkaako vireystila kasvamaan.
Loppuilta kuitenkin vielä lunkisti.
Tässä kirjoituksessa on 139 sanaa.
Päivän saavutukset kirjoittamishetkeen (20:18) mennessä
Vuosi sitten tänä päivänä
Ei taas
Herään kuudelta. Ei meinaa silmät aueta. Älyvalaistus kirkkenee asteittain. Kaavin itseni ylös sängynpohjalta, raahaudun olohuoneeseen. Istun hetken hiljaisuudessa. Peikonlehti näyttää hyvältä, ajattelen. On itse asiassa ihan mukavaa olla näin aikaisin jalkeilla, vaikka samaan aikaan rintaa puristaa aamun väsynyt olotila.
Ei aikaakaan, kun olen jo ulkona. Pieni pakkanen, maasto jäässä. Juoksen järven reunalta ja katson Kuokkalan siltaa. Taivas on aivan musta, kuin kelluisimme avaruudessa. Niinhän me kellummekin. Kaukana näen tähden tai planeetan yksittäisenä valopisteenä. On niin pimiätä on, kuin mörön perssilimässä, sannois savolaene.
Juoksen aamulenkiltä suoraan kauppaan, koska jogurtti on loppu. Ostan kaksi litraa mustikka-banaani-luonnonjogurttia, sitä samaa jota olen syönyt viimeiset kaksi vuotta joka aamu. Marjoja sentään on pakkasessa. Kotiin tultuani pistän kahvit tulille. Ehdin katsoa Peltsin Lappia hetken, ennen kuin päätän lähteä töihin. Arki ei ole telkkarissa vielä alkanut. Kaipaan jo Ylen aamutelevisiota. Sen aika on vasta ensi viikolla.
Minun ei ole mikään pakko mennä kahdeksaksi hommiin, mutta koska palavereja on pitkin päivää, on jonkun hoidettava uuden harjoittelijan onboarding-lappuset ja merchit kasaan. Jep, Dudella aloittaa taas uusi ihminen. Se on hienoa se.
Päivä kääntyy ehtoon puoleen. Mihin se aika taas katoaa? Päätän lähteä pajalta puoli viideltä, olenhan tullut töihin kahdeksaksi. Otan kuitenkin läppärin mukaan, koska ”jos sitä vähän vielä naputtaisi”. Kotona avaan työkoneen ja alan tekemään liiketoimintaan liittyviä askareita.
Yht’äkkiä kello on 23:10. Jossain välissä olen laittanut lapset nukkumaan. En ollut läsnä tänäänkään. Perhana sentään. Maha kurnii. Milloinhan söin viimeksi? No tietenkin kahdentoista aikaan, lounaalla.
Yrittäminen ja tietokoneella istuminen on liian kivaa. Mutta tämä ei voi jatkua.
Huomenna aion tehdä edes jotain toisin.
