Kolmatta päivää allapäin. Tyttären osastojakson yhteenveto käynnillä ja jatkotoimenpiteiden sopiminen. Ehkä tämä tästä. Sellainen 🤏 toivon liekki, hiipumassa oleva Calcifer, joka ei kuitenkaan täysin sammu.

Otan kerrankin juoksulenkin iltapäivälle. Aurinko paistaa ja lähden jäälle juoksemaan. Tulipa taas opittua, kuinka liikunta riemastuttaa. Puhelimessa puhuen hölkkä menee niin sutjakkaasti, että koskaan ei ole kymmenen kilometriä taittunut yhtä leikiten. Kotiin palattuani olen kuin uusi mies.

Tapahtuu liikaa asioita. Tytär haluaa huulilävistyksen.

En jaksa.

Tämänpäiväisessä lokissa en viitsi avata mieleni maisemia. Se on tunnelmaltaan tänään oheisen kuvan maailmaa.

Iltapäivällä kuitenkin helpottaa ja lähdemme kahville. Tällä kertaa on outoa olla kahvilla vasta iltapäivällä. Koko päivä on kadonnut kirjaimellisesti mustaan aukkoon. Tätä se on.

Onneksi huomenna pääsee rentoutumaan töihin ja huolet ja murheet unohtuvat hetkeksi.

Ajattelen siirtäväni vain tunnit uuteen järjestelmään, mutta ihan täysmittainen yli 7 tunnin työpäivä siitä tulee sittenkin. Mutta on wörtti.

Ilta menee lapsista huolehtimisessa ja sushin syömisessä. Salin joudun skippaamaan migreenin takia. Vähän ankea päivä jotenkin. Huomenna parempi.

Koitan harjoitella positiivisuutta ja affirmaatioita, joten tässä nyt muutama työviikon päätteeksi:

• Rolle, sinä olet kone!
• Hitto, miten hyvä viikko, huh huh! Hienoa Rolle!
• Esitelmä ajanseurantajärjestelmän uudistuksesta meni hienosti ja henkilökunta tykkäsi! Upea juttu, kovaa kamaa!
• Hyvä sinä, olet ihan huippu!

Koitan jopa uskoa näihin. Terapeuttini mielestä pitäisi joskus muistaa kehua myös itseään, eikä aina vain muita. Opettelen.