Lauantai:

• Hyvät yöunet
• Äiti käy kylässä
• Leffailta vanhemmilla ja lapsilla
• Memento mori-kalenteriin lisää täpliä
• Kotipäivä

Perjantaissa on taikaa. Ensimmäistä kertaa tällä viikolla nousen herätessä pystyyn ja pysyn ylhäällä. Availen silmiäni pystyasennossa ja katson älytekniikan avaamaa aamutelevisiota. Kello on 7:00, olen jalkeilla ja jopa jokseenkin virkeänä. Unta on kertynyt kuusi tuntia, kolmekymmentäviisi minuuttia, mutta se on nähtävästi riittänyt tällä kertaa. Uniapneapisteet AHI 15-30, ensimmäistä kertaa korkeammat moneen kuukauteen. Minullahan on todettu lievä obstruktiivinen asentoriippuvainen uniapnea, olen nähtävästi vahingossa nukkunut väärällä kyljellä.

Aamulenkkikin sujuu hyvällä fiiliksellä, vaikka jalka herää yhtä hitaasti kuin aivot. Viikon tavoitteesta jää enää 400m juoksematta. Taidan silti ottaa viidennen pidemmän lenkin lauantaina, koska juokseminen on niin mukavaa puuhaa.

Pidän perjantain työpäivistä, koska suurin osa on tyypeistä on pajalla. Jotenkin perjantaissa on erityistä rentoutta, etenkin kun on saatu lopeteltua kaikki työpäivä ajoissa ennen neljää. Koodikatselmointi 14:45 ja siitä kolmen vartin jälkeen laskettelu viikonlopun viettoon.

Kotona ajoissa, iso karkkipussi vieressä ja Tähtiportti pyörimässä. Saan juuri Siipiweikkojen siivet Air Füheriin, kun Telegramiin kilahtaa viesti:

Lähden baariin mielelläni, kun kerran kysytään. Minulla on vähän ystäviä, enkä osaa itse kysyä ketään, joten olen otettu jos minua kysytään. Vetäsen wingsit naamariin ja lähden ulos. On viileä syyssää. Mukava lähteä tuulettumaan, muuten olisin vain koodannut koko loppuillan.

Baarissa on meluisaa, mutta ei haittaa. Otan kahvin, jonka saan talon piikkiin. Vielä on entisajan kantisleimalla jotain merkitystä. Turisen niitä näitä vanhojen tuttujen kanssa. Ei paljon huolet paina. Kahvin jälkeen otan holittoman lonkeron. Ihmiset vaihtuu ja jutut jatkuu. Jutut jää hieman vähiin Juhan kanssa, joka minut baariin alunperin kysyi, mutta eipä sekään isosti haittaa. Fiilis on hyvä. Ehtiihän sitä.

Kun tulen kotiin, talo on pimeänä. Kolmetoistavuotias tyttäreni istuu Macbookilla keittiössä, kyynel poskella. Huoneessa on kärpänen ja pimeä pelottaa. Näen lapseni kuin hän olisi taas nelivuotias. Voi toista. Lohduttelen, nitistämme yhdessä kärpäsen ja toivottelen hyvät yöt.

Kun nyt istun kotisohvalla kello 23:58 olen kiitollinen elämästäni. Katselen Memento mori-kalenteriani ja mietin mitä vedenjakajia tuonne seuraavaksi lisäisi. Tämä on sellainen projekti, joka kestää loppuelämän. Ja se ei haittaa, vaan päinvastoin; Se tekee elämisestä elämisen arvoista.

Isäni listasi elämänsä vedenjakajat melkein päivälleen kaksi vuotta ennen kuolemaansa. Minä haluan tehdä sen paljon aikaisemmin, mielellään samalla elämää elellessäni. Haluan kohdata tämän hetken ja reflektoida jo elänyttä elämää kunnioituksella, en katumuksella. En halua tuhlata enää päivääkään. Syleilen Memento mori-ajattelua tekemällä näistä kilometreistä itselleni ja läheisilleni merkityksellistä.

On mielenkiintoista selata omaa polkuaan ja lukea omia aivoituksiaan esimerkiksi 11 vuotta sitten. Jään lukemaan tekstiäni Jonkun lapsia me kaikki olemme, jossa ruodin vanhempieni eroa. Minähän se, vaikka en enää muista yhtään mitä kirjoitin. Materiaalia minulla on paljon. Tästä on suuri apu elämäreflektoinnissa. Nämä asiat määrittelevät minut. Näiden avulla ymmärrän paremmin nykyhetkeä ja tulevaisuutta. Näiden avulla tiedostan, että meillä on vain yksi elämä.

Vähän karkasi lapasesta.

Alunperin ajattelin, että teen pe-su vielä hieman hommia. Onneksi Juhan kutsu kylille katkaisi tämän hulluuden. Huomenna ja ylihuomenna en aio tehdä mitään. Paitsi että ei perhana, nyt on jo lauantai.

16157 askelta, 13.15 kilometriä, 5.15km juosten, 4,35 tuntia tuottavaa työtä. Perjantai on ollut minulle hyvä.

On aika painua pehkuihin…

Torstai. Terapiapäivä. Käyn aamulenkillä. Silmät eivät meinaa aueta edes juostessa. Alkaa olla jo kylmä, vaikka päällä on huppari. Kymmenen asteen sääntö pätee silti vielä. Jos aamulla on +8, juostessa tuntuu kuin +18.

Terapia. Hyvää settiä taas. Kyllä minulle on osunut hyvä terapeutti.

Töitä tehdessä kotoa etänä pohdin, että onpa työn tekeminen kivaa. Työt eivät hetkessä lopu ja joka päivä saa jotain edistettyä. Tiedän aika tarkkaan millainen tulevaisuuden visio minulla on yrittämisen suhteen. Haluaisin joskus päätyä tilanteeseen, jossa voisin keskittyä 100% siihen työhön, jossa voisin pelkästään kehittää tapoja ja työkaluja, joilla muut tekevät töitä sekä liiketoimintaa, markkinointia ja yrityksen pyörittämistä. Työpäivät olisivat rentoja, eikä tarvitsisi miettiä esimerkiksi suorittaako itse koodia sovitussa aikataulussa – riittäisi, että pitäisi huolen siitä että muut tekevät sen.

Ovat työpäivät nytkin rentoja. Yrittäjänä unelmatyötään tekevänä tietynlainen rentous on aina mukana. Kuitenkin, jos iso osa arkisesta koodaamisesta on vastuullani, on mukana pieni stressiaspekti. Nykyään nimittäin kun aikaa ei enää jää niin hirveästi siihen puhtaaseen koodaamiseen, sillä ihan omasta halusta olen halunnut shiftata rooliani liiketoimintakeskeisemmäksi, ottaa osaa firman erinäisiin prosesseihin ja työkaluihin, myös esimerkiksi myynnin työkalujen ja ihan puhtaan yrittämisen saralla. Jos pitää saada paljon koodia aikaan lyhyessä ajassa, joudun venymään iltojen puolelle. Sitä en enää halua, kun olen pystynyt vuoden pari pitämään ”vapaa-aikaa” ensimmäistä kertaa koskaan. Vapaa-aikanihan on ollut aina koodaamista, mutta puhun nyt sellaisesta vapaa-ajasta, jossa aivot lepää. Sellaisen ajan saaminen on tärkeää jaksamisen kannalta.

Kaikista hauskinta on miettiä miten firma pyörisi ja menestyisi vieläkin paremmin. Olisi huippua päästä käyttämään päiviä vaikkapa siihen miten tarjouksista saisi vieläkin parempia tai miten uusasiakashankintaan voisi tuoda vieläkin parempia perusteluja. Lopulta kuitenkin tiedän kaiken siitä mitä myymme – vaikka en mikään myyjä ehkä varsinaisesti olekaan.

Onneksi on paljon työkavereita tiimissä, eikä tarvitse enää koodata yksin. Sillä välin kun itse on kiinni vaikkapa dokumentaation kirjoittamisessa, pohjateeman uuden version relesoinnissa, uusien työ- ja toimintatapojen kehittämisessä, asiakaspalvelussa tikettien hoitamisessa, palvelinpäivityksissä, scriptaamisessa, malware-scannerin raportin läpikäymisessä, nollapäivä-haavoittuvuuksien tarkistamisessa, ngx-pagespeed -moduulin kääntämisoperaatiossa, GitHub-issuen päivittämisessä, merge-conflictin selvittämisessä, työntekijöiden auttamisessa, myynnin tukena olemisessa, kuukausibudjetin tai kassavirran tekemisessä – tai missä tahansa muussa asiassa -, joku tuottaa aina koodia jossain. Se on mukava tunne. Homma pyörii.

Älä käsitä väärin, kun sanon että tulevaisuudessa haluan rentoja esimiespäiviä. Pidän koodaamisesta, eikä koodarin identiteettini varmaan koskaan tule murenemaan. Mutta kymmenen vuoden yrittämisen jälkeen hiljalleen haluaa maistaa elämää ihan oikeana pomona, sellaisena kivana pomona. Sellainen olen jo hyvän aikaa ollutkin, mutta haluan vakiinnuttaa entistä enemmän asemaani teknologiajohtajana, jollainen olen ollut virallisesti tällä nimikkeellä vuodesta 2017. Jonkinlainen liiketoimintajohtajuus tuntuu myös hyvältä, vaikka en enää toimitusjohtaja olekaan (ikuisesti katkera – mutta vain leikisti).

Teknologiajohtajan titteli on melko osuva. Wiki sanoo seuraavaa:

Teknologiajohtaja, joskus myös teknologiavastaava (CTO, engl. chief technology officer) on yrityksen tutkimuksesta ja tuotekehityksestä vastaava johtoryhmän jäsen, toisin sanoen hän on vastuussa organisaation tarjoamien tuotteiden tai palvelujen ja niiden perustana olevan tekniikan kehittämisestä.

Teknologiajohtaja on johtavassa asemassa yrityksen tai muun yhteisön liiketoimintaa. Teknologiajohtajan työ keskittyy erityisesti tieteen ja teknologian osiin liiketoiminnasta.

Teknologiajohtaja (CTO) on ammattilainen, joka vastaa organisaation hallintaa ja prosesseja helpottavien teknisten järjestelmien suunnittelusta ja / tai kehittämisestä.

Ehkä suunta on jo oikea. Ehkä siinä kestää, että pää tulee mukaan tähän hullunmyllyyn. Ei vieläkään oikein tahdo käsittää, että olemme jo näin iso firma. Ihan hullun siistiä!

PS. Memento mori livenä. Tässä demo, tässä koodi.

Herään puoli seitsemältä ja merkitsen ensimmäistä kertaa tapakirjanpitooni, että herään ilman torkkua. Menen kuitenkin hetkeksi pötkölleen ja torkahdan. Ristiriitaista, mutta olen niin ylpeä siitä, että en torkuttanut pidempään ja ehdin vielä hyvin aamulenkillekin, joten pidän ruksin tapakirjanpidossa.

Etäpäivä toimii. On rauhallista tehdä työtä. Tänään on luvassa harvinaista herkkua, nimittäin koodaamista keskeytyksettä. Otan ilon irti.

Neljän jälkeen on aika lähteä Leon Leikkimaahan, sillä lupasin tämän Manun perjantain syntymäpäivillä, kun hän oli silloin pienessä flunssassa. Keskiviikkoiltana porukkaa ei ole liikaa, joten paikka ei ole täysin kaaoksessa ja elo on jopa miellyttävää. Pelaamme pöytäkiekkoa koko perheellä monta kierrosta. Aika käy kuin siivillä.

Vaimo haluaa Gigantista Soda Stream-juomia ja pojalle tulee ostettua vielä yksi myöhäinen syntymäpäivälahja, hellyn kun niin kovasti haluaa Star Wars Dark Trooper + Baby Yoda -figuuria. Star Wars on tie nörtti-isän sydämeen.

Prisman viivakoodilukijalla tuotteet pussiin ostoksia tehdessä, maksu kassalla ja taksilla kotiin. Ei tarvitse käyttää aikaa yhtään enempää kuin tarpeen.

Iltasadun jälkeen lapset simahtavat heti. Kohta simahdan minäkin.

PS. Loop Habit tracker taas käytössä. Paras tapa kirjata tavoitteitaan ja tapojaan ylös.

Herään ilman herätystä kello 5:45. Kuvittelen nukkuneeni pommiin. Ponnahdan sängystä, otan älypuhelimeni kirjahyllyltä ja katson kelloa. Huomaan nousseeni liian aikaisin. Päätän jatkaa ”hetken” unia. Kello herättää seitsemältä, ponnahdan pystyyn, otan puhelimeni kirjahyllyltä. Väsyttää sen verran paljon, että päätän torkkua vielä kymmenen minuuttia. Otan toiset kymmenen minuuttia. ”Kyllä tässä hetken vielä voi pötkötellä, on niin mukavan lämmintä peiton al… zzz…”

Avaan silmäni seuraavan kerran kahdeksan aikaan. Ponnahdan taas pystyyn. Tajuan välittömästi, että en ehtisi enää lenkille. Kuinka kävi taas näin, aivan kuten eilenkin? Nyt ärsyttää. Kikkani ei toiminutkaan. Ehkä se toimii paremmin huomenna.

Työpäivä sujuu hienosti. Saan paljon aikaan ja vähän päälle. Kotona jatkan vielä työntekoa firman sivuston parissa. Hullun hommaa, mutta valmista pitää saada. Ehdin onneksi ottaa pari rundia Ovewatchia ja muitakin on pelaamassa. Ei mene kovin hyvin. Kolme tappiota ja yksi tasapeli. No, joskus näinkin.

Kääpiösitrukseeni on ilmaantunut valkoisia nuppuja. Lueskelen netistä, että talviaikana se kukkii, kesäaikana työntää hedelmää. On 30. elokuuta, mutta luonto tietää: Talviaika on alkanut.