Mikä lokikirja?

Rollemaan kapteenin lokikirja on Rollen kevyt päiväkirja ja päivittäinen kirjoitushaaste. Tavoitteena on kehittää mielenterveyttä, kirjoittamisharrastusta ja madaltaa kynnystä itseilmaisuun.

Yrittämisestä

Torstai. Terapiapäivä. Käyn aamulenkillä. Silmät eivät meinaa aueta edes juostessa. Alkaa olla jo kylmä, vaikka päällä on huppari. Kymmenen asteen sääntö pätee silti vielä. Jos aamulla on +8, juostessa tuntuu kuin +18.

Terapia. Hyvää settiä taas. Kyllä minulle on osunut hyvä terapeutti.

Töitä tehdessä kotoa etänä pohdin, että onpa työn tekeminen kivaa. Työt eivät hetkessä lopu ja joka päivä saa jotain edistettyä. Tiedän aika tarkkaan millainen tulevaisuuden visio minulla on yrittämisen suhteen. Haluaisin joskus päätyä tilanteeseen, jossa voisin keskittyä 100% siihen työhön, jossa voisin pelkästään kehittää tapoja ja työkaluja, joilla muut tekevät töitä sekä liiketoimintaa, markkinointia ja yrityksen pyörittämistä. Työpäivät olisivat rentoja, eikä tarvitsisi miettiä esimerkiksi suorittaako itse koodia sovitussa aikataulussa – riittäisi, että pitäisi huolen siitä että muut tekevät sen.

Ovat työpäivät nytkin rentoja. Yrittäjänä unelmatyötään tekevänä tietynlainen rentous on aina mukana. Kuitenkin, jos iso osa arkisesta koodaamisesta on vastuullani, on mukana pieni stressiaspekti. Nykyään nimittäin kun aikaa ei enää jää niin hirveästi siihen puhtaaseen koodaamiseen, sillä ihan omasta halusta olen halunnut shiftata rooliani liiketoimintakeskeisemmäksi, ottaa osaa firman erinäisiin prosesseihin ja työkaluihin, myös esimerkiksi myynnin työkalujen ja ihan puhtaan yrittämisen saralla. Jos pitää saada paljon koodia aikaan lyhyessä ajassa, joudun venymään iltojen puolelle. Sitä en enää halua, kun olen pystynyt vuoden pari pitämään ”vapaa-aikaa” ensimmäistä kertaa koskaan. Vapaa-aikanihan on ollut aina koodaamista, mutta puhun nyt sellaisesta vapaa-ajasta, jossa aivot lepää. Sellaisen ajan saaminen on tärkeää jaksamisen kannalta.

Kaikista hauskinta on miettiä miten firma pyörisi ja menestyisi vieläkin paremmin. Olisi huippua päästä käyttämään päiviä vaikkapa siihen miten tarjouksista saisi vieläkin parempia tai miten uusasiakashankintaan voisi tuoda vieläkin parempia perusteluja. Lopulta kuitenkin tiedän kaiken siitä mitä myymme – vaikka en mikään myyjä ehkä varsinaisesti olekaan.

Onneksi on paljon työkavereita tiimissä, eikä tarvitse enää koodata yksin. Sillä välin kun itse on kiinni vaikkapa dokumentaation kirjoittamisessa, pohjateeman uuden version relesoinnissa, uusien työ- ja toimintatapojen kehittämisessä, asiakaspalvelussa tikettien hoitamisessa, palvelinpäivityksissä, scriptaamisessa, malware-scannerin raportin läpikäymisessä, nollapäivä-haavoittuvuuksien tarkistamisessa, ngx-pagespeed -moduulin kääntämisoperaatiossa, GitHub-issuen päivittämisessä, merge-conflictin selvittämisessä, työntekijöiden auttamisessa, myynnin tukena olemisessa, kuukausibudjetin tai kassavirran tekemisessä – tai missä tahansa muussa asiassa -, joku tuottaa aina koodia jossain. Se on mukava tunne. Homma pyörii.

Älä käsitä väärin, kun sanon että tulevaisuudessa haluan rentoja esimiespäiviä. Pidän koodaamisesta, eikä koodarin identiteettini varmaan koskaan tule murenemaan. Mutta kymmenen vuoden yrittämisen jälkeen hiljalleen haluaa maistaa elämää ihan oikeana pomona, sellaisena kivana pomona. Sellainen olen jo hyvän aikaa ollutkin, mutta haluan vakiinnuttaa entistä enemmän asemaani teknologiajohtajana, jollainen olen ollut virallisesti tällä nimikkeellä vuodesta 2017. Jonkinlainen liiketoimintajohtajuus tuntuu myös hyvältä, vaikka en enää toimitusjohtaja olekaan (ikuisesti katkera – mutta vain leikisti).

Teknologiajohtajan titteli on melko osuva. Wiki sanoo seuraavaa:

Teknologiajohtaja, joskus myös teknologiavastaava (CTO, engl. chief technology officer) on yrityksen tutkimuksesta ja tuotekehityksestä vastaava johtoryhmän jäsen, toisin sanoen hän on vastuussa organisaation tarjoamien tuotteiden tai palvelujen ja niiden perustana olevan tekniikan kehittämisestä.

Teknologiajohtaja on johtavassa asemassa yrityksen tai muun yhteisön liiketoimintaa. Teknologiajohtajan työ keskittyy erityisesti tieteen ja teknologian osiin liiketoiminnasta.

Teknologiajohtaja (CTO) on ammattilainen, joka vastaa organisaation hallintaa ja prosesseja helpottavien teknisten järjestelmien suunnittelusta ja / tai kehittämisestä.

Ehkä suunta on jo oikea. Ehkä siinä kestää, että pää tulee mukaan tähän hullunmyllyyn. Ei vieläkään oikein tahdo käsittää, että olemme jo näin iso firma. Ihan hullun siistiä!

PS. Memento mori livenä. Tässä demo, tässä koodi.

Tässä kirjoituksessa on 634 sanaa.

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää